Jos uskovaiset saisivat päättää kaikesta?

Millaiseksi maailma kehittyisi jos uskovaisille annettaisiin kaikki päätösvalta maailmassa? Jos uskovaisten sana olisi se viimeinen sana. Mitä tulevaisuus toisi tullessaan?
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Maailma kehittyisi parempaan suuntaan. Tulevaisuus toisi mainitsemassasi tapauksessa tullessaan menestystä, iloa, rauhaa, rakkautta, yms muuta positiivista ja rakentavaa.

Äänestä
  • Saisitko suurenkin ilon siitä, että esim. homot olisivat vankiloissa, pakkotyössä tai pakkoeheytettävinä? Varmaan teloituksetkin olisivat käytössä.

    Äänestä

  • Se yhteiskuntakokeilu tehtiin jo keskiajalla. Kirkon hallinnoimaa keskiaikaa nimitetään pimeäksi, miksiköhän?

    Äänestä

Mitä tekisitte ryhmille jotka ovat ristiriidassa kanssanne?

Äänestä

Maailmasta tulisi dystopia jossa vainottaisiin ihmisiä näiden mielipiteiden tähden pahemmin kuin Orwellin kirjassa Vuonna 1984. Kaupungit täyttyisivät sairaista joita ei hoideta kuin rukoilemalla ja ihmisiä suljettaisiin taas tuhoamisleireille. Luonto tuhoutuisi hallitsemattoman lisääntymisen vuoksi. Kaupungit olisivat täynnä jengejä jotka taistelisivat raamatuntulkintojen vuoksi ja ydinsota olisi tosiasia. Ihmiset nääntyisivät nälkään ja jos valittaisi, kiduttettaisiin ja poltettaisiin roviolla. Nuo tulivat aluksi mieleen...

Äänestä

Joskus eräs helluntailainen tyttö sanoi kauan sitten, että toivoisi koko maailman olevan vain kristittyjä. Niin ei olisi sotia ja pahuutta.

Itseäni ajatus puistatti. Sitähän Kristityt ovat yrittäneet jo kauan aikaa. Tosin millä hinnalla.

https://m.youtube.com/watch?v=YSCgpqZdJCc

Äänestä
  • Samoin muslimit.

    Äänestä

  • näinomaan kirjoitti:

    Samoin muslimit.

    Kuten myös ateistit

    Äänestä

  • Helluntalaisten sivistymättömyys ja täydellinen tietämättömyys suunnilleen kaikesta ja etenkin historiasta nyt tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Ja kristitythän tunnetusti eivät ole koskaan tappaneet toisia kristittyjä eivätkä sotineet näitä vastaan?

    http://www.maailmankuvalehti.fi/node/3063

    Tähän aikaan koko Eurooppa oli lähes täysin kristillinen:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

    Tuo sota, joka nimensä mukaisesti kesti noin 30 vuotta ja raunioitti puolet Eurooppaa tappaen paikoitellen jopa kolmanneksen väestöstä, alkoi puhtaasti uskonsotana katolisten ja protestanttien välillä. Sotaan osallistuneista paristakymmenestä valtiosta kaikki muut paitsi yksi (ottomaanien valtakunta) olivat täysin kristillisiä valtioita.

    Äänestä

  • KrisuTuleeJaTappaa kirjoitti:

    Helluntalaisten sivistymättömyys ja täydellinen tietämättömyys suunnilleen kaikesta ja etenkin historiasta nyt tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Ja kristitythän tunnetusti eivät ole koskaan tappaneet toisia kristittyjä eivätkä sotineet näitä vastaan?

    http://www.maailmankuvalehti.fi/node/3063

    Tähän aikaan koko Eurooppa oli lähes täysin kristillinen:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

    Tuo sota, joka nimensä mukaisesti kesti noin 30 vuotta ja raunioitti puolet Eurooppaa tappaen paikoitellen jopa kolmanneksen väestöstä, alkoi puhtaasti uskonsotana katolisten ja protestanttien välillä. Sotaan osallistuneista paristakymmenestä valtiosta kaikki muut paitsi yksi (ottomaanien valtakunta) olivat täysin kristillisiä valtioita.

    30-vuotisessa sodassa kuoli Saksan miespuolisesta väestöstä puolet, mikä vielä lisättäköön.
    Lahkolaisten nokkelien uusmäärittelyjen mukaan Todellisia Kristittyjä ei tietenkään osallistunut tuohon sotaan ainuttakaan.

    Äänestä

Uskonnossa on kysymys vain yhdenlaisesta ajatusmallista, joka pyrkii poistamaan tavalla jos toisella, muunlaisen mallin.
Nämä tavat ovat henkinen sekä ruumiillinen väkivalta, joka kongreettisesti tulee päivittäin säälimättömästi esiin nykyäänkin.
Joten väkivalta kuuluu oleellisesti uskontoon höyrähtäneiden elämänkuvaan, kaiken muun sekoilun, sekä vallanhalun lisäksi.

Äänestä

Näkeehän tuosta viitteitä menneisyydestä. Viimeiset väitetysti Jumalan tehtäviinsä määräämät monarkit poistuivat kuvioista viime vuosisadan alkupuolella, joskin enää harva taisi uskoa heidän saaneen valtansa suoraan Ylhäältä. Herran nimeen hallituista yhteiskunnista on paljon tutkimustietoa satojen vuosien ajalta. Nyt tietysti tiede ja tekniikka ovat aivan toisella tasolla, joten konstit hallita olisivat todella rajut sille joka pystyisi rajuja konsteja käyttämään. Uskonto jos mikä tunnetusti antaa mandaatin rajuihin konsteihin.

