Monissa kunnissa pohditaan 1,5–2 kilometrin etäisyyttä suuriin tuulivoimaloihin. Suomen tuulivoimapääkaupungiksikin itseään nimittävässä Raahessa oli jo syksyllä päätetty kahden kilometrin etäisyydestä voimaloihin.
Miksi näin? Ympäristöministeriö on antanut ohjeita tuulivoimamelun mallinnukseen, joka käytännössä on määrännyt minimietäisyyden kiinteistöihin. Mallinnuksilla saatu minimietäisyys on ollut yleensä 300–700 metriä. Tämä on ollut liian vähän.
Jo tällä hetkellä ainakin 17:llä eri tuulivoima-alueella koetaan pahoja meluongelmia. Tieto tästä on levinnyt ympäri Suomea, ja monissa kunnissa kuntalaiset ovat vaatimassa riittävää etäisyyttä tuulivoimaloihin vedoten turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön puolesta, johon kaavoituksen muutoinkin pitää perustua.
Viranomaisten työstäessä kaavoja ei käytössä aina ole ollut viimeisintä tietoa tuulivoimamelusta. Esimerkiksi Varsinais-Suomen maakuntakaavassa on minimietäisyydeksi kiinteistöihin laitettu 650 metriä. Tämä etäisyys perustui Motivan vuonna 1999 julkaisemaan Tuulivoiman oppaaseen, jossa oli käytetty yhden MW:n tuulivoimalan melulähtötietoja.
Tälläinen opas on antiikkia alalla, jossa pystytetään jo viiden MW:n voimaloita, kokonaiskorkeudeltaan 230 metriä.
Selkeä metrimäärä toimii hyvin melua arvioitaessa ja monet muut ohjearvot ovatkin jo sellaisia. Merikotkien pesästä tulee WWF:n ohjeen mukaisesti olla voimaloihin kaksi kilometriä ja jopa 10 kilometriä mahdollisiin saalistuspaikkoihin.
Tuulivoimaloiden tulee olla Liikenneviraston mukaan vähintään 300 metrin etäisyydellä maantiestä, pelastusviranomaiset ohjeistavat 600 metrin turvaetäisyyttä jne.
Jutussa oli haastateltu ympäristöministeriön virkamiehiä, jotka pitivät minimietäisyyksiä tuulivoimaloille epätarkoituksenmukaisina.
Tämä on outoa, sillä ympäristöministeriö on laatinut tarkat ja tiukat ohjeet maanpinnalla tapahtuville toiminnoille, muun muassa turvetuotannolle, jolle on määritelty esimerkiksi 500 metrin etäisyys turvealueen ja lähimmän asunnon välille. Lisäksi muun muassa pölyävän turpeen lastaaminen on heti lopetettava, jos tuulee asuntoja kohti.
Kivenmurskaustoimintaan on taas annettu valtioneuvoston päätös 800/2010, jossa minimietäisyydet on määritelty: kouluihin ja päiväkoteihin 400 metriä ja asuntoihin 300 metriä. Lisäksi toiminnalle on annettu aikarajat: ei viikonloppuna eikä illalla.
Täytyy ihmetellä, miksi ympäristöministeriö ei halua antaa yhtä tiukkoja ohjeita suuria tuulivoimaloita varten. Eikö tuulivoimatuotannossakin ole tarkoituksena taata turvallinen ja viihtyisä ympäristö asukkaille, luontoarvoja kunnioittaen?
Sosiaali- ja terveysministeriön ehdottama kahden kilometrin etäisyys suurista tuulivoimaloista asutukseen on hyvin perusteltu. Toivon että kuntapäättäjät ja viranomaiset ymmärtävät sen.
Tuulivoimaloita voi pystyttää vastuullisesti sinne, missä niille on riittävästi tilaa.
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/758847/Tuulivoimaa kaavoitettava asukkaita kunnioittaen

Vastaukset 40
Vanhimmat
Tuulivoima heittelehti
Viime viikonloppuna (11.–12.4.) sähkön markkinahinta painui miinukselle niin Saksassa kuin Tanskassa. Syynä oli kovien tuulien siiirtyminen Pohjoismaista manner-Euroopan puolelle.
Koko viikkoa leimasi huomattava tuulivoiman vaihtelu Pohjois-Euroopassa. Alkuviikosta ja keskellä viikkoa tuuli pyöri enimmäkseen Norjassa, Pohjois-Ruotsissa ja Suomessa, joilla alueilla tuulivoimatuotanto lisääntyi selvästi.
Tanskassa ja Saksassa alku- ja keskinen viikko olivat taas tuulettomia, ja tuulisähköä syntyi siten normaalia selvästi vähemmän. Tilanne muuttui loppuviikosta, kun tuulet kääntyivät etelään, minkä myötä tuulisähköä tuli roppakaupalla Pohjois-Saksassa ja Tanskassa.
Sunnuntai-iltapäivällä (12.4.) Saksan sähköpörssi noteerasi sähkön markkinahinnan arvoksi runsaat miinus 80 euroa/MWh.
Tuulivoiman tuki on miljardien tulonsiirto
Tuuli- ja aurinkovoiman tuet lisäävät hiilidioksidipäästöjä, aiheuttavat uhkaa sähköverkkojen toiminnalle ja vääristävät sähkömarkkinoita. Tuet hidastavat eri energiantuotantomuotojen tuotekehitystä ja haittaavat Euroopan pk-sektorin kilpailukykyä.
Kansallisista tuuli- ja aurinkovoimatuista tulisi luopua. Sitran toimeksiannosta Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tehdyn tutkimuksen johtopäätökset ovat hämmentäviä – senkö vuoksi loppuraportista ei ole medioissa juuri kirjoitettu?
"Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla" -loppuraportti julkaistiin 28.1.2015. Sen mukaan eurooppalainen päästökauppajärjestelmäkin on jäämässä kansallisten uusiutuvien energioiden tukipolitiikan jalkoihin.
Mainospuheet muuta kuin todellisuus
Mainospuheissa tuulivoima on hiilidioksidivapaa, työllistävä ja ympäristöystävällinen energiantuotantomuoto, ja siksi sitä pitää tukea. Viesti on mennyt perille, useat hyvää tarkoittavat poliitikkommekin yhdistävät tuulivoimatuet globaalin ilmastomuutoksen torjumiseen.
Tuulivoimaa rakennetaan Suomeen kiihtyvällä tahdilla. Tänä vuonna valtion tuen arvioidaan olevan noin 140 miljoonaa euroa. Tukirahaan oikeutettu, nimellisteholtaan 2 500 megawatin tuulivoimakapasiteetti lienee rakennettu vuoteen 2019 mennessä. Tällöin tukisumma kohoaa yli 200 miljoonaan euroon vuodessa.
Hyvää tarkoittavat poliitikot
Kansalaiset maksavat tuulivoimaoperaattoreille kahdesta kolmeen miljardia euroa, jotta nämä tuottavat satunnaisesti tuulivoimasähköä, joka kattaa jokusen prosentin koko maan sähköntuotannosta. Meneillään on yksi taloushistorian suurimmista tulonsiirroista yksityisiltä kansalaisilta suurelta osin ulkomaisista pääomasijoittajista koostuvalle toimialalle.
Tuulivoimatuki on myös esimerkki siitä, miten periaatteessa hyvää tarkoittavat poliitikot aiheuttavat ymmärtämättömyyttään valtavaa tuhoa ilmastolle, luonnolle, ihmisten asumisviihtyvyydelle ja terveydelle. Kun puolueet julkaisevat nyt kilvan leikkauslistojaan, olisiko saatavilla tieteelliseen tutkimukseen perustuva haittalista tuulivoimatukien lopettamiseksi?
http://www.talouselama.fi/Tebatti/kysymykset/tuulivoiman tuki on miljardien tulonsiirto/a2299667
Kun hyppäät tuulivoimayhtiön satubussiin, pääset matkalle kauniiseen mikä-mikä-maahan.
http://sysmantuulivoima.blogspot.fi/2015/04/satubussi.html
katso myös kommentissa oleva linkki videoon
https://www.youtube.com/watch?v=vQ0SUKl_yEk
Tuulivoima-asiaa puolin ja toisin
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13556232
Sorry edellinen
Tuulivoima-asiaa puolin ja toisin
https://plus.google.com/communities/114771957840472394081#communities/114771957840472394081/s/TUULIVOIMA
Avattuasi yllä olevan linkin
Kirjoita vasemalla
Ympäristötiede ja –
teollisuus alapuolella olevaan
Haku yhteisöistä-kenttään sana TUULIVOIMA
Jos asukkaita kunnioitettaisiin, ei tehtäisi yhtään Pekkarisen väkkärää!
Kaikki haluavat TUULIVOIMAA
joka kotiin oma voimala säätöä saa joka päivä.
Tuulimyllyjä
100m piisaa ei kuulu mitään ääntä.
Käyppä kuuntelemassa. Niin laita ensin kuulolaite päälle.
Hae apua sitä kaikki kannattaa.
Kyllä joka omakotitaloon voitas tehdä tuulivoimala
hyvä ja halpa sähkö etenkin ÄÄNETÖN.
idiot idiot. ota lääkkeesi ja rauhoitu . halpaa vain suhtautumisesi suomalaisiin jotka maksavat haihattelusi. ydinvoima on puhdas tasainen varma. myöskin edullinen ja ennenkaikkea työllstävä.
Opettele ensin kirjoittamaan.
En käytä sähköyhtiön sähköä ollenkaan
ei mitään haittaa elämiseen
aurinkopaneelit lisäksi.
Kyllä kaikki jotka kannattaa tuulivoimaa ovat terveitä.
YDINVOIMAN KANNATTAJA ON VAKAVASTI SAIRAS
Olen käynyt kuuntelemassa monia tuulivoimaloita 1995 asti ei mitään haitallista ääntä kuulunut nauhoituksissa.Ollessani ydivoimalalla havaittiin kilometrien päähän voimakasta ääntä.
Sunhan kannattas sitten sijoittaa ylimääräiset rahasi tuulivoimaloiden lähellä oleviin asuinkiinteistöihin, kun olet kerran sitä mieltä ja muuttaa vaikka itsekin asumaan mahdollisimman lähelle tuulivoimaloita.
Oiskohan nauhurisi ollut epäkunnossa.Minä vaikka olen iäkäs ja jo huono kuuloinen kuulen sen jakuvan jyrinän 24/7 matka myllyihin yli kaksi km.Toki eilinen päivä oli poikkeus,ei kuulunut muutako pakkasen paukahdukset.
TINNITYS ON VAKAVASTI OTETTAVA SAIRAUS KANNATTAA VARMAAN HAKEA APUA.
Itselläni on tuulivoimala halpa kestävä ollut yli
kaksikymmentä vuotta hiljanen ja varmatominen
Menevät nurin.......
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article21994234.ab
Tuulivoimala kaatui Ruotsissa
Syytä voimalan tuhoutumiseen ei toistaiseksi tiedetä. Stena Renewable pysäytti puiston muut 31 voimalaa siihen saakka, kun syy selviää .Runsaat kaksi vuotta sitten käyttöön otettu 3 megawatin tuulivoimala kaatui ja hajosi osiin jouluaattona Ruotsin Vetlandassa, sata kilometriä Jönköpingistä länteen.
Lähes tuhat litraa öljyä valui haverissa maahan. Siivoustoimet käynnistettiin välittömästi eikä merkittävää ympäristöriskiä päässyt syntymään, tuulipuiston omistava Stena Renewable tiedotti tapaninpäivänä. Yhtiön mukaan toistaiseksi ei tiedetä, mikä aiheutti voimalan kaatumiseen. Tutkimukset tuhon syistä käynnistettiin välittömästi. Selvitysten ajaksi yhtiö pysäytti puiston muut 31 voimalaa.
Yhtiön mukaan on ennenaikaista arvioida, miten pitkään selvitystyö kestää. Tuulivoimala-alue on suljettu liikenteeltä. Tuhoutunut voimala oli Vestas V112 -mallia, jonka napakorkeus on 140 metriä ja siipien pyyhkäisykorkeus 185 metriä. Voimala painaa noin 400 tonnia. Lemnhultin tuulivoimapuisto Vetlandassa on Etelä-Ruotsin suurin. Sähkötuotanto alkoi vuonna 2013.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/tuulivoimala-kaatui-ruotsissa-1.135552
YDINJÄTE täyttää maailman
juntti on aina juntti siitä ei pääse mihinkään, tuulivoima on täysin äänetön ja ihan kivan näköisiäkin ne on, mutta juntin pitää vastustaa tietysti kun älykkyysosamäärä on pienempi kuin myllyn siipien määrä
Älykkyysosamäärä on sinulla pienempi kuin hankajalkaisella jos sinä pidät viisaana ostaa yhden euron viidellä eurolla ja pidät sitä kannattavana. ??!!! kaikkia sitä kele touhutaan.
Mitä epäselvää tuossa on? runko poikki, ei ole kestänyt tuulen tuottamaa rasitusta.
