Meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen. Nämä sanat opettavat, että koko meidän vanhurskautemme Jumalan edessä on syntien anteeksiantamus. Meidän on siis opittava kohoutumaan yläpuolelle järjen, joka riitelee kanssamme näyttäen meille sekä syntimme että hyvät tekomme. Emme saa katsoa kumpaankaan, vaan perustaudumme vain näihin sanoihin mistään muusta välittämättä. Emme aseta armoa vain syntiä vastaan, vaan myös kaikkia hyviä tekoja vastaan ja suljemme näin pois kaiken inhimillisen vanhurskauden ja pyhyyden.
Sanot: Tunnenhan vielä joka päivä syntiä itsessäni, omatuntoni tuomitsee minut. Vastaan: Juuri siksi sinun on opittava, että kristillinen vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin ainoastaan syntien anteeksiantamusta. Olet sellaisessa valtakunnassa, jolla on tekemistä syntien kanssa ja jossa on niin ääretön armo, että se poistaa kaiken vihan.
Vaikka siis tunnet itsessäsi vain monia ja suuria syntejä, ne eivät kuitenkaan ole enää syntejä, sillä sinulla on niitä vastaan kallis vastamyrkky, joka ottaa pois synniltä myrkyn voiman. Se on tuo sana anteeksiantamus. Ilman anteeksiantamusta synti kuitenkin pysyy, eikä mikään teko auta pienintäkään syntiä vastaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Ef. 1:7 - perjantai 24. huhtikuuta
Sanot: Tunnenhan vielä joka päivä syntiä itsessäni, omatuntoni tuomitsee minut. Vastaan: Juuri siksi sinun on opittava, että kristillinen vanhurskaus ei ole mitään muuta kuin ainoastaan syntien anteeksiantamusta. Olet sellaisessa valtakunnassa, jolla on tekemistä syntien kanssa ja jossa on niin ääretön armo, että se poistaa kaiken vihan.
Vaikka siis tunnet itsessäsi vain monia ja suuria syntejä, ne eivät kuitenkaan ole enää syntejä, sillä sinulla on niitä vastaan kallis vastamyrkky, joka ottaa pois synniltä myrkyn voiman. Se on tuo sana anteeksiantamus. Ilman anteeksiantamusta synti kuitenkin pysyy, eikä mikään teko auta pienintäkään syntiä vastaan.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Ef. 1:7 - perjantai 24. huhtikuuta
Vastaukset 11
Vanhimmat
Enklantia taitaville tuossa linkissä herra lutherin kristillistä lähimmäisenrakkautta osoittavia solvauksia. Mikään ei ole niin kristittyä innoittavaa kuin toisuskoisten ja toisinajattelijoiden solvaaminen.
http://ergofabulous.org/luther/
He-ma.
Sulla se on tuo sama musta sävel soimassa mustassa mielessäsi ja samaa linjaa profetoin sulle tulevaisuudeksikin.
Uskonpuhdistus. Liittynee sekin Lutheriin jotenkin.
He-ma tarvitsee päänsä ja sydämensä puhdistusta.
Yritän keksiä matolääkkeen, jolla uskovaisten aivot syövä aivomato saadaan lopetettua. Luultavasti ainoa tapa on ottaa huostaan uskovaisten lapset. Säästyvät näin tartunnalta ja sillai tuo uskontosyöpäläinen saadaan kitkettyä maailmasta.
he-ma
Paljonko piru maksaa sulle duunistasi?
Muutenhan sinulle ei muitten uskomukset kuuluu millään lailla jos koska uskon- ja uskonnonvapaus olisi olemassa ja voimassakin vielä.
Överiksi on mennyt käännytystyösi.
Käännytystyöstämei ole kyse, vaan aivojen stimuloinnista. Vähän samaan tapaan kuin esileikissä leikitään, ennen varsinaista penetraatiota. Pienet järjen siemenet jäävät elämään aina jonkun uskovaisen mieleen ja lopulta aina joku päästää irti. Tärkeintä olisi lopettaa sukupolvelta toiselle siirtyvä taikausko jeesukseen.
he-malle:
Unohdat sen, että Jumala näkee nytkin mitä olet tekemässä. Jumala ON ja sille sinä et voi mitään. Samoin on maailman ruhtinaskin. Häneen olet mielistynyt. Olet Jumalan luoma ja Hän haluaa sinut omakseen. Itse olet valinnut väärin.
Nimenomaan et voi tietää jumalan olemassaoloa. Erityisesti jahve, allah, thor, vishnu tai mikä tahansa ihmisten palvoma jumala on opittu muilta ihmisiltä. Jumalat ovat kyvyttömiä, suorastaan impotentteja, ilmaisemaan tahtonsa, vaikka niiden pitäisi voimiltaan ja kyvyiltään olla ylivertaisia ainakin ihmisiin nähden.
Jumalien kaikkivaltiushan on jo mahdottomana suljettu pois: pystyykö kaikkivaltias jumala luomaan niin ison kiven, ettei sitä pysty nostamaan?
Puhut kovin varmasti jumalasi olemassaolosta, mutta tosiasia on, että sen olemassaolosta ei ole yhtään minkäänlaista todistetta. Näinollen olet kuoltuasi kusessa, koska olet epäjumalaa palvannut, jos siellä nyt kaikesta huolimatta jonkinlainen ei-kaikkivaltias jumaluus kuitenkin sattuisi olemaan vastassa.
Toistaa pitää he-malle samaa kun ei ole vast.ottoelimiä hämellä.
Jumala ilmoittaa aina itsensä omilleen. Joskus myös pirun omille.
Siitä voimme tietää, että Jumala, todellinen, kolmiyhteinen, elävä Jumala, Isä,Poika ja Henki on olemassa.
Sitäkös piru ei siedä ja siksi keksii valheita.
N-liitossa kerrottiin uskovien olevan mielisairaalassa. Että sitä linjaa he-ma ajaa nyt suomeen. Kertoo hänen aivokapaseteetistaan. Yönsusien tasolla.
Näytä mulle todisteet yhdestäkään jumalasta? Ei ole, ei tule ja jos tulee, olen valmis muuttamaan mieleni.
Tässä nähdään lapsena saadun tartunnan aiheuttama mielen sairaus. Väitetään että uskominen johonkin tekee sen todelliseksi. Ei kuule maailma niin pyöri. Muista kokeilla jeesuksen parantavaa voimaa kun saat syövän. Kieltäydy maallisista hoidoista ja luota jeesukseen. Se on todellisen uskon vahvuutta se.
Ei ole minun tehtävä todistaa sellaiselle, jolla ei ole vastaanottoelimiä päässä.
Jumalasuhde on aina henk.koh. Herra tekee viisaudessaan mitä hyväksi näkee kun tuntee luomansa ihmisen.
Anna seuraa lausunto vasta sitten kun ole katsonut tämän videon. 15 min.
Vapaa tahto.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13558677
Positiivisen ja vieläpä järjettömän väitteen esittäjä on vastuussa todisteiden esittämisestä. Jos väittäisin yksisarvisilla ratsastavien trollien olevan todellisia, vaatisit ymmärrettävästi minua esittämään todisteet, koska et itse voi koko maapalloa tutkia.
Lopeta siis järjetön höpötus, esitä todisteet tai mene hoitoon.