Ruotsalaislehden mukaan Ruotsin hallitus katsoo ehdotuksessaan, että maan puolustuksessa tulisi painottaa Nato-yhteistyön kehittämistä ja syventämistä. Asiakirjassa Naton todetaan olevan keskeisessä roolissa niin Ruotsin kuin muidenkin Itämerta ympäröivien maiden turvallisuuspolitiikassa.
Ehdotuksessa ruoditaan myös Venäjän nykytilannetta. Sen mukaan Venäjän asevoimat ovat muodostuneet Itämeren alueella aiempaa ”haastavammiksi”. Lisäksi Ruotsin hallitus on sitä mieltä, että nykyisellään on vaikeaa arvioida, ”kuinka pitkälle Venäjän johto on valmis menemään laajentumispolitiikassaan”.
Ehdotuksessa ruoditaan myös Venäjän nykytilannetta. Sen mukaan Venäjän asevoimat ovat muodostuneet Itämeren alueella aiempaa ”haastavammiksi”. Lisäksi Ruotsin hallitus on sitä mieltä, että nykyisellään on vaikeaa arvioida, ”kuinka pitkälle Venäjän johto on valmis menemään laajentumispolitiikassaan”.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itä trolllit kuriin ja heti Natoon
Suomi ja Ruotsi kipinkapin NATOon!
Kyllä Venäjän paidattomalle tiikerinmetsästäjätsaarille kuri löytyy! :)
Kyllä, juuri näin. Ja sitten Suomen ensimmäinen tehtävä Naathossa on vaatia Naattoa solmimaan sellainen sopimus Suomen, uuden jäsenen kanssa, että jos Venäjää koskeva kriisi puhkeaa, niin Naatho käyttää heti alkuvaiheessa ydinasetta Venäjää vastaan ja riittävällä kapasiteetilla. Tämä sen takia, ettei Suomessa tarvitsisi jäädä epäinhimillisesti kitumaan, vaan kaikki kuolisivat mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.
Venäjän valtavasta rajasta on Suomen kohta kaikista rauhallisin, tähän on saataava loppu.
Heti natoon!
Suomalaiset on niin tyhmiä että ampuvat itsensä jalkaan antamalla NATO:lle mahdollisuuden uhata Venäjää Suomen maaperältä.
NATO-jäsenyys sopii Ruotsille erityisen hyvin varsinkin tapauksessa, että myös Suomi liittyy ja ottaa varusmiesarmeijallaan hoitaakseen myös Ruotsin itärajan puolustuksen.
Näin Ruotsin itsensä ei tarvitse purkaa päätöstään asevelvollisuusarmeijan lakkauttamisesta, koska Suomi hoitaa Ruotsin puolesta Ruotsin puolustamisen.
Mikä ihmeen "laajentumispolitiikka" ?
NATO ja USA on laajentunut. Sotilaallinen läsnäolo baltian maissa ja Puolassa on vahvistunut. VArusteita ja aseita jähetetään Ukrainaan, NATO harjoituksia ...
Venäjä puolestaan EI valloittanut Georgia vaikka olisi pystynyt, Venäjä ei hyökkää Ukrainaan vaikka pystyisi, Venäjä puolustaa jo olemassa olevia tukikohtiaan.
Mikä laajentuminen?
Nato kammoisten väitteitä huolimatta Ruotsi tiivistää yhteistyötä punavihreän hallituksen johdolla..
Natoon