Mitä oli ennen avaruutta? Mitä oli ennen kuin näkyvä maailmankaikkeus sai alkunsa? Minä/Itse
Kuka tai mikä tämä minä/Itse olen? Minä olen abstrakti avaruus, tietoisuus. Tämä tietoisuus on ikuinen ja avaruuden abstraktinen esiaste, siemen.
Mistä tietoisuus on syntynyt? Se on syntynyt olemisesta. Oleminen on ennen tietoisuutta. Oleminen on tietoisuutta isolla T-kirjaimella. Ylitietoisuutta, joka ylittää tuon avaruuden abstraktin esiasteen. Näin mennään äärettömiä portaita pitkin kohti absoluuttia, josta ei voida sanoa mitään. Sitä ei voi luonnehtia pelkästään tietoisuudeksi tai tiedottomuudeksi, se on vielä jotain enemmän.
Näin huomaamme, että Itse on vasta alku eli ihmisen perustila. Kehittymisen portaat ovat loputtomat, ja todellinen kehitys alkaa Itsestä, ei pääty siihen. Ennen kuin Itse on oivallettu, ei ole todellista kehitystä: Tietoisuuden oivaltamisesta todella vasta alkaa vastuunalainen matka.
Tämä on oivallettu monesti väärin maailmalla. Kun atman on brahman, se ei ole päätepiste vaan vasta bramiinin (itseoivaltaneen) loputtoman matkan alku.
Yksi keino oivaltaa Itse
23
117
Vastaukset
- mitä.on
SIIS: poistakaa silmillä näkyvä materia, menkää siihen kun maailmankaikkeutta ei vielä ollut, niin oivallatte välittömästi Itsen.
- Tietoisuus-primääri
"Mistä tietoisuus on syntynyt? Se on syntynyt olemisesta. Oleminen on ennen tietoisuutta."
Tietoisuus ei ole syntynyt mistään; tietoisuus on se joka on (ikuisesti). Minkään muun olemista (esim. aineen olemista) ei ole ollut ennen tietoisuuden olemista; mikään muu tai minkään muun oleminen ei ole aiheuttanut tietoisuuden olemista. Tietoisuus on Itse.- tietoisuus.aine
Tietoisuus eli Itse kehittyy loputtomasti. Tietoisuus on ainetta, aineetonta ainetta joka on TAO.
- sirius.writer
"Tietoisuus ei ole syntynyt mistään"
Huomaan ettet pysty vielä lukemaan kirjoitettujen sanojen merkityksiä, et ole siis buddhatietoisuus. Ymmärrettävää. Olet kyllä tuossa oikeassa, mutta samalla tämä on totta:
"Oleminen on ennen tietoisuutta. Oleminen on tietoisuutta isolla T-kirjaimella. Ylitietoisuutta, joka ylittää tuon avaruuden abstraktin esiasteen."
Oleminen on tuota samaa tietoisuutta. Olin oleminen ennen tietoisuutta, olen kehittynyt jatkuvasti alaspäin materiaan ja nyt olen menossa taas olemiseen. En ole syntynyt koskaan enkä koskaan kuole. Olen ollut aina.
Nämä syntymiset ovat vain muodonmuutoksia, mitään lähtökohtaisesti uutta ei synny.
Et voi väittää että en ole ollut oleminen ja sitten tietoisuus, koska olen KOKENUT tämän prosessin. Tämä ei ole teoriaa, vaan kokemus.
Kun puhun asioista, puhun AINA itsestäni. Nämä ovat kokemuksia, niinkuin aineeton aine.
Aineeton aine ei tarvitse havaintoa ollakseen olemassa. Aineeton aine on kaiken perimmäinen substanssi. Aineeton aine, perimmäinen aine, on ikuinen, syntymätön ja kuolematon, koska se ollaan. Se ollaan, sitä ei havaita ulkonaisesti.
Kyllä, kyllä tämä voidaan tietää. HAVAITSEN aineettoman aineen, mutta en ulkonaisesti. Olemalla se.
Kvanttimekaniikka ei ota huomioon aineetonta ainetta, joka havaitaan olemalla se. Ei ulkonaisen havainnon kautta. Olen itse tuo aineeton aine ja ikuinen. - Kokemuksista
sirius.writer kirjoitti:
"Tietoisuus ei ole syntynyt mistään"
Huomaan ettet pysty vielä lukemaan kirjoitettujen sanojen merkityksiä, et ole siis buddhatietoisuus. Ymmärrettävää. Olet kyllä tuossa oikeassa, mutta samalla tämä on totta:
"Oleminen on ennen tietoisuutta. Oleminen on tietoisuutta isolla T-kirjaimella. Ylitietoisuutta, joka ylittää tuon avaruuden abstraktin esiasteen."
Oleminen on tuota samaa tietoisuutta. Olin oleminen ennen tietoisuutta, olen kehittynyt jatkuvasti alaspäin materiaan ja nyt olen menossa taas olemiseen. En ole syntynyt koskaan enkä koskaan kuole. Olen ollut aina.
Nämä syntymiset ovat vain muodonmuutoksia, mitään lähtökohtaisesti uutta ei synny.
Et voi väittää että en ole ollut oleminen ja sitten tietoisuus, koska olen KOKENUT tämän prosessin. Tämä ei ole teoriaa, vaan kokemus.
Kun puhun asioista, puhun AINA itsestäni. Nämä ovat kokemuksia, niinkuin aineeton aine.
Aineeton aine ei tarvitse havaintoa ollakseen olemassa. Aineeton aine on kaiken perimmäinen substanssi. Aineeton aine, perimmäinen aine, on ikuinen, syntymätön ja kuolematon, koska se ollaan. Se ollaan, sitä ei havaita ulkonaisesti.
Kyllä, kyllä tämä voidaan tietää. HAVAITSEN aineettoman aineen, mutta en ulkonaisesti. Olemalla se.
Kvanttimekaniikka ei ota huomioon aineetonta ainetta, joka havaitaan olemalla se. Ei ulkonaisen havainnon kautta. Olen itse tuo aineeton aine ja ikuinen.”Olin oleminen ennen tietoisuutta, olen kehittynyt jatkuvasti alaspäin materiaan ja nyt olen menossa taas olemiseen.”
Perinteiset materialistit ovat väittäneet, että he voivat selittää tietoisuuden. Eipä ole selityksiä näkynyt, vaan tulos on edelleen puhdas noilla. Nyt on sitten näköjään olemassa sellaisia ei-niin-perinteisiäkin materialisteja, ”ylitietoisia materialisteja”, joiden myös täytyisi ”olemassaolostaan” tai ”abstraktista aineestaan” lähtien selittää tietoisuuden synty. Odotan mielenkiinnolla selvitystä, miten ei-tietoisessa syntyi tietoisuus.
”Et voi väittää että en ole ollut oleminen ja sitten tietoisuus, koska olen KOKENUT tämän prosessin. Tämä ei ole teoriaa, vaan kokemus. ”
Oletko sama henkilö, joka jokin aika sitten kertoi olleensa Tutankhamon?
- uuno.höpöttäjä
Miksi en käytä aina sanaa tietoisuus vaan väännän sen väkisin aineeksi? Takana on todellakin idea.
1. Aineeton aine eli tietoisuus on kaiken perimmäinen substanssi eli ITSE.
2. Näkemämme materia on ainetta.
Miksi aina ainetta? Aineella ja aineettomalla aineella on sama luonne. Ne ovat lähtökohtaisesti samaa luonteeltaan. Aineetonta ainetta ei havaita ulkonaisesti vaan ollaan se. Aine taas havaitaan ulkonaisesti.
Oleminen on KORKEAMPAA HAVAITSEMISTA, mitä kvanttimekaniikka ei ota huomioon. Asialla on se merkitys jonka sille annan.
Tietoisuus, oleminen, eli sanat ovat symboleja joiden merkityksen jokainen itse itselleen antaa. Edellä olevista ajatuksista voi jokainen päätellä. Mahdollisuudet eivät varmaan lopu koskaan, jatkakaamme.
Kun vastaan johonkin, tiedän että vastaus ei välttämättä kohtaa edellisen puhujan sanojen merkitystä siten kuin hän ajatteli.
Se on elämää,- uusi.asia.fysiikkaan
Juu. Yksi asia minkä tahdon tuoda fysiikkaan ja maailmaan on seuraavanlainen.
Kvanttimekaniikan tuntijat sanovat, että energiatila romahtaa kun se havaitaan. Aine siis muuttuu kun se havaitaan, muuttumatonta ja samalla havaittua ainetta ei ole. Totta, _ulkonaisen_ havainnon kautta voimme muuttaa ainetta, tämä on fysiikan fakta.
Mutta: samaan hengenvetoon lisään, että kun aine havaitaan samadhin kautta, niin silloin havaittu on havaitsija. Ei ole enää _ulkopuolista_ havaitsijaa olemassakaan. Tässä havainnossa, joka on olemista, energiatila ei muutu. Sillä aine ei koe tulleensa havaituksi.
