Epäilenpä että eräs syy oli se ettei pidetty ääntä kepun ajamasta jätevesiuudistuksesta se kun koskee kaupunkilaisiakin jos on kesämökki kuten meillä. Muut puolueet piti tästä enempi ääntä kuin Ps vaikka aloite lievennykseen tuli perus-suomalaisilta.
Miksi Osmo Kokko ei päässyt eduskuntaan?
äänestinKokkoa
19121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kokko oli liian kallellaan halla- aholaisiin, että se tympäsi. Näkymätön oli koko kauden
Kokkollakin asiat hyvin, on oma yritys jossa voi jatkaa, sopii hänelle paremmin kuin kravattiherran homma.
Kokon esiintyminen selkärangatonta. Omiensa joukossa pyllisteli vuoroin halla-aholaisilel ja normaaleille perussuomalaisille. Ei herättänyt luottamusta.
Halla-ahon nuoleminen oli liikaa monille.
Kokko oli Soinin suosikkipoika, mutta eipä auttanut.
Olisiko Kokko ollut Soinin jees-mies? Ainakin suu viivana se näkyi istuskelevan Kiken vieressä. Olisiko ujostellut?
Hyvä oli, että Kari Kulmala valittiin!!
Kyllä harmittaa että työnsankari Ravi joutui yliajetuksi.
Kokko joutui autohommiin.
Reijonen aloittaa taas kirvestyöt.
Hyvä potku äänestäjiltä potkaista nämä vetelykset mierontielle.
Kaikkihan nuo on paska sakkia,pysykööt paskasissa homissaan vaan,aivan tunareita ja törttöjä..
Niin, kävin monissa vaalitapahtumissa, persut ei sanallakaan viitanneet jätevesiasetukseen jota kutsutaan paskalaiksi, sen sijaan kepu ja eräät kokoomukselaiset puhuivat lievennyksistä joita he ajavat. Siinä olisi ollut persuille varma täky, ja edustajia olisi nyt yli 40-45 luultavasti. Ja Kokkokin olisi mennyt eduskuntaan. Äänestin minäkin Kokkoa vaikka olinkin kahden vaiheilla ketä äänestän. Muistin virkistykseksi sanon että persut ensin ottivat paskalain lieventämisen puheeksi, muut puolueet myötäilivät ja pitivät suurta ääntä tastä paskalaista.
Sen takia äänestin kokoomusta kun ympäristöministeri Grahn-Laasonen ajoi lievennyksiä paskalakiin, edellisen kerran äänestin persuja. Soini ja muut ehdokkaat teki typerästi kun ei puhuneet oikeastaan mitään koko paskalaista, olen samaa mieltä että nyt persuilla olisi 45 edustajaa ainakin jos olisivat saaneet suunsa auki tästä paskalaista.
Oinonenhan suarnasi paskalaista vaalikiertueensa joka tilanteessa, niin jotta kuulijoillakin oli mennä sonta housuun. Sitten vielä Sipilää syyllisti, kun toinen vain aikoinaan aivan viattomassa mielentilassa sijoitteli rahoja kakkojennpuhdistamofirmaan.
Siinäpä se! Eli Oinonen pitänyt ääntä ja tuli valituksi! En käynyt Oinosen tilaisuudessa mutta viisashan tuo on ollut, muut oli kuin pisu sukassa ja eivä tulleet valituksi :)
Kuka s****nan juntti noista jätevesiasioista vielä jaksaa jauhaa, ja kuka ei ole sitä omalla tontillaan VIELÄKÄÄN hoitanut kuntoon??? Johan nuo nyt 5 - 10 vuotta sitten jokainen järki-ihminen korjasi, vaan joidenkin elämänasenteeseen kai kuuluu jättää kaikki asiat viime tinkaan. Autojakin "huolletaan" vasta sitten, kun katsastuksessa vika havaitaan, sen sijaan, että hoidettaisiin aikanaan ja ajeltaisiin turvallisilla vehkeillä. Samat tampiot varmaan asialla, jotka työntävät p*skansa minne sattuu.
Tässä valtiossa on 1000000 tärkeämpää asiaa hoidettavana kuin puhua jostain jätevesiasiasta, joka on laitettu kuntoon jo 10 vuotta sitten.
Mikäs KMSn agentti sinä olet? Luuletko tosissaan että jätteet hoituu paremmin tuolla älyttömien rahastuksella? Olisi aika sinultakin ottaa ylimääräiset rahat pois jotta tulet tähän maailmaan.
Meille maaseudun asukkaille on tärkeää säästää vähiä rahoja ja pitää vesistöt kunnossa eikä laskea kusivesiä myrkkyineen putkea pitkin suoraan järveen kuten Joensuussa tehdään. Eikä se kansantalous parane velkaa ottamalla vaan kannattavaa työtä tekemällä. Jotkut eivät tätä käsitä vieläkään.
Käytös hyvin pöyhkeä , muistuttaa "työstään mies tunnetaan" nimimerkkiä . Jouti lentää uljas lintu lepakkoon , toivoin sitä !
Varmaankin monen tekijän summa. Yksi tökerömmistä teoista oli kun Joensuun Perussuomalaisten puheenjohtaja Kari Surakka liputti röyhkeästi Osmo Kokkoa vastaan. Ei tainnut Kari Surakka ymmärtää että Osmo Kokko piti rahoissa Joensuun yhdistyksen. Miten nyt Kari Surakka puheenjohtajana talouden hoitaa? Siinäpä päänsärkyä kerrakseen. Ei olisi kannattanut olla tyhmä.
Kokon tulokseen en ota kantaa, vaan ns. huono "paskalaki" on kustannuksilta pieni verrattuna siihen kokonaisuuteen, että Suomen mepit hyväksyivät osan taakanjakomekanismista EU-parlamentissa. Tämä tarkoittaisi 20 000 turvapaikanhakijaa vuosittain lisää Suomeen ja satojen miljoonien vuosittaisia kustannuksia. Määrät eivät ole pieneneviä, vaan kasvavia.
ÄÄNIÄ TARVITAAN. MUT JOS MUISTAT EHKÄ SEURAAVISSA VAALEISSA EHKÄ ONNISTAA.
Työstään tunnettu Pekka Ravi joutui ravimiehen varjoksi.
Hyvä kun lensi kuin leppäkeihäs raviojaan.