Luulisi jo viisatuttavan

Köyrimättä

tästä viimeisestä luonnonkatastrofista ja siirrettävän naiset ja tyttölapset pois äijien ulottumattomiin. Jokaisen maanjäristyksen ja hirmumyrskyn jälkeen syntyvyys pamahtaa niillä alueilla kasvuun, kuin se olisi taivaasta määrätty. Kysehän on vain ukkojen tavasta käyttää "tilaisuuttahyväksi". Onnettomuudesta tulee siten moninkertainen jonka taakan kantavat jopa alaikäiset tyttöset.

1

97

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rotu-realisti

      Eurooppalaisia uhkaa intiaanejakin pahempi kohtalo, jos tätä touhua ei panna kuriin.

      Lapset eivät ole turvassa enää kohta missään ja siitä se alkaa vähitellen siirtyä aikuisiinkin, kun tätä sivistymätöntä porukkaa alkaa olla enemmän. Näille on fyysisesti vahvemman oikeus aina ensin kaikkea muuta. Asia ehkä voitaisiiin vielä jotenkin korjata, jos heidät saataisiin jotenkin edes koulutettua, mutta aikuisen kohdalla sekin taitaa olla usein menetetty mahdollisuus. Ei aikuinen, joka on kasvanut raadollisessa yhteiskunnassa, pysty enää sopeutumaan sivistykseen. Ainoa keino on antaa sille kaikki ilmaiseksi, eikä vaatia oikeastaan yhtään mitään vastineeksi. Lahjoa se siis olemaan tekemättä pahaa. Näinhän täällä jo tehdäänkin, joten olenko väärässä?

      Eikä sekään toimi, kun sillä alkaa olla samanlaisia kavereita ympärillään. Laumassa järjen viimeinenkin palava lamppu sammuu ehkä lopullisesti.

      Oikeassa hädässä olevat heikommat yksilöt, kuten lapset ja naiset olisi autettava lähinnä sieltä hädästä aina ensin turvaan. Nyt sieltä lappaa vaan sitä nuorta miestä ja hekin ovat vielä maksaneet siitä salakuljettajalle melkoisen summan. Ennen sitä kutsuttiin raukkamaisuudeksi. Afrikka pitäs pistää tiukan eteen. Kaikki johtajat vaihtaa ja pistää se touhu siellä poikki, koska muuten se leviää Eurooppaankin.

      Australia tekee täysin oikein pistäessään tämän touhun rajoillaan poikki,
      Kommentoi lainaten
      Ilmianna
      Jaa

      vei.koko.käden

      25.4.2015 21:15

      Piru, pirumpi, poliitikko.

      hahhahaaaa
      Ilmianna
      Jaa

      VaidetaanVietnamilaisiin

      3.5.2015 15:35
      Uusi

      Onneksi joku tajuaa sen että muslimipakolaiset kaikkine lieveilmiöineen ovat se ongelma. Siksi ei pitäisi niputtaa maahanmuuttajia miksikään yhdeksi ryhmäksi. On totta että vietnamilaiset venepakolaiset eivät juuri erotu valtaväestöstä mitenkään,samaa ei voi todellakaan sanoa somaleista. Niin ja jos se on muka jostain kotoutuksesta kiinni niin milloinhan mannet kotoutuu, eli sama koskee näitä afrikan manneja eivät ikinä.
      Ilmianna
      Jaa
      Vastaa alkuperäiseen viestiin

      Poliitikot puhukoot jo oikeilla nimillä

      Tänään taas, maikkarilla keskustelua maahanmuutosta, mamujen terveydenhoidosta yms. Ilkka Kanerva muunmuassa kertoi, että heillä on turussa upea vietnamilaisten yhteisö ja ongelmia ei ole. Ei ole ei, senhän me tiedämme kaikki..mutta vastapuoli ei saanut tässäkään sanottua keiden kanssa on ongelmia, lähes vain ja ainoastaan. Miksi hitossa se on niin vaikea sanoa ääneen, että 98% maahantulon kotoutusongelmista liittyy somaleihin, irakilaisiin, iranilaisiin tässä järjestyksessä sen jälkeen yleensä lähi-idästä ja afrikasta tuleviin. Nämä eivät kunnioita länsimaisia arvoja ja ovat mielestään oikeutettuja toimimaan röyhkeästi jokaista vaaleaihoista ja varsinkin vaaleita naisia kohtaan. Eivät esim, afrikassa ole miehet koskaan työtä tehneet, naiset siellä työt tekevät. Nigerialaisen naisen sanoin: afrikan suurin ongelma on afrikkalainen mies.

      5000 merkkiä jäljellä
      Nimimerkki*

      Keskustelu24 Yhteiskunta Maahanmuutto Poliitikot puhukoot jo oikeilla nimillä

      Takaisin ylös
      Luetuimpia

      kateelliset

      Mine maahanmuuttajat. .. Te olla kateellinen. Meillä iso kalu, teillä pieni kalu. Me saada nainen, te ette. Se syy, että soomi poika itkeä täällä. Kaikki mahtuu, älkää itkekö. Soomi hyvä kaikille. Make love not wOr!

      Taas "maltillinen muslimi" paljastui radikaaliksi

      Hussein Hamdani on arvostettu lakimies Kanadan Ontariossa, ja hänet tunnetaan "maltillisena muslimina". Häneltä kysytään usein neuvoa siitä, kuinka estää nuoria muslimeja radikalisoitumasta. Kaikki tämä on kuitenkin muuttunut parin viime päivän aikana. Kävi nimittäin ilmi, että tällä radikalisminvastaista työtä tekevällä nk. maltillisella muslimilla on itselläänkin varsin radikaaleja mielipiteitä ja yhteistyökumppaneja. Quebeciläiskanava TVA julkaisi uutisen ensimmäisenä, ja hallitus on tämän seurauksena keskeyttänyt yhteistyönsä Husseinin kanssa. Hussein on puolustautunut sanomalla, että kyse on poliittisesta pelistä, sillä hän kannattaa liberaalipuoluetta, kun taas Kanadan hallituksessa istuu konservatiivipuolue. Tässä pätkä TVA Uutisista, joka koko kohun käynnisti: http://www.liveleak.com/view?i=935_1430440740 Myös kanadalainen islamkriittinen blogi Point de Bascule on kirjoittanut aiheesta: http://pointdebasculecanada.ca/hussein-hamdani-advocated-the-islamization-of-campus-politics-before-being-appointed-public-safety-advisor-by-the-government-of-canada/ http://pointdebasculecanada.ca/public-safety-canada-suspends-its-advisor-hussein-hamdani-after-tva-reported-on-his-call-to-islamize-campus-politics-and-his-relationships-with-terror-funding-organizations/

      Suomipakolainen

      Etnisen suomalaisen, varsinkin yli 35 vuotiaan, on jo melko vaikeata työllistyä Suomessa. Lisäongelmia työllistymiseen tuovat vielä akateeminen koulutus. Sen sijaan ulkomaalaistaustaiset työllistyvät hyvin, vaikka heilltä usein puuttuu kielitaito ja koulutus. Näin saattaa olla muuallakin Euroopassa. Hiukan älytön, mutta hyvinkin perusteltu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe