Juha Sipilä yrittää jo nyt johtaa valtiota kuin yritystä, vaikka ei ole vielä pääministeri. Mitä Sipilän pääministeriksi tullessa tapahtuukaan? Ovatko kaikki kansalaiset miljonääri-Sipilän mielestä hänen alaisiaan, joita voi potkia ihan vapaasti?
Varsinkin työttömät ovat entiselle yritysjohtajalle kuin punainen vaate härälle. Sipilä on luvannut maahan yhteiskuntasopimuksen myötä 200 000 uutta työpaikkaa.
Koska Sipilä laskeutuu pilvien tasolta maanpinnalle?
Varsinkin työttömät ovat entiselle yritysjohtajalle kuin punainen vaate härälle. Sipilä on luvannut maahan yhteiskuntasopimuksen myötä 200 000 uutta työpaikkaa.
Koska Sipilä laskeutuu pilvien tasolta maanpinnalle?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valtiota johdetaan kuin yritystä, silloin kun halutaan, että pohja kestää ja asiat sujuvat. Siinä on ihan samat lainalaisuudet kuin yritysjohtamisessakin. Toivottavasti puuttuu myös yhdessä eduskunnan puhemmiehen kanssa kansanedustajien luvattomiin poissaoloihin ja yksityisiin taksiajeluihin joilla kuskataan aamuyöstä kavereita kapakasta toiseen. Toivoisin myös, että uusi puhemies osaisi laittaa kapuloita rattaisiin sille jo perinteeksi muodostuneelle toiminnalle, jossa puolueiden eduskunta-aika kuluu toistensä syyttelyyn ja joutavien asioiden pyörittelyyn sen sijaan, että tekisivät sitä työtä mikä kansanedustajalle kuuluu. Heinäluomalta tämä ei onnistunut.
Töihin olisi alettava, tekemätöntä työtä on. Jos vaan laitetaan töntekijöitä pihalle ei ole ratkaisu kansantalouden saattamiseksi kuntoon.
Valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Valtiot erehtyivät jo ulkoistamaan setelikoneet pankeille ja kuusessa ollaan päälakea myöten. Sipilän 'vain kannattava valtio voi työllistää' -mallilla kaikkien joutilaiden on muutettava Ruotsiin ja rukoiltava, että sinne ei ilmesty samanlaista Pölhö-Kustaata toimariksi.
Valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Yrityksessä johtajalla on resurssit hallinnassaa, Valtionjohtajan on kyettävä yhteistyöhön korporaatioiden kanssa ja viemään läpi ikäviäkin ratkaisuja.
Yritysjohtaja voi lymytä työhuoneessaan, tulevankaan pääministerin uskottavuutta ei lisää, kun jatkuvasti pakoilee tilanteista, joissa pitäisi jotakin sanoa ja joku (mäntti) voi huutaa vastaan mitä tahansa.
Abstraktioilla ei valtiota johdeta. Esim. "Isänmaan etu" = ison joukon taskut tyhjennetään ja pieni joukko täyttää taskunsa.
Sipilän hmma meni karille ennen alkamistaan. Parikymmentä vuotta sitten kuntiin virtasi kunnanjohtajia, jotka julistivat johtavansa kuntaa kuin yritystä. Niin siinä kävikin, tukku kuntia on konkurssissa ja iso nippu samaan jamaan tulossa.
Mikään ei ole ainakaan vielä mennyt karille eikä pahemmin voi mennä Karille kuin Kataisen Stubbin hanke jota kai johdettiin perinteisten poliittisten kuvioiden mukaan. Eli kirjattiin hallitusohjelmaan suuri joukko tavoitteita ja kukin hallituspuolue pyrki edistämään itselleen mieluisia ja jarruttamaan epämieluisia. Sipilä pyrkii sitouttamaan tulevan hallituksen vähintäänkin päätavoitteisiin. Eli eiköhän nyt odoteta että saadaan hallitus ja strategia muodostettua ennekuin aletaan julistamaan sen epäonnistumista.