Onko Soinin yleiskunnosta ja terveydestä annettu s

Onko perussuomalainen puolue vielä selvittänyt mitenkään Soinin terveyden tilaa. Hänhän vaikuttaa sairaalta mieheltä, joten on jo isänmaan edun mukaista kertoa, millä tavalla hänen huono yleiskuntonsa ja huono terveydentilansa yleensä rajoittaa hänen mahdollisuuksia hoitaa yleensä mitään ministerin tehtävää seuraavassa hallituksessa. Kuten me jo hyvin tiedämme, ministerin posti ei ole mikään suojatyöpaikka.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhtä huonokuntoista potilasta ei Suomen valtakunnanpolitiikassa liene ollut sitten Ahti Karjalaisen, joka oli tyrkyllä tasavallan presidentin virkaan 1980-luvun alussa. Karjalaisen alkoholismia oli katsottu sivusta ylui vuosikymmenen ajan, mutta 1980-luvun alussa vihdoin hänet heivattiin sivuun ja eläkkeelle.

Yli kolmeen vuosikymmeneen ei yhtä huonokuntoista potilasta ole siis tyrkytetty valtakunnan johtopaikoille. Nyt persut - eli isä Timo itse - tekevät sen.

Uudenlaista politiikkaa?

Äänestä
  • Niin ainakin minä olen jo ajat sitten tajunnut, että perussuomalainen tahtotila ja pyrkimys tarkoittaa aina Timo Soinin mielipiteen toteuttamista hyvän puolueen sisäisen konsensuksen vallitessa, mikä siis tarkoittaa sitä, ettei mitään sivuääniä ja eriäviä mielipiteitä tulla suvaitsemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MitäänSelvitystä kirjoitti:

Onko perussuomalainen puolue vielä selvittänyt mitenkään Soinin terveyden tilaa. Hänhän vaikuttaa sairaalta mieheltä, joten on jo isänmaan edun mukaista kertoa, millä tavalla hänen huono yleiskuntonsa ja huono terveydentilansa yleensä rajoittaa hänen mahdollisuuksia hoitaa yleensä mitään ministerin tehtävää seuraavassa hallituksessa. Kuten me jo hyvin tiedämme, ministerin posti ei ole mikään suojatyöpaikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu