Mikä tyyppi tuo Sipilä oikein on?

Sipilä on ehkä seuraavan eduskunnan pääministeri. Olen vähän sivusilmällä lehdistöstä ja tv:stä seurannut tätä kepun nokkamiestä.

Vaikuttaa leppoisalta ja menestynyt yrittäjätausta antaa myönteisen kuvan aluksi.

Mutta..mutta. Yhä enemmän ihmettelen hänen kommunikointiaan. Siinä on jotain pahasti pielessä.

Sipilä rikastunut paskalain turvin. Ihmisille myyty pakolla tarpeettomia ja toimimattomia puhdistuvälineitä. Sipilä kiistää. En ole vielä tutustunut asiaan, mutta aion tutustua.

Sipilä on rauhansanalainen. Liekö itse kertonut asiasta. Onko vai ei? Nyt näyttää kieltävän asian erikoisin sanakääntein.

Keskiolut pois kaupoista, kun kepu pääsee määräämään. Taas Sipilä kiistää. Sellaisesta ei ole ollut mitään puhetta??

Sipilä ja kepu ajavat maakuntaveroa. No, nyt kuultiin, että eivät sellaista asiaa olekkaan ajamassa. Eivät ole kuuleman mitään sensuuntaista esittäneetkään ?

Mitä tällaisesta kommunikoinnista pitäisi ajatella? Venäjällä voi tietysti johtaja puhua, mitä sattuu, mutta ei Suomessa. Sipilä vaikuttaa hyvin epämääräiseltä, ihan kuin märkä saippua, lipsuu käsissä. Miten tällainen tangentiaalista puhetta harjoittava voi olla pääministeri? Saa nähdä, millaisen pääministerin Suomi saa? Toivottavasti ei mennä ojasta allikkoon. Oman edun ajaminen on täysin eri asia Suomen asioiden ajaminen.
10233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eduskunnan pääministeri?

Äänestä
  • Taitaa olla pönttö pahasti sekaisin aloittajalla. Kannattaako noita harhaluuloja tuoda keskustelupalstalle?

    Äänestä

En tunne Sipilää,senkummemmin,mutta kepun tunnen,ovat lähes aina kaksinaamaisi.Pitäisi heidän mielestään äänestää ylipuoluerajojej,kun on heidän ehdokas paikkakunnalla.mutta kun on jonkun muun porukan ehdokas,niin he eivät äänestä,varsinkaan se kuuluisa lestari sakki,kun ei muka saa meitä syntisiä äänestää.

Äänestä
  • Niinpä niin, joopa joo, onko pikku-ukkoja sängynalla, puhuuko mikroaaltouuni?

    Äänestä

  • hen,,, yksikin lestamuori taannoin soitteli kahvipannulla taivaaseen ja tämä tarina on tosi.

    Äänestä

Onko uusi virka tehty kun eduskuntaan tulee pääministeri...No.
Keskustapulue on koko suomea koskeva ja ainoa puolue joka ajaa varmasti tasaväkisesti suomen ja suomalaisten asioita. Muiden puolueiden kannattajat keksii aina erinäköistä pazkaa vain keksimisen ilosta. Nyt on suomella hyvä ja oikeudenmukainen ja rehti pääministeri ehdokas. Tällaista miestä tarvitaan nyt suomen johtoon.

Äänestä
  • tarvitaanko lestaa mihinkään?

    Äänestä

  • Olkoon lesta tai ei, mutta Juha Sipilää me tarvitsemme.

    Äänestä

jaa

Äänestä

niin niin-Nappi otsaan huuto ja Huuteli islammiehet suomeen töihin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poikkeavakommunikatio kirjoitti:

Sipilä on ehkä seuraavan eduskunnan pääministeri. Olen vähän sivusilmällä lehdistöstä ja tv:stä seurannut tätä kepun nokkamiestä.

Vaikuttaa leppoisalta ja menestynyt yrittäjätausta antaa myönteisen kuvan aluksi.

Mutta..mutta. Yhä enemmän ihmettelen hänen kommunikointiaan. Siinä on jotain pahasti pielessä.

Sipilä rikastunut paskalain turvin. Ihmisille myyty pakolla tarpeettomia ja toimimattomia puhdistuvälineitä. Sipilä kiistää. En ole vielä tutustunut asiaan, mutta aion tutustua.

Sipilä on rauhansanalainen. Liekö itse kertonut asiasta. Onko vai ei? Nyt näyttää kieltävän asian erikoisin sanakääntein.

Keskiolut pois kaupoista, kun kepu pääsee määräämään. Taas Sipilä kiistää. Sellaisesta ei ole ollut mitään puhetta??

Sipilä ja kepu ajavat maakuntaveroa. No, nyt kuultiin, että eivät sellaista asiaa olekkaan ajamassa. Eivät ole kuuleman mitään sensuuntaista esittäneetkään ?

Mitä tällaisesta kommunikoinnista pitäisi ajatella? Venäjällä voi tietysti johtaja puhua, mitä sattuu, mutta ei Suomessa. Sipilä vaikuttaa hyvin epämääräiseltä, ihan kuin märkä saippua, lipsuu käsissä. Miten tällainen tangentiaalista puhetta harjoittava voi olla pääministeri? Saa nähdä, millaisen pääministerin Suomi saa? Toivottavasti ei mennä ojasta allikkoon. Oman edun ajaminen on täysin eri asia Suomen asioiden ajaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu