Pappi otti vastaan jättiperinnön iäkkäältä seurakuntalaiselta - kartano ja 300 hehtaaria metsää
Lakia tulisi muuttaa niin, etteivät työssään vanhuksiin tutustuneet saisi vastaanottaa heiltä perintöjä, arvioi Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kangas maanantaina Ylen MOT-ohjelmassa.
Ohjelman mukaan itäsuomalainen rouva testamenttasi koko omaisuutensa, kartanon ja noin 300 hehtaaria metsää paikkakunnan papille, joka otti perinnön vastaan. Rouvan ainoa sukulainen teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Poliisi tutki, oliko pappi syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomisen.
Syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen, koska tapauksessa ei ollut näyttöä rikoksesta. Myös kirkkoa hallinnoiva tuomiokapituli hyväksyi papin menettelyn.
Kirkkohallitus antoi kuitenkin seurakunnille ohjeistuksen lahjojen vastaanottamisesta. Sen mukaan henkilöstöön kuuluva ei saa vastaanottaa etua, joka voi heikentää luottamusta viranhaltijaan tai seurakuntaan.
Turun Sanomat kirjoitti samasta aiheesta helmikuussa. Kangas nosti tuolloin esiin taivuttelun mahdollisuuden. Esimerkiksi muistisairas vanhus voi olla altis testamenttiin taivuttelulle. Ongelmana on, ettei nykylaki pidä virkamiehen harjoittamaa testamenttiin taivuttelua lahjoman vastaanottamisena.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430116507736.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toisaalta, jos sukulaiset eivät ole pitäneet yhteyttä ja jälkeläisiä ei ole, voi perinnön antaa kenelle haluaa...