OPTIOT

Mitenkä tässä nyt näin kävi?
Miljoonaoptioita jaettiin tarkoituksena sitouttaa "avain-ihmiset" työpaikkaansa.
Jo silloin oli normaalijärkiselle kansalaiselle selvää, että taloudellisesti riippumattomaksi ja jopa miljonääreiksi tehdyt ihmiset ovat kaikkea muuta kuin sitoutuneita.
Sitä saa mitä tilaa, no Floridan eläkeläisnmiljonääreiltä nuo rahat saatiin huijattua ja verotuloja Suomeen, tavallisten liukuhihnanokialaisen palkkoihin he eivät olisi suostuneet investoimaan ja sitä kautta ei myöskään olisi saatu verotuloja.
9232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voittajia rankaistaan enemmistön voimin.
Ne, jotka hankkivat kunnon koulutuksen ja menestyvät urallaan niin heidä otetaan silmätikuksi, vain muutaman huonon esimerkin/keplottelijan takia.

Tuorein esimerkki on lapsitukijupakka. Tutkimuksissa on tullut esille että suurin osa suomalaisista sitoisi lapsituen tuloihin, ja poistaisivat tuen kokonaan varakkailta. HEH!
Ei se lapsi yhtään sen halvemmaksi tule, vaikka sillä on varakkaat vanhemmat. Ja hyi kauheeta, jos joku on onnistunut elämässään, niin heti ollaan tasoittamassa puntteja, joko liiallisen verotuksen tai tukien poistamisen kautta. Samaa ajatusmallia toteutetaan opiskelijoiden suhteen. Jos satut opiskelun ohella tekemään duunia (ja samalla menestyt opiskelussa) niin johan ollaan tukimäärään puuttumassa. Ei opiskelukaan halpene, vaikka käy työssä ja ansaitsee. Kummallinen yhteiskunta tämä. Sen sijaan että keksittäis keinoja kasvattaa yleistä vaurautta, niin tässä maassa tyydytään laittamaan keppejä rattaisiin heille jotka menestyvät. Ei ihme jos ihmiset joutuvat keplottelemaan tuloillaan - se kun on näyttää olevan ainut keino tässä maassa saada haalittua ittelle se oma osa, jonka on ansainnut. Jos teet kaiken sääntöjen mukaan, niin yhteiskunnallehan se menee. Ja mitä enemmän yhteiskunta sinusta hyötyy, sen vähemmän itse siitä tunnut hyötyvän. (esim. lapsituki, opintotuki jne.)

Vihjeeksi teille jotka haukutte "ökyrikkaita". Kun luette jostain tilanteesta jossa rikas on keinotellut itselleen paremman aseman, niin esitä kysymys itsellesi: "tekisinkö itse toisin, jos olisin samassa tilanteessa?"

Äänestä
  • kalisee. Sinulla on rikkat vanhemmat ja olet saanut heiltä elämänkatsomuksesi. Älä kuitenkaan luule että se on ainoa oikea maailmankatsomus.

    Ota huomioon myös se, että kautta maailman historian on käynyt näin; kun rikkaat riistää köyhiä tarpeeksi, niin tulee kapina. Joskus rikkaat voittaa, mutta jokaisessa köyhien kapinassa rikkaita kuolee paljon. Eli näille ahneille paskiaisille ei raha tuonut onnea.

    Äänestä

  • aloitusviestissähän oli kyse siitä, että optiot tarkoitettiin alunperin SITOUTTAMAAN avaintyöntekijät firmaan. onkin käynyt niin, että kun työntekijä on tullut taloudellisesti riippumattomaksi optioiden ansiosta, hän onkin vaihtanut työpaikkaa tai heittäytynyt kokonaan vapaalle.
    jos sama rahamäärä olisi pantu tavallisten työntekijöiden palkankorotuksiin, olisi yleinen ostovoima noussut, sitä myöten kulutus, tuotanto ja työllisyys.

    sitouttamisesta vielä. yritykset vaativat työntekijöidensä sitoutumista yritykseen, mutta ovat vapaat irtisanomaan työntekijän milloin vaan, esim. "tuotannollisten syiden" takia eli omistajien tileille ei ole tullut tarpeeksi massia entisten miljoonien lisäksi.
    sitouttaminen tarkoittaa omistajan tilipussin kasvattamista. orja heitetään pois, kun hänestä ei ole enää hyötyä.

    Nokian palveluksessa ollut optiomiljönääri puhui samasta asiasta. eli yritysten tehtävä ei ole nykyään enää hyödyttää yhteiskuntaa ja ihmisiä, vaan pelkästään kasvattaa vain omaa rikkauttaan.
    tästä syystä moni länsiyritys käyttää orjatyövoimaa Kiinassa.

    Äänestä

  • Cynic observer kirjoitti:

    kalisee. Sinulla on rikkat vanhemmat ja olet saanut heiltä elämänkatsomuksesi. Älä kuitenkaan luule että se on ainoa oikea maailmankatsomus.

    Ota huomioon myös se, että kautta maailman historian on käynyt näin; kun rikkaat riistää köyhiä tarpeeksi, niin tulee kapina. Joskus rikkaat voittaa, mutta jokaisessa köyhien kapinassa rikkaita kuolee paljon. Eli näille ahneille paskiaisille ei raha tuonut onnea.

    Vanhempani ovat varakkaita, se pitää paikkansa. He ovat duunareita (lähestulkoon kouluttamattomia), jotka ottivat riskin, perustivat oman yrityksen ja tekivät hitosti työtä. He onnistuivat yhdistämällä omat ideansa ja sinnikyytensä - ja sen takia heillä nyt on asiat keskitasoa paremmassa jamassa. Ilman heidän panostaan, olisi 7 työpaikkaa vähemmän suomessa, 1 menestyvä veroja ja kustannuksia helvetisti maksava yritys vähemmän. Vanhemmillani olisi ollut myös vaihtoehtoja - he olisivat voineet olla tekemettä mitään, ottamatta riskejä, kehittämästä itseään jne ja tyytyä marisemaan keskustelupalstoilla omasta kurjuudestaan. Sinullakin ON vaihtoehto.

    Normaali duunari ei toki asiaa noin näe. Normaalilla duunarilla ei edes ole älyä tai halua odotella liki 20 vuotta että sijoitus tuottaa tulosta. Kaikki pitää saada tässä ja nyt. kauheeta jos joutuu odottamaan ja tekeen töitä menestyksensä eteen...hurjaa.

    Olet siinä määrin myös oikessa että olen heiltä saanut elämänkatsomukseni. Siksi teenkin nyt töitä samalla kun opiskelen. Eli olen vastuussa omasta itsestäni ja omasta onnestani.

    Otetaan tuo huomioon, ja lisätään siihen se, että toivon noin käyvän. Mulla kun sattuu olemaan varaa aseeseen, joka vie 8 (henkisesti) köyhää ihmistä mukana. Eli sun tapaisia, jos jäi epäselväksi. Nykyaikana toki on se myös ihanaa, että raha on erittäin liukkaasti liikkuvaa. Eli kun köyhät alkavat pottuileen, ja käyvät kapinaan, niin rahat ovat 5 sekunnin kuluttua turvassa toisella puolella maailmaa ;)

    Äänestä

  • Tampio... kirjoitti:

    "Otetaan tuo huomioon, ja lisätään siihen se, että toivon noin käyvän."

    - Jaa, kuka on nyt se henkisesti köyhä?

    " Mulla kun sattuu olemaan varaa aseeseen, joka vie 8 (henkisesti) köyhää ihmistä mukana. Eli sun tapaisia, jos jäi epäselväksi."

    - Jaa, kuka on nyt se henkisesti köyhä? Ja katsonut liika toimintaelokuvia. Oletko varna, että ehdit laukaista asetta kertaakaan. Ei kaikki käy niinkuin elokuvissa.

    " Nykyaikana toki on se myös ihanaa, että raha on erittäin liukkaasti liikkuvaa. Eli kun köyhät alkavat pottuileen, ja käyvät kapinaan, niin rahat ovat 5 sekunnin kuluttua turvassa toisella puolella maailmaa ;)"

    Saattaa kuitenkin olla vaikea päästä nauttimaan niistä rahoista.

    Haukut toista Tampioksi ja henkisesti köyhäksi. Oma tekstisi kertoo kyllä, että täytät kyllä itse nuo kriteerit.

    Äänestä

  • väsynyt kirjoitti:

    puhuin provosoivasti tuon hekilön tasolle sopivalla tasolla?

    "Otetaan tuo huomioon, ja lisätään siihen se, että toivon noin käyvän. - Jaa, kuka on nyt se henkisesti köyhä? " Olen sitä mieltä että kommari on parempi vaihtoehto kuin esim demari. Kommarin osaa aina ennakoida. Otin vastaan kateellisen/henkisesti köyhän heittämän haasteen.

    "- Jaa, kuka on nyt se henkisesti köyhä? Ja katsonut liika toimintaelokuvia. Oletko varna, että ehdit laukaista asetta kertaakaan. Ei kaikki käy niinkuin elokuvissa. "
    En ole VARNA, mutta mulla olis enemmän mitä ampua. Muiden omaisuus, varallisuus ja raha kun on suomessa semmonen aihe joka tuo esille kansan kollektiviisen tyhmyyden ja kateuden. Ja onhan noita tapauksia jossa yksi on vienyt mukanaan kymmeniä, ellei satoja. Kaikki ei käy kuin elokuvissa, mut joskus tosi elämä ylittää elokuvat.

    "Saattaa kuitenkin olla vaikea päästä nauttimaan niistä rahoista. "
    Kateellinen ja henkisesti köyhä on sen verran yksinkertainen, et sitä vituttaa jo se tieto et toinen siirsi pois omansa. Pelkästään se tieto johtaisi siihen, et makaa TOSI mukavasti haudassaan :) Siitä päivästä ikuisuuteen.

    "Haukut toista Tampioksi ja henkisesti köyhäksi. Oma tekstisi kertoo kyllä, että täytät kyllä itse nuo kriteerit. "

    Vastasin kuten tampio halusi minun vastaavan. Puhuin hänen kieltään. Lue alempaa, niin saat tietää millä tasolla yleensä keskustelen. Sun mielestä on pahempi vastata tampiolle tampion omalla kielellä (sen jälkeen kun oot ensiksi kirjoittanut asiallisesti ja saanut tampion tasoisen vastauksen), kuin että aloittaa tampion tasolta? Veikkaan että oot sitä mieltä, mut vaan oman (henkisen) köyhyytesi takia.

    Äänestä

Tämä on taas Suomi-jeesustelua parhaimmillaan. Jos jollain menee hyvin (lue: on rahaa) siitä ollaan niiiiiin kateellisia. On se kumma juttu, että tässä maassa ei osata mitään niin hyvin kuin muiden kadehtimista ja mollaamista; olisipa se olympialaji, niin me olisimme voittajia !

Suomessa kaikkien pitäisi olla köyhiä reppanoita joilla on tasan yhtä vähän rahaa, yhtä pieni asunto ja yhtä huono auto. Tosin sitten nuristaisiin jostain muusta...

Käykääpä katsomassa esim Nokian optioiden hintoja www.hex.com ei niillä miljoonia tehdä

Äänestä
  • "Käykääpä katsomassa esim Nokian optioiden hintoja www.hex.com ei niillä miljoonia tehdä"

    Pieni taloustieteen pikakurssi: optio on yhtiön omistajille tai jopa yrityksen ulkopuolisille ( vrt. Nokia ja Bildenberg-Ahtisaari) maksama lisä yhtiön tuloksesta- oli se tulos sitten positiivinen tai negatiivinen. Pörssissä taas näkyy yhtiön osakkeiden muuttuva kurssi, jolla ei ole mitään tekemistä optioiden kanssa.

    Äänestä

Seuraa kopio aikaisemmasta kannanotosta tähän optiokeskusteluun. SIlloin aiheena oli Jorma Ollilan palkka ja optiot

"Koettakaas katsoa tuonne itänaapuriin ja vääntäkää kelloa takaisin 20 vuotta. Siellä kokeiltiin tota teidän kehumaa systeemiä.

Aivan varmaa on, että jos tuo 55 miljoonaa olisi jaettu keskiverto liukuhihnaduunarille niin Nokia olisi hieman erilainen tänä päivänä. Tarvitaan katsos aivoija, johtamaan moista yritystä.
Ensinäkään, Ollilan tapainen mies ei olisi johtamassa moista yritystä ellei palkkio olisi sen työn/vastuun mukainen. Ollilan tilalla olisi jokin joka ei olisi läheskään yhtä pätevä, varmaan Rädyn tapainen liukuhihnamies.
Toiseksi, menetety kasvu, kehitys, tuloskunto ja Nokian pienempimuotoinen myönteinen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan olisi maksanut huomattavasti enemmän kuin tuo 55 miljoonaa. Puhumattakaan menetetyistä työpaikoista ja käyttämättä jätetyistä mahdollisuuksista (jota ihan kaikki liukuhihnalaiset eivät näe) y.m. kustannuksista, joita saadaan kun halvalla koetetaan saada hyvää."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja sitoutuminen kirjoitti:

Mitenkä tässä nyt näin kävi?
Miljoonaoptioita jaettiin tarkoituksena sitouttaa "avain-ihmiset" työpaikkaansa.
Jo silloin oli normaalijärkiselle kansalaiselle selvää, että taloudellisesti riippumattomaksi ja jopa miljonääreiksi tehdyt ihmiset ovat kaikkea muuta kuin sitoutuneita.
Sitä saa mitä tilaa, no Floridan eläkeläisnmiljonääreiltä nuo rahat saatiin huijattua ja verotuloja Suomeen, tavallisten liukuhihnanokialaisen palkkoihin he eivät olisi suostuneet investoimaan ja sitä kautta ei myöskään olisi saatu verotuloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu