RH TEBOILI

Rengonharjun Teboili lopettaa! Yrittäjien mukaan tämän sai aikaan liikennejärjestelyt,varsinkin kaupan loppumiseen SAATTOI olla vaikuttava tekijä myös hinnat.Kerran meinasin napata päkin olutta ,mutta suu auki hintoja hetken pällistelin ja totesin että näillä hinnoilla minä tyydyn juomaan saunassa vettä.Toisaalta työmaa oli kerran ihan ääressä ja sain kahdessa viikossa kylläkseni teollisesta mömmöruuasta ja otin omat eväät.
Harmitta suuresti tuo lopettaminen koska se olisi ollut tärkeä säilyä alueen vetovoiman kannalta.
27472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Joo, sama huomio itselläkin. Elintarvikkeiden hinnat oli nostettu niin korkeiksi, ettei monikaan niitä enää ostanut. Edellisen yrittäjän aikana hinnat oli vielä OK.

Äänestä

Tuli käytyä ku tos lähellä,harmi jos niin käy.Toki tällä hetkellä sinne ei kyllä ohikulkijat eksy ku kaikki risteykset on sekaasin.Ittekkää en meinannu enää osaata kyrkkärille ku opas viisas honkakylään ku piti kiviniementille.Mun mielestä jos viitta on että Kiviniementie ja nuoli vasemmalle niin ei se ole silloin suoraan.

Äänestä

Niiden nettisivuilla ei ollut näkynyt buffetin ruokalistaa viikkoihin joten yritin soittaa että oletteko vielä auki. Kukaan ei vastannut puhelimeen. Laitoin sähköpostia että oletteko vielä auki jos tullaan syömään. Taisi mennä pari viikkoa eikä kuulunut mitään. Kokeilin vielä uudelleen kun viikon kuluttua sutten tuli vastaus että joo ollaan auki. Ja nytten se sitten suljettiinkin.

Eikö tuo kuitenkin ole hyvä liikepaikka siinä vaiheessa kun ohikulkutie avautuu ja Seinäjoen keskustan asemat menettää suuren osan asiakkaistaan. Ainoa asema tien varrella Seinäjoen nurkilla.

Äänestä

Lähti vähän menemään alamäkeen tämän omistajan aikana. Aukioloaikoja supistettiin, hinnat nostettiin pilviin, WC:n siivouksesta ei huolehdittu jne. Ei tarvi ihmetellä, jos alkaa asiakkaat loppumaan. Toivottavasti tulee uusi yrittäjä pian joka laittaa asiat kuntoon :)

Äänestä
  • No aina kun minä kävin niin paikat oli kyllä siistit,mutta elintarv hinnat pilvis,lounas ei kallis mutta sama ku apsin ruuas että nopeasti kyllästyy teolliseen soosiin ja muihin mössöihin.Mutta hernekeitto parasta mitä saanut.Joo,pakkohan teboilin siihen joku on etsiä.Toivotaan että ihmiset sinne löytäis ku tiet valmiit.

    Äänestä

  • Moneskohan Teboili tämä oli tällä kaverilla ? Lienee tehnyt jo jonkunlaisen tilin näillä ?

    Äänestä

  • Shellisti kirjoitti:

    Moneskohan Teboili tämä oli tällä kaverilla ? Lienee tehnyt jo jonkunlaisen tilin näillä ?

    jaa konkalla tili???

    Äänestä

  • Paltamosta päin on nää yrittäneet lähtösin. Teboil Komiaho Kajaanista ajettiin alas, sitten laskeuduttiin Oulaisiin, nyt poistutaan Ilmajoelta.
    Tulee mieleen Tankki Täyteen sarja, sehän Vilenin asema jäi kanssa syrjään kun tuli uusi tie. Tämä Lehtojen ylimielisyys tunnetaan laajalti. Kajaanissa alkoi loppunsa edellä nimitellä Työntekijöitään LETKUAPINOIKSI , Isoon ääneen , Asiakkaiden kuullen !!
    Ja nämä yrittäjät on osanneet tehdä juuri ne kaikki virheet, joita yrittäjän ei pitäisi tehdä. Tässäkin tapauksessa asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan oikein!

    Äänestä

Jaa-a, käykö niinkuin tälle meidän Koskenkorvan Teboilille....

Äänestä

Viimeksi kun siellä kävin vessassa niin vain yhdessä kopissa toimi valot. Jokaisessa muussa oli valot pimeänä eikä niissä ollut paperiakaan. Ne oli vissiin otettu pois käytöstä. Käsipyyhkeet oli myös loppu.. Ja tämä oli jo ennenkuin siitä tuli vileenin asema.

Äänestä

Letkuapinalehto lopettaa!

Äänestä

Onko teboilille jo löytynyt jatkajaa?

Äänestä
  • Lieneekö lainkaan toimivan pisneksen paikka?

    Äänestä

Teboili on aloittamassa uudelleen, aluksi vain polttoainemyynti kahviopalvelut, tien valmistuttua laajemmat palvelut?

Äänestä

taitaa jäädä motellikäyttöön?

Äänestä

Ihan "hiukan" ylimitoitettu huolttis keskelle ei-mitään. Ehkäpä puolet noista neliöistä, kaupan puoli isommaksi ja pöytätilaa rutkasti pois. Sitten se vanha, hyvä konsti: _asiakaspalvelu_ Enimmäkseen ylimielistä plus henkilökunnan vaihtuvuus tuntui olevan melkoista.
Ensin aukiolo oli 24h ja kun porukka oli nippanappa tottunut ja tykästynyt siihen, sitten mentiin 06-24-aikataululla, sitten taas vähennettiin kerran tai kaksi.
Ilmeisesti toimintaidea ei ollut hanskassa yhtään. Mitä tehdään, milloin, jne. Ja pikaruokaa valmisti useampi ketju, tämän pienen ajan sisällä. Eli epävarmaa kaikin puolin.
Ja kyllähän omistajat nyt OVAT TIENNEET uusien tiejärjestelyjen tulon. Alunperin Rengonhovi avattiin palvelemaan tätä "tulevaa" moottoriurheilu/vapaa-aika/ja_mitä_vielä-keskittymää, jota ei näy eikä kuulu
Kyllä me käytiin paikassa useinkin, vaikkei ihan 1 km päässä asutakaan. Ja rekkamääristä päätelleen, se puoli toimi.
Nykyään polttoaineita sieltä vielä saa. Ja lähimpään 24h-paikkaan ei oo pitkä matka

Äänestä
  • vituttaa ku lopetti.aina tuli käytyä syömäs ku ei oo kotona keittäjää

    Äänestä

Tosi hyvät ja kehutut ruoat ainakin viikonloppuisin.Jos tuntuu että perse on auki ja kalja kallista (lasten suklaapötköt kalliita) niin pitää tyytyä veteen;)

Äänestä
  • Aika nopiaa sain tarpeekseni ku soosit aina samanmakuusia.

    Äänestä

Uutta kauppiasta haetaan ja avautuu heti kun löytyy. Kuka alkaisi?

Äänestä

Mun mielestä se homma meni siinä pilalle, kun eikös siinä ollut ennen sen ylihinnoitellun shop & delin tilalla ihan perus K-market? Ja 55 burgerin tilalla rolls, jossa kyllä nuorisoa aina oli syömässä kun sielä kävi... Miksi hyvä ja toimiva pitää vaihtaa?

Äänestä

Minunkin mielestä paikka on hyvä.Tapasin pyörälenkkini puolivälissä käydä siellä kahvilla ja voileivällä.Hinta oli n.7 euroa ja silli muna voileipä oli hyvä.Siellä kävi paljon tietyömaan väkeä syömässä,joten ihmettemin lopettamista.Toivottavasti se avataan uudelleen paremmalle yrittäjällä.

Äänestä
  • on se vaan varmaan liian iso hollitalli ja siksim suuret kustannukset pitää.Ja se ruoka oli tosiaan ABC luokkaa eli einestä ja jotain soijanmakuista aina.Pitsat oli ok.Tais vaan tulla paha kilpailija tohon Jalasjärvelle jossa kokki tekee ruuan eikä sitä kaadeta suoraan foliopaketista lautaselle.

    Äänestä

  • Eli mikä paikka Jalasjärvellä ? Neste Jalastuulessa saa ainakin homeelta haisevaa pullaa/sämpylää (en nyt just muista, kumpi mulla oli). Mutta tuota, sellainen pikku vinkki, että naiset osaavat - yleensä - asiakaspalvelun ja miehet - yleensä - eivät todellakaan (kuten Jalastuulessakaan eivät).
    Sellaisia juttuja, jotka kuuluvat normaaliin asiakaspalveluun, kuten "Moro", "Ole hyvä", "Kiitos" ja vaikka asiakasta päin katsominen rulaavat vielä nykypäivänäkin.
    Mieluusti siis Wisiittiin, jos on siellä päin liikkeellä ennen puoltayötä

    Äänestä

Tulee ikävä sitä venäläisnaista siellä Teboililla jolta sai aitoa neuvostoliittolaisen dieselin tuoksuista palvelua. Ihana poikkeus yliystävällisten ja hymyilevien asiakaspalvelijoiden rinnalla ja valitettavan katoava luonnonvara Suomessa.

Ja missä ne kaikki läheisen kaatopaikan kärpäset nyt käy lounaalla? Teboililla niitä pörräsi pilvinpimein.

Äänestä

Vastaanottokeskus olis hyvä noihin tiloohin, ei olis liian pitkä ehtoolla pottonille pailaamahan. Ja vois vaikka jotaki lomalentoja ruveta järiestämähän lipyasta.

Äänestä

Onko tullut toimintaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


samaasoosia kirjoitti:

Rengonharjun Teboili lopettaa! Yrittäjien mukaan tämän sai aikaan liikennejärjestelyt,varsinkin kaupan loppumiseen SAATTOI olla vaikuttava tekijä myös hinnat.Kerran meinasin napata päkin olutta ,mutta suu auki hintoja hetken pällistelin ja totesin että näillä hinnoilla minä tyydyn juomaan saunassa vettä.Toisaalta työmaa oli kerran ihan ääressä ja sain kahdessa viikossa kylläkseni teollisesta mömmöruuasta ja otin omat eväät.
Harmitta suuresti tuo lopettaminen koska se olisi ollut tärkeä säilyä alueen vetovoiman kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu