Psykopatiaa esintyy uskontojen johtohahmoissa.

Psykopaattien kymmenenteen suosimiin aloihin kuuluu yllättäen uskonnollisen johtohahmon oleminen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia

Joitakin paaveja voisi helpostikin veikata psykopaateiksi. Puhumattakaan keskiaikaisista inkvisioista. Ihmettelen myös logiikkaa että jumalan kautta saa ohitettua kaiken anteeksi eikä ihminen sitten ota vastuuta teoistaan eikä häpeä sen jälkeen enempää. Surutta myös kategorisoidaan ihmisiä uskonnollisten oppien johdosta.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tulee mieleen godfather 3 arkkipiispa Gilday.

Äänestä

Oliko se Benny Hinn joka tv evankelistina tienasi miljoonia?

Äänestä
  • Hyvin tuntu kelpaavan raha Pirkko jalovaarallekin. Herätyskokouksissa tuntuu olevan myynnissä kaikkea rihkamaa kirjoista äänikasetteihin.

    Äänestä

Kirkkojen rahakeruu operaatiot oli aika härskiä toimintaa varsinkin keskiajalla.

Äänestä

Aika erikoista että lääkärit kuuluu siihen ryhmään jossa toimii vähiten psykopaatteja, mutta sitten taas kirurgiaan erikoistuneet lääkärit edustavat ryhmää, johon kuuluu eniten psykopaatteja.

Äänestä
  • Veikkaan että kirurgit ovat turtuneet niihin kuolemiin. Voihan se olla jokin mielen suojautumiskikka että ei lähde tunnekäsittelemään potilaita jotka voivat kuolla.

    Äänestä

  • työssäjaksaminen kirjoitti:

    Veikkaan että kirurgit ovat turtuneet niihin kuolemiin. Voihan se olla jokin mielen suojautumiskikka että ei lähde tunnekäsittelemään potilaita jotka voivat kuolla.

    Tuossa voi olla perää. Voisin kuvitella että kirurgin työ on aika stressavaa ja haastavaa, vaatii tietynlaista luonnetta. Siinä työssä jaksaminen voi vaatia normaalia enemmän ihmiseltä.

    Äänestä

Se ei ole ihme että politiikoissa esiintyy tätä piirrettä. Luetaan paperista ihmiskohtaloita vaikuttavaa tekstiä viikseäkään värähtämättä. Huijataan, rahastetaan häpeämättömästi ja tehdään vähäosaisille heikot olot.

Äänestä

Yleensä aatteelliseen toimintaan sitoutuneet ihmiset ovat ovat ns. "putkinäköisiä", niin uskontoon höyrähtäneet, kuin politiikkaankin sekaantuneet.
Saatuaan jonkun "ahaa" ajatuksen / näkemyksen, eivät pysty enää normalisoitumaan järkevälle realistiselle tasolle.

Äänestä

Miten niin yllättäen? Helleriperheessä kasvaneena voin kertoa, että niissä piireissä narsistisia psykopaatteja vasta riittääkin, sen lisäksi että moisia ominaisuuksia pidetään hellaripiireissä vielä suuressa arvossa. Kuvittelevat että se on karismaattista, säälittävä typerykset. Ja sitten vielä ihmettelevät, kun ovat koko ajan riidoissa joka suuntaan ja entiset jäsenet vuodattava kauhukokemuksiaan uskontojen uhrien palstoilla.

Äänestä

"Uskonnon varjot" Tutkija Aini Linjakumpu. Hän kirjoitti kolumnin TS.Extraan 25.4.15 ja siitä muutama suora lainaus. >>>voidaan myös kysyä ymmärretäänkö oikeuslaitoksessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa, mistä hengellisessä väkivallassa on kyse?<<<

Referaatti hänen kirjastaan: >>>Hengellinen väkivalta on pohjimmiltaan henkistä väkivaltaa, jossa yhteistä uskonnollista vakaumusta käytetään väkivallan välineenä. Uskonnolliset yhteisöt antavat jäsenilleen runsaasti myönteisiä asioita: turvallisuuden, yhteisöllisyyden ja yhteisen todellisuuden kokemuksen, jatkuvuutta, voimaantumisen tunteen ja tukea identiteetille. Yhteisön ”hyvä” kuitenkin mahdollistaa ”pahan”, uskonnon varjolla harjoitetun hengellisen väkivallan. Tekojen tunnistaminen väki­vallaksi on vaikeaa, sillä riippuu myös yksilöstä, kokeeko hän tietynlaisen kohtelun henkisenä väkivaltana vai ei.Aini Linjakumpu kartoittaa uudessa tutkimuksessaan laajasti ja useaan uskonnolliseen liikkeeseen pohjautuen, mitä hengellinen väkivalta on, miten se ilmenee ja mitkä liikkeiden piirteet altistavat sille. Linjakumpu tutkii erityisesti ”tavanomaista” uskonnollista toimintaa, jonka tunnistaminen väkivallaksi on vaikeaa.

Teos antaa niin uskonnollisten yhteisöjen jäsenille kuin ongelmaan työssään törmääville ihmisille välineet tunnistaa hengellisen väkivallan ja käsitellä sitä. Tutkimuksen keskeiset johtopäätökset ovat yleistettävissä myös muihin tiiviisiin ja autoritaarisiin yhteisöihin ja liikkeisiin.<<<

Tilanne on ääriliikkeille kovin kiusallinen sillä kun he asuvat lasitalossa ei siellä uskalla herra ja rouva Tavis heitellä kiviä.

Äänestä
  • "Hengellinen väkivalta on pohjimmiltaan henkistä väkivaltaa, jossa yhteistä uskonnollista vakaumusta käytetään väkivallan välineenä. "

    Oikeasti kaikki kuitenkin taitaa olla henkistä väkivaltaa. Varmaan monet haluaisivat kutsua sitä hengelliseksi väkivallaksi, jolloin he voisivat selittää, ettei ole väkivaltaa vaan opillisia eroja.

    Ja pitää muistaa myös, etteivät uskonnolliset tyypit pakosta halua karkoittaa ihmisiä pois henkisellä kiusaamisellaan vaan päinvastoin, he haluavat saada sidottua lampaansa tiukemmin liekaan.

    Äänestä

  • Niin sitä pohtii mikä on noiden "karismaatikkojen" todellinen funktio? Onko kyseessä tyyppi joka haluaa varauksetonta ihailua itsestään tai kieroutunut vallanhimo. Luultavasti se on monen asian summa.
    Tuskin siinä on pyyteetön lähetystyö takana.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Niin sitä pohtii mikä on noiden "karismaatikkojen" todellinen funktio? Onko kyseessä tyyppi joka haluaa varauksetonta ihailua itsestään tai kieroutunut vallanhimo. Luultavasti se on monen asian summa.
    Tuskin siinä on pyyteetön lähetystyö takana.

    Eikä pidä keskittyä pelkästään saarnamiehiin. Pitänee ihmetellä myös niitä lampaita, jotka seuraavat noita "karismaatikkoja". Yksi vastaus löytynee siitä, että ihmiset ympäri planeetan seuraavat oman kulttuurinsa uskonnollisia johtajia. Loppujen lopuksi emme löydä jumalia, vaan ihmisen aivot ja sieltä ihmisiä universaalisti ohjaavat luonnolliset tekijät. Sieltä nousevat "tavalliset" ihmiset mutta myös jeesukset, jimjonesit, luthersäätiöläiset, jehovat, äititeresat ym ym - unohtamatta tietenkään trolleja ja mytomaaneja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukaempatiaa kirjoitti:

Psykopaattien kymmenenteen suosimiin aloihin kuuluu yllättäen uskonnollisen johtohahmon oleminen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia

Joitakin paaveja voisi helpostikin veikata psykopaateiksi. Puhumattakaan keskiaikaisista inkvisioista. Ihmettelen myös logiikkaa että jumalan kautta saa ohitettua kaiken anteeksi eikä ihminen sitten ota vastuuta teoistaan eikä häpeä sen jälkeen enempää. Surutta myös kategorisoidaan ihmisiä uskonnollisten oppien johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu