Kaksi näkyä
Ohessa on kaksi näkyä, toinen 40 vuoden, toinen 1½ viikon takaa. Näyt puhuvat osittain samasta asiasta.
Erään asiamiehen näky Suomen kahtia menosta
Eräs Kuvan ja Sanan asiamies näki lähes 40 vuotta sitten näyn, jossa oli Suomen kartta, joka oli vyötärön kohdalta poikki. Alaosa oli täynnä harmaita käärmeitä, yläosa oli mustan mullan peitossa. Silloin tulkittiin, että käärmeet kuvaavat ahdistusta, musta multa Venäjän valtaa.
Nimimerkin "Sisar" näky huhtikuun alussa 2015
Puolitoista viikkoa sitten näkemäni näky menee todella hyvin yksiin 21.4.2015 julkaistun "Asiamiehen" näyn kanssa.
Näin tuossa näyssä Etelä-Suomen kartan ja sen päällä liikkui vaalean beigen värinen käärme. Ihmettelin tuota jotenkin outoa väriä. Käärme oli yhtä suuri kuin karttakin.
Jouko Pihon kommentti:
Vanhempi näky kuvaa tulevaa Suomen osittaista miehitystä, jonka hyvin monet muutkin henkilöt ovat nähneet, jolloin Suomi leikataan viistosti poikki niin, että Itä- ja Pohjois-Suomi jäävät Venäjän valtaan Jumalan sallimaksi ajaksi.
Sekä vanhemmassa että puolentoista viikon takaisessa näyssä Etelä-Suomi on harmaan tai vaalean beigen värisen käärmeen (tai käärmeiden) täyttämä, mikä tarkoittaa sitä, että Etelä-Suomessa on muuta Suomea enemmän Saatanan pahojen henkivaltojen vaikutusta ja sen vallassa olevia ihmisiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näkyjä ja ilmestyksiä.