On siis mahdollista, että on olemassa ainetta (aineetonta tietenkin), joka on ikuista. Tätä sanomme tietoisuudeksi. Kun tuo aine havaitaan samadhin kautta, se ei muutu. Se voidaan havaita romauttamatta sen energiatilaa. Tähän faktaan perustuu ikuinen elämä. Aine joka ei koskaan lakkaa, ja jota ei voida havaita ulkonaisesti tai millään laitteella. - ei.duaalisuus
Vielä lisään tähän syyn miksi olemme täällä ulkonaisesti näkyvässä maailmankaikkeudessa.
Alussa olimme kaikki täydessä samadhitilassa. Ennen ulkonaisesti havaittavaa maailmaa. Mutta sitten aloimme kuvittelemaan ukopuolellemme jotain. Samassa täpahtui valtaisa räjähdys BIG BANG, joka tempaisi meidät mukaamme illuusioon.
Ulkonainen havaitseminen tuhoaa alkuaineen energiatilaa, ja luo kuolevan/katoavan maailman. Me luomme jatkuvasti uutta katoavaa maailmaa niinkauan kunnes olemme taas nirvikalpassa.
Tämä illuusio on voimassa niinkauan kunnes olemme taas _jatkuvasti_ täydessä samadhissa.
Kun kaikki ovat taas Nirvikalpassa, mitä tapahtuu? Maailmankaikkeus kirjaimellisesti katoaa subjektiivisesti JA objektiivisesti katsoen. Koska se on syntynyt silloin, kun nirvikalpa hetkellisesti lakkasi. Sopii hyvin mielestäni Ihmeiden Oppikurssin lausumaan että ajatus luo aina jollain tasolla.
Aiemmin ole ohittanut kyseisen idean käsittämättömänä. Kiitos opetuksesta. Haluan antaa tällaisen merkityksen tällä hetkelläei.duaalisuus kirjoitti:
Vielä lisään tähän syyn miksi olemme täällä ulkonaisesti näkyvässä maailmankaikkeudessa.
Alussa olimme kaikki täydessä samadhitilassa. Ennen ulkonaisesti havaittavaa maailmaa. Mutta sitten aloimme kuvittelemaan ukopuolellemme jotain. Samassa täpahtui valtaisa räjähdys BIG BANG, joka tempaisi meidät mukaamme illuusioon.
Ulkonainen havaitseminen tuhoaa alkuaineen energiatilaa, ja luo kuolevan/katoavan maailman. Me luomme jatkuvasti uutta katoavaa maailmaa niinkauan kunnes olemme taas nirvikalpassa.
Tämä illuusio on voimassa niinkauan kunnes olemme taas _jatkuvasti_ täydessä samadhissa.
Kun kaikki ovat taas Nirvikalpassa, mitä tapahtuu? Maailmankaikkeus kirjaimellisesti katoaa subjektiivisesti JA objektiivisesti katsoen. Koska se on syntynyt silloin, kun nirvikalpa hetkellisesti lakkasi.Luettuani uudelleen riemastuin vielä enemmän.
Kun teen havainnon että minut on havaittu, minua tarkkaillaan, mielentilani muuttuu väistämättä.(kokeile ja mene puistoon samalle penkille jonkun tuntemattoman kanssa)
Kun havaitsen kaiken saman mitä itsekin olen eli kun koen, samaistun itseeni, en pyri enkä esitä mitään mikään ei tarvitse muuttua. Kuitenkin jaettu ilo on moninkertainen ilo, jollakin esoteerisella tasolla tapahtuu ykseyden,- laajentumisen,- jakamisen ilo.
samadhi on yksi käsite. Miten olisi Lähdekenttä eli ykseyden kokemus Lähteeseen jota myös jumaluudeksi sanoisin. Yksi keino oivaltaa Itse- dhyanatilassa
enkelipallo kirjoitti:
Luettuani uudelleen riemastuin vielä enemmän.
Kun teen havainnon että minut on havaittu, minua tarkkaillaan, mielentilani muuttuu väistämättä.(kokeile ja mene puistoon samalle penkille jonkun tuntemattoman kanssa)
Kun havaitsen kaiken saman mitä itsekin olen eli kun koen, samaistun itseeni, en pyri enkä esitä mitään mikään ei tarvitse muuttua. Kuitenkin jaettu ilo on moninkertainen ilo, jollakin esoteerisella tasolla tapahtuu ykseyden,- laajentumisen,- jakamisen ilo.
samadhi on yksi käsite. Miten olisi Lähdekenttä eli ykseyden kokemus Lähteeseen jota myös jumaluudeksi sanoisin. Yksi keino oivaltaa Itse"Kun havaitsen kaiken saman mitä itsekin olen eli kun koen, samaistun itseeni, en pyri enkä esitä mitään mikään ei tarvitse muuttua."
Jep. Kun samaistut täydellisesti hahmoosi muttet havainnoi sitä ulkopuolisena, niin sitä sanotaan samadhiksi. Tällöin osa egosta, se mikä liittyy tuohon hahmoon, liukenee. Ei-duaalinen havainto liuottaa egoa. Samadhiksi nimitän täyttä samaistumista ilman ulkonaista havaintoa, dhyana- tai jhanatila on osittain ulkonainen havainto. Dhyana- eli kontemplatiivisissa tiloissa välimatka on supistunut. Täydellinen kontemplaatio on täydellinen samaistuminen eli samadhi.
Dhyanatilat ja samadhi ovat tutkimuksen välineitä. - jhanatila
enkelipallo kirjoitti:
Luettuani uudelleen riemastuin vielä enemmän.
Kun teen havainnon että minut on havaittu, minua tarkkaillaan, mielentilani muuttuu väistämättä.(kokeile ja mene puistoon samalle penkille jonkun tuntemattoman kanssa)
Kun havaitsen kaiken saman mitä itsekin olen eli kun koen, samaistun itseeni, en pyri enkä esitä mitään mikään ei tarvitse muuttua. Kuitenkin jaettu ilo on moninkertainen ilo, jollakin esoteerisella tasolla tapahtuu ykseyden,- laajentumisen,- jakamisen ilo.
samadhi on yksi käsite. Miten olisi Lähdekenttä eli ykseyden kokemus Lähteeseen jota myös jumaluudeksi sanoisin. Yksi keino oivaltaa ItseEgoksi nimitän takertumista kohteeseen (oma määrittely). Vaikka samadhissa ollaan sama kuin kohde, niin ei ollaan kuitenkaan takerruttu siihen. Takertuminen siihen eli ego on pois tuon kohteen osalta. Jos olet mieltänyt kohteen itseksesi, niin takertuminen tuohon kohtaan itsessäsi lakkaa, vaikka olet sama.
jhanatila kirjoitti:
Egoksi nimitän takertumista kohteeseen (oma määrittely). Vaikka samadhissa ollaan sama kuin kohde, niin ei ollaan kuitenkaan takerruttu siihen. Takertuminen siihen eli ego on pois tuon kohteen osalta. Jos olet mieltänyt kohteen itseksesi, niin takertuminen tuohon kohtaan itsessäsi lakkaa, vaikka olet sama.
Samaistun ideaasi.
Minun ei tarvitse yrittää ymmärtää mitä sinä tarkalleen ottaen olet tai tarkoitat. Se olisi erillisyyden rajojen hakemista. (egoa - itsekkyyttä)
Onnellisena tukeudun ajatukseen että sinäkin ymmärrät - me ymmärrämme ja se riittää olemiseen.
Pakko on lisätä tähän vanhakantainen opetus kun olen jo jonkinverran iäkäs. Lapsuudessani oli "pakko" käydä kinkereillä. Siellä opetettiin jeesuksen sanoneen "missä teitä on kaksi tai useampi kokoontuneena minun nimessäni siellä olen minä".
Lainaus nimimerkiltä uusi.asia.fysiikkaan 29.4.2015 10:35
"Mutta: samaan hengenvetoon lisään, että kun aine havaitaan samadhin kautta, niin silloin havaittu on havaitsija. Ei ole enää _ulkopuolista_ havaitsijaa olemassakaan. Tässä havainnossa, joka on olemista, energiatila ei muutu. Sillä aine ei koe tulleensa havaituksi."
eikö juuri tuo lainaamani pätkä kerro kuinka ensin on oltava kaksi (samanmielistä) jotka katsovat tai näkevät kumpikin yhden eli Itsen.- ilo.ylimmillään
enkelipallo kirjoitti:
Samaistun ideaasi.
Minun ei tarvitse yrittää ymmärtää mitä sinä tarkalleen ottaen olet tai tarkoitat. Se olisi erillisyyden rajojen hakemista. (egoa - itsekkyyttä)
Onnellisena tukeudun ajatukseen että sinäkin ymmärrät - me ymmärrämme ja se riittää olemiseen.
Pakko on lisätä tähän vanhakantainen opetus kun olen jo jonkinverran iäkäs. Lapsuudessani oli "pakko" käydä kinkereillä. Siellä opetettiin jeesuksen sanoneen "missä teitä on kaksi tai useampi kokoontuneena minun nimessäni siellä olen minä".
Lainaus nimimerkiltä uusi.asia.fysiikkaan 29.4.2015 10:35
"Mutta: samaan hengenvetoon lisään, että kun aine havaitaan samadhin kautta, niin silloin havaittu on havaitsija. Ei ole enää _ulkopuolista_ havaitsijaa olemassakaan. Tässä havainnossa, joka on olemista, energiatila ei muutu. Sillä aine ei koe tulleensa havaituksi."
eikö juuri tuo lainaamani pätkä kerro kuinka ensin on oltava kaksi (samanmielistä) jotka katsovat tai näkevät kumpikin yhden eli Itsen."...ensin on oltava kaksi (samanmielistä) jotka katsovat tai näkevät kumpikin yhden eli Itsen."
Täsmälleen. Tämä on olennaista. Näet yhden. On suuri ilo huomata, että hieman eri sanoista, määrittelyistä ja ajatuksenkuluista huolimatta näet saman.
Kun näin nähdään, niin aina voi palata yhteen ja vain yhteen, sillä siinä olemme sama. Ajatukset ja sanat voivat muuttua, mutta yksi pysyy. Se on suuri ilo. - pure.joy
enkelipallo kirjoitti:
Nyt ei ilo ole kerroksissa On pelkkä ilo
Aivan oikein.
- MEläjä
Oivalluksien ongelma on ihminen ja keho.
Nämä rajoittavat käsitystämme kuin hädässä kiinni pitäen.- faktat
Toisaalta ei auta ihmistä, jos hän oivaltaa muualla kuin kehossa. Oivallusten on tultava kehossa, jotta ne olisivat pysyviä.
Älä rajoita mieltäsi sanomalla että nämä rajoittavat.
Äsken 2.5. klo9.00 ylen aamutv.ssä Ile Kallio sanoin kuinka musiikki lavalla lähtee siitä että itsellä on oltava ilo. ilon itse koettava jolloin jengi lähtee mukaan ja syntyy ydinreaktio hurmio ekstaasi ykseys. Silloin on palattu juurille.
Käytän oppimiani sanontoja...
Ennen avaruutta oli ILO kun Jumala loi Pojan Soittamisen ilosta. Hän halusi soittaa kaverilleen. Hän loi kuulijan, Pojan, yleisön jolloin syntyi moninkertainen eli yhteinen ILO
Jokaisella on oikeus "säveltää" itse. Eli joku käyttää itämaisia termejä joku hiukkasfysiikan joku musiikin. Lopputuloksena on yhdessä koettu oivallus.
Jakamisen kokemus syntyy vain kaverille jakamisesta. Jakaessani huomaan että itselläni on jaettavaa, kaverin naamasta näen että hän on saanut jolloin itsekin saan. Siksi Jumala Loi pojan -ihmisen- ihmiskunnan jos sallitte raamatun sanaston tähän paikkaan. Minulle käy muutkin ykseyteen johdattavat ilmaisut.
Vain pirstaloituneen eheyttäminen voi luoda yhtymisen, ykseyden oivalluksen riemun. Kun selitykset hiukkasfysiikasta edistyvät huomataan idea ja asiayhteys "Aadam nukutettiin jotta näennäinen jako eli ensimmäinen erillisyys - Eeva - tuli kokemuksena mahdolliseksi". Valveutuneena - valaistuneena - erillisyys on mahdotonta- miksi.kehossa
Entisten aikojen Egyptin ylipapitkin joutuvat tulemaan kehoon ainakin yhden kerran, jotta kaikki oivallukset saadaan "aktivoitua todeksi". Osa oivalluksista nimittäin tapahtui ylifyysisissä maailmoissa kehon ulkopuolella, ne eivät jääneet pysyviksi. Ylifyysisten maailmojen oivallukset ovat kuin kaunista unta, kunnes ne aktivoidaan kehossa, joka on syvimmässä materiassa. Tällöin niistä tulee totta, ja ne leimaantuvat koko olemukseen.
Hyvin pitkälle menneet voivat oivaltaa pelkästään ylifyysisissä maaailmoissa, tulematta kehoon. Ns. täysvalaistuneet, Kristukset. - MEläjä
Ihminen ja keho...maallinen materia, siinä tekijät ihmisen 'lukitsemiseen'.
Maailma on peilikuva todellisuudesta.
Einstein kuvasi pistettä josta lähdetään suoralla janalla poispäin saavutaan lopulta samaan pisteeseen. Avaruus kaareutuu. Itämiset ajattelijat kuvasivat sanalla ooooommm O eli ympyrä
Siis kaikki on aina on vain "ajan kysymys" millä kohdalla ympyrän kaarta olet tarkkailemassa.
En parhaalla tahdolla löydä erilisyyttä korkeimmilla tajuntani tasoilla
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778