Omituista touhua

Artling

Omituista höpöttämistä ja haihattelua tämä "me kaikki olemme osa Luojaa" hömppä. Siis todellako väitätte Luojaa, korkeinta, puhtainta olentoa koko ekistenssissä, joka on myös oikeudenmukainen, sen tason rikolliseksi joita tämä takapajula planeettamme kantaa päällään? Rehellisesti sanottuna eipä tule mieleen heti mennä Luojaa murhaajaksi tai muuksi rikolliseksi nimittämään. Mutta kaipa se on sitten helpottavaa selitellä niitä tekojaan itselleen jumalaisina tekoina siinä vaiheessa kun omatunto ei enää katumuksen puutteesta parane.

23

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peni sivu kommentti jokainen on vanhempiensa lapsi. Eikä kukaan väitä että joskus muinaisuudessa siinä "ketjussa" on katkos. Siis jokaisessa on mukana luojan "sormen jäljet"

      Teot ovat niin jumalallisia tai jumalattomia kuin tekijä tai näkijä mielessään päättää tai kokee. Eikö sellainen päätösvoima ole likimain yhtä suuri kuin Jumalan voima. Jokainen pystyy niin halutessaan syyllistämään tai kumartamaan omaa jumalankuvaansa joten sillä tavoin ajateltuna ajattelijalla on Jumalan voima---!!! ainakin omien ajatustensa suhteen-- eikö?
      Edelleen mitä kellään on muuta kuin ajatustensa voima sen suhteen mitä ympäristöstään ja elämästään päättelee ja kokee.

      • Artling

        Missä ihmeen ketjussa - apinaihminsistä ihmisiin evoluutioketjussako? Kerro minulle mistä se ensimmäinen solu sinne alkumereen tuli, vai oliko se ihan sattumanvaraista toimintaa kun partikkelit vaan törmäili sillätavoin? Vapaa tahto on hieno asia kyllä, mutta ei se vielä Luojaksi sen enempää kuin jumalaksi tee. Etkö tiedä että jumala on luoja? Vai elätkö jossakin kuvitelmissa että maailmassa on "sodan jumalia" joiden tehtävä on vain tuhota eikä ikinä luoda mitään? Mitä kuvain kumartamiseen tulee niin onko se jotakin rituaalimagiaa vai mitä saatanan höhää se on?


    • erot

      Jumaluus eri asia kuin Luoja. Luoja puolestaan eri kuin Jumala.

      Täällä puhutaan Jumaluudesta.

      • Sanaleikkejänämä

        Haluatko tarkentaa millä tavoin luoja ja jumaluus eroavat.
        Itse ajattelen että luotu käsittää kaiken ikuisesti pysyvän.
        Tehty eli teot ovat tilapäistä katoavaa. Siis maapallo ja tähtitieteellinen maailma kuuluvat tähän katoavaisuuteen koska se muuttuu ja elää toistaiseksi


      • Sanaleikkejänämä

        Mieli, tietoisuus, henki ovat mielestäni ikuisia.
        Korjaa tarpeen mukaan


      • Artling

        Pointtisi on että Luoja ei olisi jumala vaan sinä. Silti et varmasti pysty luomaan minulle kaipaamaani uutta ruumista nyt heti. Ja arvaa miksi? Koska haihattelet että pystyt. Että olet jumala ihan itse. Katso koska viimeksi kompastuit omien älynlahjojesi viidakossa luikertavaan liaaniin, ja mieti oliko se jumalainen teko.


      • Sanaleikkejänämä
        Artling kirjoitti:

        Pointtisi on että Luoja ei olisi jumala vaan sinä. Silti et varmasti pysty luomaan minulle kaipaamaani uutta ruumista nyt heti. Ja arvaa miksi? Koska haihattelet että pystyt. Että olet jumala ihan itse. Katso koska viimeksi kompastuit omien älynlahjojesi viidakossa luikertavaan liaaniin, ja mieti oliko se jumalainen teko.

        Pointtisi on että Luoja ei olisi jumala vaan sinä

        En hokase mistä noin päättelet. Kun sanoin että luotu käsittää kaiken pysyvän. Olin kenties epäselvä. Tarkoitin että -- luotu --- on se olevaisuus joka on ikuista.
        Itse luon mielikuvia ja kaarnalaivoja mistä milloinkin ja ne ovat minulle tosia mutta ei ikuisia (toivottavasti) ainakaan kaikki


      • Artling

        Hei, kommentti pointista oli toiselle, ei sinulle.En tiedä miksi se tähän sen listasi.


    • näinonnäppylät

      Luoja ei ole luonut tätä maailmaa, vaan ihmiset ja humikset. Sekä muut demiurgit.

      Luoja on ihan omissa sfääreissään.

      Luoja on luonut henkisen valon. Luoja on taivastilojenkin yläpuolella.

      Luoja ei ole siis taivaassa(kaan). Ei se mahdu sinne, soon niin suuri.

      • Artling

        Ahaa, miten se taito on sittemmin päässyt "unohtumaan", degeneroituiko väki jotenkin "alemmille tasoille"? Ja että Luojaa ei sitten yhtään kiinnosta tää piskuinen tekele?


      • näinonnäppylät
        Artling kirjoitti:

        Ahaa, miten se taito on sittemmin päässyt "unohtumaan", degeneroituiko väki jotenkin "alemmille tasoille"? Ja että Luojaa ei sitten yhtään kiinnosta tää piskuinen tekele?

        Tämä universumi on Luojan havaintokynnyksen alapuolella. Ei rekisteröi tätä lainkaan.

        Täällä vaikuttavat sen sijaan apuluojat, jotka ovat kuin hyvin edistyneitä humanoideja.
        Voimme päästä Luojan vaikutuspiiriin kohoamalla materian yläpuolelle ja persoonan yläpuolelle. Myös persoona on materiaa. Kohoaminen taphtuu asteittain kokemusten kautta useissa elämissä.

        Kaikki muodot ovat katoavaisia.


      • Artling

        No tuolla tyylillä kaikki olisikin katoavaista. Mitä ne humikset sinulle syötti, hm ?


    • Ehf

      Jumaluus tarkoittaa energiaa. Kaikki on värähtelyä, siis yhtä jumaluuden (värähtelyn) kanssa.
      Tää on fysiikkaa.

      E = hf ja E = mc2

      Materia on valoa fysiikaan mukaan. Valo on jumaluutta. SInä olet valoa, yhtä jumaluuden kanssa ja jumaluutta itsekin.

      • Artling

        Ja varjo on mistä valo puuttuu?


    • erttkkl

      Apostoli Paavali julisti: "Jumalassa me olemme, liikumme ja elämme!" Julistaessaa Evankeueliumia Ateenalaisille! Viittaus Apostolien tekoihin Raamatussa

      • Artling

        Kuka helvetin Paavali? Semmoista miestä siellä ollutkaan jos ei "Jeesus"-nimistäkään. Kristus tosin oli.


    • Onsilläjäljet

      Neuvosta ei ateistikaan mielessään kieltäydy useammin, kuin noin kahdesti.

    • ummehtunuthaju

      Kohti käyvistä vastauksista suomi/24 poistaa kommentit. Keskustelun ja kommentoinnin vapaus on mainostettua suurta pienempää.

    • Brina

      Minulle Jumala on Kaikki-Yksi-Absoluutti joka ON. Siis muuttumaton, ikuinen/ajaton, ääretön. Mitään ei siis voi olla Sen ulkopuolella, mutta jos voisi olla, se olisi rajoitettu ja ehkä jopa eräänlainen ihmisen kaltainen superolento ;), niin kuin aloittaja olettaa Jumalan olevan eikä se silloin enää täyttäisi kaikkiallisen, ikuisen ja äärettömän ja ehdottoman eli absoluutin ominaisuuksia. Vain Jumalassa on totaalinen Totuus ja totaalinen Todellisuus. Kaikki muu on relatiivista, tuosta alkulähteestä, Luojasta, ilmentynyttä kaikkena sinä mitä pidämme maailmankaikkeutena ja sen tapahtumina. Ja mistä tämä kaikki on voinut ilmentyä? Tietenkin siitä mikä on Kaikkea Mitä on eli siis Jumalasta (mitään ei voi ilmetä "ei mistään"). Tiede kutsuu tätä kaiken materian eli ilmenneen perustaa 'nollakentäksi', eli siinä 'energiat' joista maailmamme muodostuu, ovat tasapainon tilassa mutta ilmenneinä joko positiivisia tai negatiivisa. Kaikki ilmennyt on noiden kahden ja - energioiden "leikkiä" ja mekin olemme osaltamme "leikittämässä" niitä milloin mitenkin, j. Siispä niin "hyvä kuin pahakin" ovat osana loputtomista mahdollisuuksista joita Jumalan ääretön ja rajaton olemus pitää sisällään. Kuitenkin Jumala, Se Absoluutti on kaiken ilmenneen koskemattomissa eli mikään ei muuta tai vaikuta siihen...sehän on muuttumaton, ikuinen jne. Me ilmenneen maailman pisimmälle kehittyneet (?) "Jumalan osaset" tosin olemme käyttäneet hyväksemme erittäin paljon juuri noita "pahan" ilmenemismuotoja oppiaksemme jotain tärkeää itsestämme ja alkuperästämme; esim. sen mitä emme ole...pohjimmiltamme. Muistutan vielä, että kaikki ilmennyt on relatiivista. Vain Jumala Itse on kaiken relatiivisen yläpuolella, joten kukaan, ei edes kaikkein pisimmälle henkisessä kehityksessään edennyt mestari pidä itseään Jumalana (vaikka pystyykin toteamaan; "Isä ja minä olemme yhtä").

      • Paluu.olemiseen

        "Kaikki-Yksi-Absoluutti joka ON"

        Hei. Tuo on niin mahtavaa että oksat pois. Kun olet itsessäni, olemisessasi joka ON, niin olet silloin tuossa Luojan luomassa olemisessa. Muodot ovat katoavaisia, niitä korkein Luoja ei ole luonut, mutta tuo sisäinen olemisesi ja valosi on totta. Se onkin ainutta totta mitä on.

        Kaikissa tietoisissa on sisäinen jumalallinen valo. Myös eläimissä.

        Nämä muodot on tulleet alempien luojien tuotoksina ja meidän itsemme mielikuvituksen tuotoksena. Mielikuvituksemme luo maailmaamme, mitä pystymme havaitsemaan. Olen siis kuvitellut tätä jo etukäteen, kun tällaista kohtaan. Kun vain olemme, painotamme tätä sisäistä abstraktia olemista, niin "paluumme" tapahtuu vääjäämättömästi. Voimme toki kuvitella ja suunnitella, mutta painopisteen tulisi olla olemisessa.

        Me olemme itseasiassa jo palanneet, koska meillä on olemassaolon tunne - olemassaolon tunne on jumalallista. Loppusilaus vain puuttuu.

        Taivasten valtakunta on lapsenkaltaisille, tarkoittaa sitä että oivalletaan sen perustuvan kaikkein yksinkeertaisimmallee periaaatteelle mitä on - oleemiselle. Puhdas oleminen on puhdasta rakkautta ja koetaan sellaisena. Olemisessa ei ole erillisyyttä eikä persoonakaan sinne mahdu.


      • Artling

        Ongelmasi on - elämä kykenee muutokseen, ilmaiset jumalaa muuttumattomana, muuttumaton numero 4 on kuoleman numero. Vain kuollut ei kykene muutokseen. Ts. jumala jota kuvaat on kuollut.


      • Brina

        Kerro yksikin syy miksi Jumalan pitäisi muuttua joksikin, tulla joksikin muuksi kuin on ollessaan ainoa Totuus ja ainoa Todellisuus. Elämä on tämän Kaiken, Absoluutin jota kutsumme Jumalaksi, ilmentämistä ja siksi siihen liittyy jatkuva, loputon muutos. siis mikään ilmennyt ei voi olla kuin suhteellista. Kuolema ei ole elämän vastakohta, sillä se on vain eräs muutoksen raja tilasta toiseen.


    • leikitään.asialla

      Asiaa pitää pohtia pidemmälle, paljon pidemmälle.

      Keksitään ajatusleikki.

      Jumala vaikka sanoo ihmisille tai ehkä paremminkin joillekin, joita olimme joskus ennen kuin tulimme ihmisiksi.

      "Olette lapsiani, annan teille oman pienen leikkikehän eli tämän planeetan. Annan teille myös vapaan tahdon ja ikuisen elämän, mutta laitan teidät vain unohtamaan sen. En voi vaikuttaa vapaaseen tahtoonne, ellei vapaa tahtonne itse halua sitä, enkä vaikuta siihen aina silloinkaan, koska ette aina ymmärrä mitä vapaalla tahdollanne oikeasti tahdotte. Tulette kuitenkin tietämään, ymmärtämään ja muistamaankin tämän kaiken. Annan teille tieteen, taiteen, kauneuden, viisauden, monia asioita ja kaikenlaisia nautintojakin, mutta myös tuskaa ja kärsimystä, tai muuten ette tule kunnolla ymmärtämään ja nauttimaan kaikesta siitä mitä teille annan. Ja kun tietonne, ymmärryksenne ja viisautenne lisääntyy tarpeeksi tulette tietoiseksi siitä, että olette lapsiani, olette osa minua, minä olen osa teitä. Olemme yhtä. Tulette myös keksimään minusta kaikenlaisia vääriä kuvia ja käsityksiä, tulette jopa kieltämään minut. Minua ei voi omistaa, luokitella minkään alle. Mikään uskontonnekaan ei voi koskaan käsittää minua täysin oikein Tietäkää, että te olette ikuisia, niin kuin minäkin olen ikuinen "

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe