Toverit mitä pidätte siitä, että kiintiöillä saa etuilla hallitukseenkin pääsemisen ja onko äänestäminen pelkkää kansan hämäämistä kun eliitti tekee omia päätöksiään?
RKP tulee olemaan hallituksessa niillä tutuilla kahdella ministerillään koska kiintiöt velvoittavat sen siellä olon ja turvaamassa eliitin hyvinvointia ja etuilemista.
Keskustan päättäjät ovat joskus tehneet lehmäkauppoja RKP:n rahoittaessa heidän talouksiaan ja rahaa säätiöiltä on siirtynyt herrojen tileille näin eliitin kiintiöt on sorvattu argumentteihin ja siellä ne pysyvät salassa kansalta.
RKP saa myös valita mitkä salkut se hyväksyy itselleen ja opetusministerin salkku on mieluisa heille, tietysti oikeusministeri on tärkeä koska sillä he saavat pakkoruotsituksen jatkuvuuden kestämään. Puolustusministeriksi nousee joku soluttautunut RKP:läinen kokoomuksesta tai sosuista ja venäjäviha jatkuu entisellään.
Toverit työläiset onko oikein ja demokraattista?
9
162
Vastaukset
- RKPeiongelma
RKP tulee luultavasti hallitukseen. Se ei kummoisestikaan eroa Perusuomalaisista, Keskustasta tai demareista Kokoomuksesta puhumattakaan.
Mikäli halla-aholaiset onnistuvat saamaan hallitusohjelmaan etnistä maahamuuttopolitiikkaa, sivistyneistö ja rehdit työläiset lähtevät persuista. Mikäli eivät saa, persuissa alkaa siltikin hajoamistendenssi. Tuskinpa Sipilä ottaa niskoilleen kieltäytymisen humanitäärisestä avusta ja Perussuomalaiset jäävät hallituksen ulkopuolelle. Sekin variaatio edistää persujen hajoamista.
RKP kantaa vastuuta Suomen liittämisestä Isäntämaasopimuksella naton sota-alustaksi. Perussuomalaiset valitettavasti tukivat toimenpidettä. Se jää molemmille puolueille riippakiveksi ja Suomi voi joutua kärsimään sopimuksesta kovat lunnaat.- RKPonOngelmapuolue
Otattaisit ja tarkistaisit edes ketä eduskuntaan menee sinne ei Halla-Aho ole valittuna?
Sinulla on joku ongelma jos näet Halla-Ahon jo unissasikin niin voisit hakea apua tuohon valitettavaan kammoosi. - persuongelma
RKPonOngelmapuolue kirjoitti:
Otattaisit ja tarkistaisit edes ketä eduskuntaan menee sinne ei Halla-Aho ole valittuna?
Sinulla on joku ongelma jos näet Halla-Ahon jo unissasikin niin voisit hakea apua tuohon valitettavaan kammoosi.Perussuomalainen puolue on oikeistonsa takia ongelmapuolue. On aivan sama onko hallituksessa Persut vai RKP vai molemmat. Kumpikin liputtaa naton puolesta, on työväenliikettä vastaan, tukee sotun leikkauksia.
Ei ole kiintiöitä hallitukseen kenelläkään, ei edes kommunistisella työväenpuolueella.
Kovasti se on demokraattista koska meidän valitsemamme henkilöthän siellä hallitusta ovat sorvaamassa ja jos se ei saa eduskunnan luottamusta niin ei se koskaan ole oikea hallitus.
Kommunistithan pelkäävät demokratiaa ja ovat sorvanneet sen uuteen muotoon eli kansandemokratiaksi joka oikein suomennettuna on puoluediktatuuri, niissä kun se oppositio istuu vankileirillä. Sellainen ei voi olla demokratiaa jos ei kunnon oppositiolle anneta mahdollisuuksia. Saattehan tekin äänestää eikä teitä viedä paikalliseen Siperiaan piikkilankojen taakse kuten kommunistit yleensä tekevät niille joiden he kuvittelevat olevan demokraatteja ja siten oppositiota..- itty
Työeläkeläinen mukamaste pitää aatetoverinsa aloitusta kommunistien toimena ja arvostelee omaa barbariaa kommunistien tekona.
Aloitus on puhdasta äärimmäisen oikeiston vihapuhetta. - apnes
Persuoikeiston harjoittama suomenruotsinkielisten haukkuminen ällöttää. Ei sanaakaan Haglundin tukemasta natolinjauksesta, joka saattaa maamme turvallisuuden vaakalaudelle.
- PaskahaiseeRKpeessä
"RKP:n kiiltokuvapoikaset saavat sitä mitä he tekevät alapäästään eli paskaa että korvissa vain vinkuu!"
Haglund ajaa Suomen tilaan mistä on seurauksena se, että itsenäisyydemme on kohta historiaa. - jussi.haisee
PaskahaiseeRKpeessä kirjoitti:
"RKP:n kiiltokuvapoikaset saavat sitä mitä he tekevät alapäästään eli paskaa että korvissa vain vinkuu!"
Haglund ajaa Suomen tilaan mistä on seurauksena se, että itsenäisyydemme on kohta historiaa.Tuommoinen ulosteilla mässääminen ei ole kommunistin puhetta. Se kuuluu äärioikeiston agendaan
- ToveritLisääLöylyä
"RKP:n kiiltokuvapoikaset saavat sitä mitä he tekevät alapäästään eli paskaa että korvissa vain vinkuu!" RKP on pierujen puolue ja paska siellä vain haisee kuin hapansilakat tiinussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1404171Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231184Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 45844
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825