Kulttuuriministeri Suomessa on periteisesti ollut vasemmistpoliitosta. Tämä on ollut taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden vasemmistolaisuuden takeena meillä jo kymmeniä vuosia. Kun nyt Suomessa on tilanne muuttunut, ja meillä puhutaan vaalien tuloksen parusteella, sekä edellisen hallitksen muodostamisen virheistä oppineena kolmen hallituksesta, taiteilijat ovat häsissään. Jos uusi kultuuriministeri ei olekaan vasemmistoliitosta, he pelkäävät suuren yhteiskunnallisen sponsorinsa sekä talusellisen tukensa menettämistä. He heräsivät todellisuuteen, ja siksi he nyt pelkäävät. Kysymys ei ole aatteesta tai ideologiasta. Kysymys on satojen muljoonien tukirahoista.
MIKSI VASEMMISTOLAISET TAITEILIJAT ÄLÄHTIVÄT
0
122
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61667Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626