Paskamyllyt ei tuota nytkään mitään kun pitäisi. kulutus suurimmillaan niin nämät ei tuota. pakkasella näyttää kuluttavan sitä sähköä nämät tuimyllyt. Tuulivahinko .fi
Nyt vielä vähemmän joko ne yrittää pyörittää niitä agrikaatilla kulutus on suurin ja sähköä ei tuu
tuulivahinko. fi
Tuulivoimamafia on esittänyt "tutkimustuloksia" että tuulimyllyt tuottavat sähköä talven kylmimpinäkin päivinä n. 30 % nimellistehosta. No, seurasin Pajukosken myllyjä 7.-8. tätä kuuta (-32 pakkasta).
Myllyt kyllä pyörivät...samaa vauhtia kuin kellon sekuntiviisari. Eipä taida paljon sähköä tulla!
Muutoinkinhan on hyvin yleisessä tiedossa että 3 MW (nimellisteho) myllyn vuosittainen keskimääräinen tuotto on n. 1 MW.
Media kuitenkin toitottaa aina tuon nimellistehon mukaan. (= propagandaa)
Samaten: tilastoissa (?) väittävät että tuulimyllysähkön osuus Suomen sähköntuotannosta on 2 - 7 %.
Tapaninpäivänä Finngridin sivuilta näki, että tuo prosenttiluku oli 0,02%.
Aikamoinen ero!
Niitä pyöritettiin tuonti sähköllä jäätymisen estämiseksi.
Höh. Silloin kun sähköä tarvitaan muutoinkin enemmän, ruveta nyt vielä noita myllyjä pyörittään......
Vähänkyrön tuulimyllyt eivät pyöri tuulettomalla säällä
Pohjalainen 11.01.2016 13:27
Torkkolan tuulivoimapuisto Vähässäkyrössä näkyy kauas. Viime lauantaina tuulivoimalat ovat olleet siellä pysähdyksissä.
Paikoillaan pysyvät tuulimyllyt Vähässäkyrössä ovat kiinnittäneet lukijoiden huomion.
EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski myöntää, että Torkkolan tuulivoimapuiston myllyjä on ollut viime viikonloppuna pysähdyksissä.
– Lauantaina ei tuullut käytännössä yhtään. Laitokset pyörivät yleensä pienelläkin tuulella, mutta kun tuuli on tarpeeksi heikko, käytännössä lapa pysähtyy.
Tuulivoimala tarvitsee vähintään noin kolmen metriä sekunnissa puhaltavan tuulen, jotta sähköntuotanto voi alkaa.
Liskin mukaan on täysin normaalia, että heikolla tuulella tuulivoimalat seisovat. Kovalla pakkasella ja tuulen ollessa nollassa ne ovat pysähdyksissä.
Vähänkyrön tuulivoimaloiden pakkasraja on noin –30 astetta. Jos alle 30 asteen pakkasia on pitkään, voimalaitoksia aletaan Liskin mukaan pysäyttää.
Viime lauantaina pakkanen ei ole kuitenkaan ollut syynä voimaloiden seisaukseen, vaan tuuleton sää.
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/vähänkyrön-tuulimyllyt-eivät-pyöri-tuulettomalla-säällä-1.1977255
Helsingin Sanomat
Pääkirjoitus 13.1.2016 2:00
EU:n ei tule nyt kiristää omia ilmastotavoitteitaan
Suomalaisessa ilmastokeskustelussa itseruoskinta on suosittua, ja muiden maiden kriittistä tarkastelua pidetään sopimattomana. Juuri siksi on muistutettava, että suomalainen teollisuus valmistaa tuotteita tehokkaasti ja vähäisin päästöin. Puun käyttöön perustuvat biotaloustuotteet ovat Suomelle valtava mahdollisuus, mutta tuotteet jäävät tekemättä, mikäli EU jatkaa liian etukenoista ilmastopolitiikkaa.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1452578247289
50metrin Etäisyys riittää tuulivoimalaan
kaupungin tautamelu on paljon haitallisempaa
saatika ydinvoimalan melusaaste ja ydinjäte.
En tiedä ootko tietämätön vai tyhmä vai sekä että.
Täytyy olla molempia, muu ei selitä kommenttia.
Olet varmaan sellainen joka ei ole nähnyt pientuulivoimaloita käyvät hyvin omakotitaloon huvioihin sähkö riittää todella hyvin kaikki toimii tv jääkaapit pakastimet lämminvesi ynm...Lisäksi aurinkopaneelit.
myllynlapa ei liiku,mutta onneksi ontuota ydinsähköä,silloinko sähköätarvitaan,myllyt ei pyöri,ja ne on pidettävä ydinsähköllä lämpöisinä,ovatsitten joskus toiminta kuntoisia,kunsitä sähköä eienään niinpaljontarvita