Malmin lentokenttää häätämässä! Miksi ihmeessä?

On ikävää, että yksi historiamme monumenteista ollaan aikeissa tuhota.Vaikkakin vuonna 2010 niin siitä huolimatta! Lentokenttä oli ennen asutuksia ja se on osa Malmia. Mikä ihme valtuustoon on taas mennyt kun ennen vaaleja oltiin aivan toista mieltä hävittämisestä. Kaiken lisäksi tuhoaisimme kallista luontoa ja hyvin paljon. Rakentaminen tulisi vain kalliiksi tälle alueelle. Kaikki puhdistukset ja maansiirrot puhumattakaan perustuksista tulee maksamaan tosi paljon. Malmin lentokenttä on yksi kulttuuriaarteistamme. Miksi kaikki historia kuten esim. makasiinitkin pitää hävittää Helsingistä????? Mikään ei valitettavasti ole enään pyhää. Kaikki vaan maantasalle???????
13533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kehitys kulkee eteenpäin.Se riittää, että se päärakennus säilytetään. Ihmisille saadaan asuntoja ja kenttä metsään minne se kuuluukin. Asiasta on jo päätetty eli itku ei enää auta. Hyvää joulua kaikesta huolimatta!

Äänestä

Onhan se kiva, että kenttä on ihan vieressä mutta kyllä asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen.

Ensin ihmiset ja sitten vasta ihmisiä palvelevat rakennelmat.
Kyllä kentän on jo aika siirtyä leviävän asutuksen jaloista pois.

Hellun ympäristössä on muitakin pienkenttiä joiden varassa ilmailutoiminta kyllä mainiosti jatkaa elämäänsä.

Äänestä
  • Sinä mikään lentäjä ole! Kenttä pysyköön Malmilla (ettei saada aikaiseksi uutta Myllypuroa).
    Luettelepa nyt ne mainitsemasi kentät.

    Äänestä

  • tumpelo kirjoitti:

    Sinä mikään lentäjä ole! Kenttä pysyköön Malmilla (ettei saada aikaiseksi uutta Myllypuroa).
    Luettelepa nyt ne mainitsemasi kentät.

    Voisitko vielä hiukan tarkentaa, mitä tarkoitat "uudella Myllypurolla"?
    Aika omituista vihjailua. Missä sitten itse asut, jollain "hienommalla" alueellako (ja mahdollisimman kaukana lentokentästä)??

    Äänestä

  • Seudun asukas kirjoitti:

    Voisitko vielä hiukan tarkentaa, mitä tarkoitat "uudella Myllypurolla"?
    Aika omituista vihjailua. Missä sitten itse asut, jollain "hienommalla" alueellako (ja mahdollisimman kaukana lentokentästä)??

    Kentän maaperään on voinut lirahtaa yhtä sun toista vuosien mittaan joka ei ehkä haittaa alueen nykyistä toimintaa mutta voi olla aika ikävää asuntojen alla.
    Alueen vieressä on lisäksi aika epämääräinen seutu nimeltä tattarisuo autoromiksineen ja korjaamoineen. Ennen kaadettiin mm. öljyt sun muut sörsselit surutta maahan...
    Eiköhän pistetä alueelle pystyyn kunnon moottorirata!!!

    Äänestä

Tukholmassa on 7 Malmin tasoista kenttää kaupungin alueella, eikä kukaan halua häätää niitä.

Äänestä
  • Bromman kenttä, 7 km tukholman keskustasta, ollaan näillä näkymin myös sulkemassa 2010 tienoilla. Se on kaupungin vanhimpia kenttiä ja nykyisin pahasti kerrostaloasutuksen keskellä. Bromma on ihan matkustajakäytössä, tosin kovin suurilla koneilla sinne ei voi laskeutua.

    Malmin alue on avara ja sitä käyttävät vain pienkoneet, joten kentän sulkemiselle ei sinänsä ole syytä. Sillä on tärkeä merkitys suomen ilmailulle koulutuksen ja harrastustoiminnan kautta.

    Äänestä

Makkaratalon makkarat pitää säästää, mutta lentokentän saa hävittää... Itse olen asunut koko ikäni Malmin suunnalla ja tykännyt aina katsella niitä lentokoneita ja laskuvarjohyppääjiä. Sääli jos kenttä todella lopetetaan !

Äänestä
  • Voithan aina kuvata parhaat palat videolle ja katsella niitä sitten aikanaan, kun kentän toiminta on lopetettu. :-)

    Äänestä

Kannatan kentän säilyttämistä. Joka kesä siellä tulee käytyä kentän laidalla istuskelemassa ja maisemia ihailemassa. Talvisin taas rakennuksessa sisällä. Paukapäiden idea tuhota kenttä!!!!!!!!!!!!11 PELASTAKAA MALMIN KENTTÄ EHDOTTOMASTI!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malmilainen jo 60 luvulta a... kirjoitti:

On ikävää, että yksi historiamme monumenteista ollaan aikeissa tuhota.Vaikkakin vuonna 2010 niin siitä huolimatta! Lentokenttä oli ennen asutuksia ja se on osa Malmia. Mikä ihme valtuustoon on taas mennyt kun ennen vaaleja oltiin aivan toista mieltä hävittämisestä. Kaiken lisäksi tuhoaisimme kallista luontoa ja hyvin paljon. Rakentaminen tulisi vain kalliiksi tälle alueelle. Kaikki puhdistukset ja maansiirrot puhumattakaan perustuksista tulee maksamaan tosi paljon. Malmin lentokenttä on yksi kulttuuriaarteistamme. Miksi kaikki historia kuten esim. makasiinitkin pitää hävittää Helsingistä????? Mikään ei valitettavasti ole enään pyhää. Kaikki vaan maantasalle???????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu