Vaalin jälkeiset odotukset

Vaalien tulos loi odotuksia, että ongelmia ratkaistaan ja lupaukset lunastetaan. Edellinen hallitus mokasi tässä todella pahasti, kun ei kyennyt viemään kärkihankkeitaan maaliin asti ja rakensi talouspolitiikkansa virheellisen tilannekuvan varaan.

Ensimmäinen odotus koskee talouden saattamista nousu-uralle ja valkaantumisuran katkaisua. Sipilä on asettanut tavoitteekseen 200 000 uuden työpaikan luomisen. Työllisyyden kasvattaminen onkin kaiken a ja o, missä pitäisi ainakin kyetä kohtuulliseen tulokseen. Sipilän urakka on haastava eikä mahdollisia epäonnistumisia pidä kaataa lähtökohtaisesti hallituksen viaksi, koska asiaan vaikuttavia tekijöitä on paljon sellaisia, mihin hallitus ei voi vaikuttaa paljonkaan.

Toinen erityisesti Kepuun kohdistuva odotus on kepulaisilla itsellään. Se koskee aluepolitiikan suunnan muutosta. Tämän suuntaisia odotuksia kuultiin jo heti samantien vaalin ratkettua. Siltarumpupoliitikot eivät ole suinkaan kuolleet sukupuuttoon. Sipilällä on haastetta pitää myös heidät kurissa.

Kolmas odotus liittyy europolitiikkaan ja Kreikkaan. Näissä kohdin varsinkin persujen linja on ollut kova ja Kepu on sitä lähentynyt. Mielenkiintoista nähdä, millä tavalla Soini mahdollisena valtionvarainministerinä kontributoi tulevia Kreikka-keskusteluja euroryhmässä. Euroopassa on jo vähän etukäteen pelätty, että nimenomaan Suomi alkaa häiriköksi tässä suhteessa. Jo tämänkin takia hallituksen pitää kantaa suuri huoli siitä, ettei Suomi ole koskaan sen autettavan asemassa.

Neljäs odotus liittyy maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä on ollut niin keskeinen osa persujen politiikkaa, että siinä on tapahduttava merkittäviä uudistuksia, elleivät persut halua menettää kasvojaan ja pettää äänestäjiään. Sipilälle tästä voi kyllä tulla lisää harmaita hiuksia.

Muita odotuksia on myös paljon, mutta ne ovat pitkälti nivoutuneina talouspolitiikan keinovalikoimaan. Kyse on rakenneuudistuksista ja sopeuttamistoimista, joilla on usein sivuvaikutuksia eri yhteiskuntaryhmien etuuksiin. Jotta joku ryhmä ei alkaisi kokea toimia syrjiviksi ja epäoikeudenmaukaisiksi, leikkauksia pitää kohdentaa taiten ja mahdollisesti osin juustohöylällä sinänsä turhankin päiten tällaisen leikkuun tasapuolisuuden nimissä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaukaamaalta

      Kehitysavun nollaaminen voisi ilahduttaa perussuomalaisia. Kuten Eeva Biaudet sanoi, Suomeen on jo mahdollisimman vaikea päästä EU:n ulkopuolelta. Jos Schengen-sopimuksen mukaista vapaata liikkuvuutta suomalaisvoimin mennään sorkkimaan, sillä olisi muutamia vaikutuksia, osin positiivisiakin. Rikollisuuden torjunta lienee perussuomalaisten sydäntä lähellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe