Pyttipannu 0,3 euroa ja Osuuskaupan Hämäläinen

Onko osuuskaupalla hätä kädessä? Heikki Hämäläinen viittasi niin selvästi ulkolaisten kauppojen ja niissä asioivien syyksi maatalouden hintojen laskun. Vaikka kuinka kävisimme Prismoissa ja Citymarketeissa jonka seurauksena hinnat kuulemma nousisivat, ei se nousu yltäisi maanviljelijälle, karjan kasvattajalle tai maidon tuottajalle. Asiakkaana aipaan läpinäkyvyyttä hinnan jakautumiseen välille alkutuottaja - kuluttaja. Miten olisi, jos nostettaisiin tuottajien hintoja esim. maito 10 senttiä, liha 50senttiä - €uro. Kuluttajahinta pysyisi ennallaan ja jokainen "välikäsi" osallistuisi tinkimään omasta osuudestaan tästä korotuksesta jonka on ennenkin saanut. Sen tinkimisen pystynee hoitamaan tehostamalla toimintaa. Toivottavasti myös verottaja osallistuisi. Esim. kaupan kohdalla näkisin ostamisen ja valikoimien muodostamisen ammattitaidon tärkeäksi. Nyt sanon kokemuksen perusteella. Valikoimat, leivissä maito- ja maitojaloste ja lihajalosteissa ovat kokemukseni mukaan sen näköiset, että hävikkiä tulee ja se pitää korvata kaikkien tuotteiden hinnoissa. Myös viimeisen käyttöpäivän leima on kummasti monissa tuotteissa alkanut tulla lähelle minun kauppapäivääni. Ostamisen (ostajan)ammattitaito kohtaa tässä, automaatti ja vakiotilaukset vaativat rautaisen henkilön myös kaupan päähän. Voisi lopuksi kysyä, mitä korvaan ostamalla irtoperunaa, joka (1 kg) maksaa jokseenkin saman verran kuin Peruna-sipuli pakaste? ja miksi pakattu peruna on huomattavasti halvempaa?
856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuuntelin juttua raadiosta. Tuli mieleeni, että onko tuo johtaja Hämäläinen vähän niinkun yksiniittinen niinkuin ennenvanhaan sanottiin. Olen pohtinut ennenkin samaa kun olen kuunnellut hänen höpötystään. On aina noissa jutuissaan kuin omenavarkaista kiinnijääneen pikkupojan oloinen.

Isäukkoni tapasi sanoa, että pokani, et uskokaan miten vähällä järjellä noita pisneksiä voi johtaa.

Äänestä

taas lapanen keskustellee itsekseen

Äänestä
  • Oho sinua, oikea lapanen on nyt alkanut toisia nimittelemään lapaseksi. Voi ressukkaa.

    Äänestä

Oikea lapanen on jo Moiskassa. Siitä kiitos nettipoliisi Topi Rummukaiselle ja pojalleen Enskalle, KIITOS. Me muut netin käyttäjät vaadimme, että ainakin vapun aikaan Moiskalaiset eivät saa käyttää nettiä kun muut yrittävät puhua asijaa!!!!!

Äänestä
  • Jos noin on niin meillä kaikilla on jatkossa onnellisempi elämä.

    Äänestä

kiitos Herrale!!!

Äänestä

Kattokaa läns-savon sano-se palstalta ex-viljelijän ja ex-S-ryhmäläisen mielipide. Täyttä asiaa! Eli Hämäläinen höpisee ihan täyttä paskaa ja loukkaa ihmisisä paskapuheillaan. Vaihtoon koko ukko ja heti!!!!

Äänestä

Siirryn K-city marketin plussa-korttiasiakkaaksi. Prisma on siitä ihmeellinen laitoskauppa että pienipalkkaisten ja osaaikaisten puotipuksujen pääluottamusmieskin on kokooomuksen juoksupoika. Ei näin vapuna - työväen suurimpana juhlapyhänä - mene oikein jakeluun!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vielä_asiakas kirjoitti:

Onko osuuskaupalla hätä kädessä? Heikki Hämäläinen viittasi niin selvästi ulkolaisten kauppojen ja niissä asioivien syyksi maatalouden hintojen laskun. Vaikka kuinka kävisimme Prismoissa ja Citymarketeissa jonka seurauksena hinnat kuulemma nousisivat, ei se nousu yltäisi maanviljelijälle, karjan kasvattajalle tai maidon tuottajalle. Asiakkaana aipaan läpinäkyvyyttä hinnan jakautumiseen välille alkutuottaja - kuluttaja. Miten olisi, jos nostettaisiin tuottajien hintoja esim. maito 10 senttiä, liha 50senttiä - €uro. Kuluttajahinta pysyisi ennallaan ja jokainen "välikäsi" osallistuisi tinkimään omasta osuudestaan tästä korotuksesta jonka on ennenkin saanut. Sen tinkimisen pystynee hoitamaan tehostamalla toimintaa. Toivottavasti myös verottaja osallistuisi. Esim. kaupan kohdalla näkisin ostamisen ja valikoimien muodostamisen ammattitaidon tärkeäksi. Nyt sanon kokemuksen perusteella. Valikoimat, leivissä maito- ja maitojaloste ja lihajalosteissa ovat kokemukseni mukaan sen näköiset, että hävikkiä tulee ja se pitää korvata kaikkien tuotteiden hinnoissa. Myös viimeisen käyttöpäivän leima on kummasti monissa tuotteissa alkanut tulla lähelle minun kauppapäivääni. Ostamisen (ostajan)ammattitaito kohtaa tässä, automaatti ja vakiotilaukset vaativat rautaisen henkilön myös kaupan päähän. Voisi lopuksi kysyä, mitä korvaan ostamalla irtoperunaa, joka (1 kg) maksaa jokseenkin saman verran kuin Peruna-sipuli pakaste? ja miksi pakattu peruna on huomattavasti halvempaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu