Itse olen ollut iranilaismiehen yrityksessä töissä

"Vähiten mainintoja kyselyssä keräsivät Iran, Romania ja Irak. Monissa näistä väestörakenne on huomattavasti nuorempi kuin läntisen Euroopan maissa. Esimerkiksi Iranissa työikäistä väestöä olisi runsaasti. "
http://yle.fi/uutiset/maahanmuuton_vastustajat_saksalaisia_voisimme_ehka_ottaa_vastaan/7942056

Itse olen ollut iranilaisperäisen miehen perustamassa atk-liikkeessä töissä. Mies on koulutettu koneinsinööri ja puhuu neljää kieltä (persiaa, suomea, ruotsia ja englantia).Tuli miehen ulkonäöstä kyllä sellainen vaikutelma, että voisi olla kiinalainenkin. Harva näistä jytkyttäjistä kykenisi samaan mitä hän (oppimaan noin monta kieltä, pyörittämään yritystä ja korkeakouluttautumaan, kaikki tämä päästyään Suomeen).

Mutta kyllä näistä rasistireppanoiden ja kaljakuppiloiden surkimusten haukkumista maahanmuuttajaryhmistä, kuten iranilaisista, tulee kuitenkin Suomeen menestyviä yrittäjiä, suomalaisten työllistäjiä ja työvoimapulan paikkaajia. Lisää vaan tarvittaisiin tällaisia mamuja Suomeen, mutta taitaa ikääntyvällä ja työikäistä ja -kykyistä väestöä menettävällä Suomella olla Pohjois-Korean tie edessään nyt "jatkojytkyn" myötä. Lopulta, kun rajat ahkerilta ja järkeviltä mamuilta suljetaan Suomeen lopullisesti, Suomesta tulee samanlainen taloudellisen katastrofin kokeva paskala kuin Venäjästä. Valtava joukko idiootteja ihailemansa "isänmaallisen johtajansa" orkesteroimana huutaa aivot turvoksissa vaalivoiton jälkeen paskan ilosanomaa. Paskan rakastamiseen heidän on syytäkin tottua sillä huoltosuhteen ja hoitajapulan takia (joka olisi korjattavissa ottamalla mamuja maista joissa väestö on nuorta) saavat he oppia aika paljon elämään vanhuksina paskat housuissa ja temmeltämään paskan ja kusen keskellä. Suuren populistijohtajan hurmos saa kansan vaikka paskaa aterioimaan, jos rakastettu populistijohtaja vain toistaa sen ihanuutta ja herkullisuutta. Lopulta vähänkin enemmän älykapasiteettia omaavat ja uusia kieliä oppimaan kykenevät järkevimmät yksilöt muuttavat täältä paskalandiasta pois ja Suomikin kokee dramaattisen aivovuodon, mutta älykkäimpien poistuminenkin vain vahvistaa paskan ilosanomaa julistavan populistijohtajan kannatusta vaikka se heikentää taloutta ja demokratian tilaa entisestään. Juuri kuten itänaapurissakin on eli mitä enemmän paskaa kansa saa syödä, niin sitä suurempi kannatus aivottomilta tulee johtajallensa. Suuri populistijohtaja kuitenkin tietää että aivottoman väestön paskaiset olot lisäävät hänen kannatustaan ja siksi paska maittaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

MamujaTarvitaan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu