Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Porvarihallitusta pukkaa

HetiTöihib

Töihin menette nyt kun tuet lopetetaan!!11111 makaaminen loppuu kuulitteko??!!111

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kespskoko

      Parhaita uutisia pitkiin aikoihin!

    • minusta_ei_ole_työhön

      Persettäkö sitä pitää alkaa nyt myymään että jotenkin pärjäilee?

    • empätiiä

      Nooh, todennäköisin hallituskoalitio on yhä keskusta persu demarit. Persut ja demarit eivät ole olleet leikkaamassa tukia, persut aivan erityisesti ovat sellaisia ajatuksiakin vastustaneet. Keskustakin on pienimpien tukien suhteen ollut maltillinen ja kannattanut perustuloa. Minä näkisin, että nythän ne kuulkaa kissanpäivät alkaa sossupummeille.

      Työssäkäyviä sen sijaan voi ruveta vähän ahdistamaan monestakin syystä. Ja julkisella sektorilla työskentelevät saavatkin alkaa henkisesti varautua katselemaan uutta leipäpuuta ja uudelleenjärjestelemään lainojansa.

      Sossupummit, jalat pöydälle, tää ilta on meille.... peruspunamulta takaa lokoisat oltavat taas 4 vuodeksi eteenpäin.

      • kivakatsoa

        Hahaha. Älä pummi toivo. Varmasti leikataan ja ainakin tulee hätäaputyövalvoite hohohoho.


      • empätiiä

        Ei leikata eikä tule. Eipä sillä, että sinänsä haittaisi, on olemassa useita helppoja tapoja kiertää pakkotyöt. Jopa tyhmimmät osaa ne jo. Tosin kokemattomuus on vielä pahempi rasite kuin tyhmyys. Vasta vähän aikaa työttömänä olleet eivät välttämättä tiedä vielä miten homma toimii ja saattavat joutua johonkin työpajaan orjatöihin...


    • sossupummi-

      Saako pakkotöissä juoda kaljaa? No eipä tule mitään pakkotöitä kun ei palkkaakaan saa. Toitä ei ole pakko tehdä jos ei saa palkkaa. Onneksi en ole alkoholisti, sossut ei laita salila kävijää ja itsestään huolehtivaa pakkotöithin.

      • katovaan23

        Kato sitä mahaas. Itsestään huolehtivaa? Buhahaha haravoimaan joudut puistoja ja siivoamaan herrojen tienvarsia.


    • tane_

      Menisit töihin.

      • HeiAmis

        Hei junttiamis miksi et ole töissä????1111

        Kohta porvarihallitus laittaa sut amis hommiin!!!!!!!!111111


      • tane_
        HeiAmis kirjoitti:

        Hei junttiamis miksi et ole töissä????1111

        Kohta porvarihallitus laittaa sut amis hommiin!!!!!!!!111111

        Aivan mahtavaa, mielelläni menen palkkatöihin.


    • oikeinoikeinoikein

      Kyllä nyt alkaa tuleen oikian laista politiikkaa, kun saadaan hallitukseen oikeistolainen, äärioikeistolainen ja maltillinen oikeistolainen puolue. Aivan mahtavaa.

    • ey35y35y

      Onneksi olen jo työkyvyttömyyseläkkeellä .

    • Kylnyttarkastetaan

      Omaisuus ja tuet ovat suojassa ei korppi korpin silmää noki.

      Maataloustukia kritisoineelle Wahlroosille 252 000 euroa
      Maatalous
      12.3.2015, 15:34
      Kansanedustajista eniten tukia sai keskustan Jari Leppä, jolla on maitotila Pertunmaalla.

      Maataloustukia voimakkaasti kritisoinut talousvaikuttaja Björn Wahlroos sai viime vuonna viljelijätukea noin 252 000 euroa. Tukisumma on hieman pienempi kuin vuonna 2013.
      Uuden kirjansa julkistustilaisuudessa Wahlroos sanoi, että hän on listoilla viimeistä kertaa. Wahlroosin maatalous on nykyään hänen poikansa omistuksessa.
      Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlinin tuet puolestaan kasvoivat toissavuodesta yli 70 000 euroa: vuonna 2013 Herlin sai tukia noin 254 000 euroa, viime vuonna jopa 328 000 euroa. Herlin on harjoittanut tilallaan Kirkkonummella nautakarjataloutta.
      Maataloustukien saajien joukossa oli myös yhdeksän kansanedustajaa. Heistä eniten tukia sai pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.), jolle maksettiin vajaat 125 000 euroa. Lepän tilan päätuotantosuunta on maidontuotanto.

      MT-STT

    • maamiina

      Löppuuko ulkomaan eläviltäkin vai ainoastaan suomalaisilta? Oleilijat saavat tieten jatkaa oleiluaan hyvillä ansioilla.

    • sertw

      Kokoomus ei pääse Keskustan ja Persujen kanssa hallitukseen. Kokoomus kannattaa valtion tuloverotuksen kevennystä , se ei hyödytä yhtään pienituloista. Puuttuva verovajaus katetaan nostamalla arvonlisäveroja. Julkisella puolella saadaan säästöjä, ottamalla käyttöön työntekijän sairasloma-ajan karenssipäivä myös työterveys voitaisiin siirtää työntekijän maksettavaksi, tietty prosenttiosuus palkasta ja prokressiivisesti.

      • eläköönalex

        Miksi hemmetissä pienituloisia pitäisi hyydätä. He ovat muutenkin laiskoja tuilla eläviä sellaista turhaa massaa. Kyllä Alex hoitaa homman ja palkansaajien verotus kevenee.


      • alexrillipiru

        Pienituloisia on monenmoisissa työtehtävissä siivoojista kaupan kassoihin, myöskin korkeakoulutettuja osa-aikaisissa töissä. Tukia eivät välttämättä saa lainkaan. Olisipa jännä nähdä, miten laiskaksi puuhaksi mieltäisit, kun olisit vetisessä vastatuulessa aamuyöstä fillaroimassa kilometritolkulla postia jakamassa. Kestäisitkö viikkoakaan pienituloisissa töissä, joissa huomaat että tuleekin melko hiki...

        Alexille työelämä on varsin vieras käsitys, hän ei ole oikeissa töissä ollutkaan kuin pentuna vähän kokeilemassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe