Toimittajia lentää taas pihalle, MTV yt 125 kenkää

Triplatkaa.tuo.vähintään

Hienoa MTV, maanpetturit kortistoon vain. Jatkakoon foorumeilla propagandaansa.

- Lähdemme rohkeasti luomaan uutta, digitaaliseen aikakauteen sopivaa uutisten tuotantorakennetta ja toimintatapaa.

5

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missämättää

      Ruotsalaiset omistaa, eihän tuolla ole enää juuri kuin mainoksia, veikkauksenkin omivat itselleen.

      • KalleKustKorkMuniansSork

        Kerro Veikkauksen omimisesta?


    • Journalismihan on kuollut jo aikaa sitten. Vene on jo laitoja myöten täynnä vettä, joyen journalisti on yrittänyt istuskella keskellä venettä toivoen parasta.

    • EiTilaaToimittajille

      MTV tekee raskasta tappiota:

      "MTV jakautui kahteen erilliseen yhtiöön viime vuoden aikana. MTV Sisällöt -yhtiö on ohjelmasisällöistä ja muun muassa uutistoiminnasta vastaava yhtiö. Yhtiö teki viime vuonna 237 miljoonan euron liikevaihdolla 11 miljoonan euron nettotappion. Liiketulos oli kymmenen miljoonaa euroa tappiollinen. Henkilöstöä vuoden vaihteessa MTV Sisällöillä oli 373.

      MTV Oy:n liikevaihto oli huhtikuun lopusta vuoden vaihteeseen ulottuneella tilikaudella 4,1 miljoonaa euroa. Tappiota syntyi 1,1 miljoonaa euroa. MTV Oy:n emoyhtiö on MTV Sisällöt Oy. Kumatkin yhtiöt kuuluvat ruotsalaisen mediatalo Bonnierin konserniin."

      http://www.marmai.fi/uutiset/mtv siirtaa uutistyot uudelle yhtiolle neuvottelut nouhau productionsin kanssa on aloitettu/a2302533

      Kun katsoo mitä tuoltakin kanavalta tulee, ei voi olla välttymättä ajatuklselta, että sitä saa mitä tilaa.

      Vielä kun Yle alottaisi massiiviset yt.t, niin a vot! :P

    • tikiäkerrakseen

      Kansa kaipaa uutta lahjomatonta mitään salaamattomaan totuuteen ja vain totuuteen perustuvaa tuotantotapaa. Ylen ja Maikkarin uutiset jäävät sitä odotellessa perin vähälle selailulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      184
      11493
    2. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      147
      2280
    3. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      248
      1461
    4. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      61
      1050
    5. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      53
      930
    6. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      60
      868
    7. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      42
      767
    8. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      52
      719
    9. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      26
      706
    10. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      42
      689
    Aihe