Äänestä

Iran. Saudi Arabia.

Äänestä

Tuhatvuotisessa valtakunnassa näin tapahtuu. "Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta" (ilm. 20:4)

Se on ilon aikaa. "Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.
Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin,
teen riemuitsevaksi sen kansan. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani.
Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta, eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei
yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen.
Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan,
häntä surkutellaan. He rakentavat taloja ja saavat asua niissä,
he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän," (Jes. 65:18-21)

Äänestä
  • Eikös ennen tuhatvuotista valtakuntaa pidä kuitenkin olla ihan perkeleenmoiset verikekkerit?
    >Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta.
    Oikein valtaistuimia, ooh. Vieläkö sellaisia jostain kuninkaallisista varastoista löytyy?
    >eivät vastasyntyneet siellä enää kuole
    Nykyajastako se Jesaja puhuu? Vastasyntyneitten kuolemat on saatu sivistysmaissa erittäin vähiin. Jesajan ajan lukuja en uskalla edes arvailla muuten kuin että olivat varmasti valtavat.

    Äänestä

  • Niin, kristitty hitlerhän yritti sitä tuhatvuotista valatkuntaa perustaa... Sellainen meininki siis odottaisi...

    Äänestä

Ehkäpä siinä uskonnollisen rakkauden yhteiskunnassa Suomeen syntyisi, Solzhenitsynia mukaillen, leppoisa, standardit täyttävä eheyttämisleirien saaristo.

Mitä siinä yhteiskunnassa seuraisi seuraavasta lauseesta: TosiUskovaiset, jumalaanne ei ole eikä koskaan ole ollut olemassakaan? No, siinäkin valtiossa ihminen joutuisi hoitamaan mahdolliset rangaistukset, jostain syystä jumalat eivät niihin osallistu.

Äänestä

En usko että edes uskovaiset voisivat elää sellaisessa maailmassa kuin aloituksessa mainitaan.
Olen kasvanut helluntailaisessa perheessä, on synkkä aavistus kuinka kävisi jos saisivat määräysvallan.

Äänestä
  • Jos helluja olisi riittävän paljon, he kohta alkaisivat jakaantua keskenään kiisteleviin ja lopulta taisteleviin ryhmiin. Näin siinä vain kävisi.

    Äänestä

  • Miten nin kohta? Hellujahan on n. 3000 eri kuppikuntaa jo. Ja niistäkin noin 700 kieltää kolminaisuus opin (Jeesus ei ollut Jumala) - eli merkittävä opillinen ristiriita.

    Äänestä

Tiede ei ainakaan voisi kehittyä jos se on ristiriidassa raamatun kanssa. Joten tekniikka ja lääketiede ei kehittyisi. Muuten nykyään kaikkia lääketieteellisiä tutkimuksiakaan ei voida tehdä uskontoon ja eettisyyteen vedoten joten sinällänsä mielenkiintoinen seikka on että Kiinassa näitä esteitä ei ole niin siellä lääketiede voi kehittyä nopeammin. Joku tulevaisuuden innovaatio tuo heille ison tilipussin aikanaan.

Äänestä
  • >nykyään kaikkia lääketieteellisiä tutkimuksiakaan ei voida tehdä uskontoon ja eettisyyteen vedoten joten sinällänsä mielenkiintoinen seikka on että Kiinassa näitä esteitä ei ole niin siellä lääketiede voi kehittyä nopeammin.
    Pääsisivät nyt ensin eroon sarvikuonon sarviin, karhun sappeen, tiikerin kiveksiin ynnä muuhun hömppään uskovasta "lääketieteestään"...

    Äänestä

Tätähän on jo kokeiltu Euroopassa keskiajalla. Mietipä vain mikä oli perusoikeuksien taso tuolloin? Sananvapaus, uskonnonvapaus, tasa-arvo? Tuntemattomia käsitteitä, samoin kuin yleiset yhtäläiset ihmisoikeudetkin. Täysin tuntematonta.

Ei tuota uskovien ja uskonnon hallitsemaa aikaa turhaan kutsuta pimeäksi. Vaikka kyllähän ne kaikkialla palaneet roviot joissa poltettiin noitia, vääriä kirjoja, väärin uskoneita ja väärää tiedettä tehneitä tiedemiehiä, valaisivat oikein iloisesti kaikkialla.

Äänestä

Muutamia asioita joita kristityt ovat vastustaneet:
- Vesimyllyt
- Sananvapaus
- Uskonvapaus
- Yleinen äänioikeus (erityisesti naisten äänioikeus)
- Rokotukset
- Rock
- Vapaa internet

Äänestä

Vanhurskaat perivät kerran maan. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan!

Ilm 21: 1 - 4

1. Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4. ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Äänestä
  • Niin, tuossa tulikin syitä siihen miksi eräät kristilliset piirit vastustavat raivokkaasti ympäristönsuojelua etenkin Amerikassa. Miksi suojella luontoa, kun Jeesus kohta hävittää sen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovaistentaivas kirjoitti:

Millaiseksi maailma kehittyisi jos uskovaisille annettaisiin kaikki päätösvalta maailmassa? Jos uskovaisten sana olisi se viimeinen sana. Mitä tulevaisuus toisi tullessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu