Sanoma konserni marisee yhä "median epäoikeudenmukaisuudesta". Sanomien hallituksen pj. Antti Herlin Ilta-Sanomassa (Sanoman lehdykkä, jonka hinta nousee jtkuvasti salaa) purna, että " ...Mediakenttää hallitsevat yhä enemmän kansainväliset jätit, kuten Google, jotka ovat taitavia käyttämään veroparatiiseja, Herlin huomauttaa. Ne eivät juurikaan maksa veroja ainakaan Suomeen, mutta ottavat yhä suuremman osan mainoskakusta – vaikka eivät edes itse tuota sisältöjä. Ja sitten jatkuu vanha virsi Ylen "pahuudesta": ..."Yleisradio puolestaan elää verorahoilla, joka osittain rahoitetaan kotimaisten kaupallisten mediayhtiöiden verotuotoista.
Sen enempää tiannetta ruotimatta sanon, että mielummin maksan Ylen 140 euroa /v. kun tilaan Hesaria korkeitaan 3 kuukautta samalla summalla. Sanomien kannattaisi pohtia maksupoliitiikkaansa "tuotteissaan" ja niistä nyhdettäviä valtaisia voittoja. Herlin on yksi Suomen rikkaimmista ja osaltaan siksi myös Sanomien hallituksen pj:na. Muuten, mitä siitä maksetaan palkkiota.
Sen enempää tiannetta ruotimatta sanon, että mielummin maksan Ylen 140 euroa /v. kun tilaan Hesaria korkeitaan 3 kuukautta samalla summalla. Sanomien kannattaisi pohtia maksupoliitiikkaansa "tuotteissaan" ja niistä nyhdettäviä valtaisia voittoja. Herlin on yksi Suomen rikkaimmista ja osaltaan siksi myös Sanomien hallituksen pj:na. Muuten, mitä siitä maksetaan palkkiota.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulemma Hgissä Prismassa oli lauantaina myyty Hesaria 3 kuukaudeksi 75 eurolla. On hintaa vähän näköjään helpotettu. Kun "normaalihinta" on 150 euroa 4 kuukautta. Kyllä tulee hintaa lehdykälle, joka oheni ja kapeni pari vuotta sitten. Yle-maksu on oikeudenmukainen on tähän meininkiin verrattuna. Ilta-sanomat tosiaan nostaa hintaansa jatkuvasti. Oli välillä 1,43 ja nyt 1.50 €. Ei mitään huutoa. Mutta annas olla kun Ylen lupamaksua takavuosina "tarkistettiin" oli huuto kun päätöstä tehtiin. Ja oli huuto kun uusi hinta tuli voimaan. Ja sillä välillä oli rutinaa. Ja salakatsojia oli kokoajan. Mutta Hesaria ei lueta salaa. Maksumuuri paukkuu heti.
Kaupallinen media saa niittää mitä on kylvänyt. Hommat hinnoiteötu pellolle itse. Hinnat nousee, ja nousee salaa. Myös maikkari samassa liemessä. Esim.maksukorttituotteet sellaisia, että ostajat pettyvät. Aina vaan täytyisi ostaa lisää maksukortteja. Jos Hesaria ei kannata myydä talouteen, josta on juuri loppunut Hesarin tarjous, olkaa ilman. Jos ei kannata myydä, sitten ei myöskään pidä rutista. Hesarilla tällainen karenssikäytäntö lehdykän myynnissä. Yle on kansan omistama ja rahoittama. Ja kaiken kansan nautittava sisältökeidas. Eiks vaan? Ylen hyvää! Narinamediat nyt hieman myöhässä. Yle-sota olisi kannattanut nostaa esille ennen vaaleja ja vaatia puolueilta "sopivia" vastauksia. Muuten Maikkarihan sai Johannes Virolaisen (kepu) ansiosta aikaaan uutisensa. No, Maikkari palkitsi tämän myöhemmin antamalla kepulle näkyvyyttä.