Kokemuksia kannabiksesta lääkkeenä

Oletko lääkinnyt itseäsi kannabiksella? Millaisiin vaivoihin olet kokenut siitä olevan apua? Minkälaisia haittoja olet kokenut sivuvaikutuksina?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yleiseen ketutukseen ja tylsyyteen toimivat täsmälääkkeinä. Haittavaikutus on, ettei tahdo pysyä katsomansa elokuvan juonessa mukana ja mielenkiinto huushollin siivoukseen ja astioiden tiskaamiseen tuntuu katoavan drastisesti.

Äänestä

kannabis narkit ei huomaa itse niitä haittoja joten turha heiltä edes kysyä.

Äänestä

Unettomuuteen auttaa ja kohottaa ruokahalua, eli voitaisiin käyttää esim. lääkkeenä syöpäpotilailla tai anoreksiaan kohottamaan ruokahalua ja painoa tuomaan. Jostain kumman syystä siitä ei kuitenkaan tule varsinaisesti läskiksi vaikka ruoka maittaa hyvin. Unilääkkeenä jos käyttää niin voi varautua siihen että uni tulee sinä yönä huonosti jolloin savua ei ensimmäistä kertaa olekkaan. Unettomuus ei kuitenkaan ole täydellistä vaan kyllä sitä sitten kuitenkin nukkuu. Sama haittahan on nukahtamislääkkeillä. Kuitenkin koen nukahtamislääkkeet kokonaisvaltaisesti haitallisempina.

Äänestä
  • moni maustekasvi lisää ruokahalua syö niitä narkki..

    Äänestä

  • Narkki mainittu!

    Äänestä

  • qqqqqqqqqqqqq kirjoitti:

    moni maustekasvi lisää ruokahalua syö niitä narkki..

    Sano se syöpäpotilaille: "Syö mausteita narkki!"

    Mielestäni vakavasti sairaalla ihmisellä on täysi oikeus parantaa elämänlaatuaan kannabiksella. Tosin mielestäni ihan kenellä vaan pitäisi olla siihen oikeus. Jos haluaa. Pakko ei ole. Onko se joltain toiselta pois?

    Äänestä

  • "Onko se joltain toiselta pois?"

    Ihmisethän ajattelevat että verorahoja pitää käyttää sitten kannabisongelmaisten hoitoon. Totuus on että ihan yhtäpaljon sitä rahaa käytetään siihen nytkin. Sillä erotuksella että kannabiksesta ei tule verotuloja valtiolle, eikä voittoja sen myynnistä, eikä työpaikkoja ja uusia yrityksiä joita syntyy kun kannabis on laillista. Kun hamppua saa kasvattaa niin siitä aletaan tehdä ihan kaikenlaista. Hampusta saa:

    - Kuitua jota voidaan käyttää puun korvikkeena. Kannabis tuottaa enemmän kuitua kuin puut metsässä samassa ajassa. Siitä voidaan rakentaa ihan mitä vain. Sekä kovia että pehmeitä esineitä. Siitä voidaan rakentaa vaikka taloja.

    - Lääkkeitä. Kotimaiset lääketehtaat voivat käyttää kotimaista hamppuöljyä raaka-aineena.

    - Polttoainetta. Diesel-moottorit on alunperin suunniteltu käymään hamppuöljyllä. Sillä voidaan korvata maailmassa vähiin käyvää öljyä. Tosin sähköautot tekevät jo kovasti tuloaan.

    Äänestä

  • denver111 kirjoitti:

    "Onko se joltain toiselta pois?"

    narkki taas vässyttäää. XD XD kuule voit rakentaa vaikka sen talon jo nyt ja ihan laillisesti hampusta. kuituhampusta tehdään tarvii siihen mitään thc pitoista kasvia ihme ääliöitä noi kannabisnarkit XD XD

    Äänestä

  • Sitä viljellään nyt vain vähän koska on laitonta. Jos laillista niin samoista kasveista voidaan ottaa talteen sekä kuidut että lääkeaines. Näin saadaan maksimaalinen hyöty. Lääkkeenä kannabis on sallittua, mutta silti THC pitoista hamppua ei saa maanviljelijä kasvattaa vaikka se menisi lääketeollisuuden käyttöön.

    Äänestä

  • Eikös maksimaalinen hyöty ole tärkeää nyt tämmöisessä maailmassa missä raaka-aineet käyvät ennenpitkää vähiin?

    Äänestä

Hauka.

Äänestä

Kuume ja migreeni katoaa aina tiehensä kun polttaa savut. Riippuu kasvista, joissakin haittavaikutuksena jumitus ja lamaantuminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sabbathhh kirjoitti:

Oletko lääkinnyt itseäsi kannabiksella? Millaisiin vaivoihin olet kokenut siitä olevan apua? Minkälaisia haittoja olet kokenut sivuvaikutuksina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu