Natoon heti

Ruotsin hallitus julkistaa perjantaina ehdotuksensa maan uudesta puolustusstrategiasta.

Asiakirjoihin jo etukäteen tutustuneen Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin hallitus pitää Nato-yhteistyötä ”elintärkeänä Ruotsin asevoimien kehittämiselle”. Lisäksi hallitus haluaa syventää kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä Ruotsi

Äänestä

Venäjä ei Ruotsin jäsenyydestä paljoa piittaisi, eihän niillä ole edes yhteistä rajaa.
Ruotsissa natokannatus on 21%, joten aika laimeaa on kannatus sielläkin.

Äänestä

Ehdotuksessa ruoditaan myös Venäjän nykytilannetta. Sen mukaan Venäjän asevoimat ovat muodostuneet Itämeren alueella aiempaa ”haastavammiksi”. Lisäksi Ruotsin hallitus on sitä mieltä, että nykyisellään on vaikeaa arvioida, ”kuinka pitkälle Venäjän johto on valmis menemään laajentumispolitiikassaan”.

Äänestä

Ruotsin hallitus julkistaa perjantaina ehdotuksensa maan uudesta puolustusstrategiasta.

Asiakirjoihin jo etukäteen tutustuneen Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin hallitus pitää Nato-yhteistyötä ”elintärkeänä Ruotsin asevoimien kehittämiselle”. Lisäksi hallitus haluaa syventää kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdertson kirjoitti:

Ruotsin hallitus julkistaa perjantaina ehdotuksensa maan uudesta puolustusstrategiasta.

Asiakirjoihin jo etukäteen tutustuneen Svenska Dagbladetin mukaan Ruotsin hallitus pitää Nato-yhteistyötä ”elintärkeänä Ruotsin asevoimien kehittämiselle”. Lisäksi hallitus haluaa syventää kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu