Kirje Roomalaisille 7:14-25 (selitettynä)

4. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. 21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; 22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. 24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room 7:14-25)

Tässä kirjoituksessaan rakas veljemme Paulos viittaa siis siihen, kuinka meidän jäsennemme, tai lihamme on alituinen alttius synnintekoon, ja ihminen ennen kuin hän uudesti syntyy ja kasvaa Jumalan tuntemiseen, niin hänellä on lihan mieli, eli siis mieli, joka toimii tuon lihan mukaan.

Mutta Herran seuraajat kuolettavat tuon lihamielen, ja tilalle tulee Hengen mieli, joka siis ei enään toimi tuon lihan mukaan, vaan Hengen.

Ja tämän jälkeenkin, on meidän jäsennemme lihaa, mutta mielemme, joka on Hengen mieli ei enään seuraa tätä lihaa, eikä mene turmelkseen sen mukana.

Ja siitä tässä kirjoituksessa on kyse, eikä siitä, että hän syntiä edelleen tekisi, vaikkapa varastellen ihmisiltä, vaan siitä, että hän tuntee, että hänen kehossaan on edelleen alttius syntiin, mutta nyt hän ei yhdy siihen, kuten ennen, mutta tunnistaa heikkouden lihassaan.

Eli liha palvelee edelleen syntiä, vaikka mieli palvelisikin Jumalaa, ja tämä nähdään siinä, miten liha pyrkii himoitsemaan edelleen, vaikka mieli tietäisi, että se ei ole sopivaa.

Älkää vaeltako enää lihanne mukaan, sillä ihminen turmelee itsensä tehdessään niin. Vaeltakaa Hengen mukaan, Jumalan teitä, Herrassa Kristuksessa.

Älkää syniä enää tehkö
1653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

on asiaa

Äänestä
  • Miksi Aasi kehuit itseäsi?

    Äänestä

  • miksiAasiMiksi kirjoitti:

    Miksi Aasi kehuit itseäsi?

    Uskoakseni kukaan ei edes lukenut tuota, kuten en minäkään.

    Kaikki täälläkin pyörivät hihhulit tai vasta-hihhulit ovat niin omien oppiensa vankeja, ettei tulisi mieleenkään lukea noin pitkää viestiä, jos vähänkin on aavistusta, ettei viestin kirjoittajan ajatusmaailma vastaa omaa.

    Tunnustakaa tosiasiat,, teillä on yhteinen Raamattu, ei muuta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    miksiAasiMiksi kirjoitti:

    Miksi Aasi kehuit itseäsi?

    Luuletko sinä, että minä Jumalan palvelijana tohtisin valheellisesti toimia?

    Minä tiedän, että kaikki ne, jotka valhetta rakastavat saavat tuomion, mutta ne jotka oikeutta ja vanhuskautta rastavat palkitaan iankaikisella elämällä.

    Älkää eksykö

    Äänestä

  • Uskoakseni kukaan ei edes lukenut tuota, kuten en minäkään.

    Kaikki täälläkin pyörivät hihhulit tai vasta-hihhulit ovat niin omien oppiensa vankeja, ettei tulisi mieleenkään lukea noin pitkää viestiä, jos vähänkin on aavistusta, ettei viestin kirjoittajan ajatusmaailma vastaa omaa.

    Tunnustakaa tosiasiat,, teillä on yhteinen Raamattu, ei muuta!

    Äänestä

  • miksiAasiMiksi kirjoitti:

    Miksi Aasi kehuit itseäsi?

    korjaus Sinulle: aiis AASITAR

    Äänestä

Aloituksessa on paljon asiaa vanhoillisille, että he oppisivat elämään Jeesuksessa Kristuksessa, eikä vanhoillislestadiolaisuudessa, koska ne eivät ole sama asia!

Äänestä
  • Aloittaja

    Lestadiolaisuus, kuten luterilaisuuskin ovat uskonlahkoja, jotka eivät opeta oikeaa Herran tietä, vaan omia harhaisia oppejaan ja perinäissääntöjä, jotka tukahduttavat elävän uskon, ja oikean Jumalan tuntemisen.

    Aivan oikein on sanoa, että Kristuksessa on pelastus, ja Jumalan tuntemisessa.

    Älkää eksykö tämän ajan harhaoppeihin, vaan etsikää Jumalan tahtoa aina kaikesta sydämestänne, jotta sen voisite tuntea ja se teille pelastukseksi olisi.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Lestadiolaisuus, kuten luterilaisuuskin ovat uskonlahkoja, jotka eivät opeta oikeaa Herran tietä, vaan omia harhaisia oppejaan ja perinäissääntöjä, jotka tukahduttavat elävän uskon, ja oikean Jumalan tuntemisen.

    Aivan oikein on sanoa, että Kristuksessa on pelastus, ja Jumalan tuntemisessa.

    Älkää eksykö tämän ajan harhaoppeihin, vaan etsikää Jumalan tahtoa aina kaikesta sydämestänne, jotta sen voisite tuntea ja se teille pelastukseksi olisi.

    Uskoakseni kukaan ei edes lukenut tuota, kuten en minäkään.

    Kaikki täälläkin pyörivät hihhulit tai vasta-hihhulit ovat niin omien oppiensa vankeja, ettei tulisi mieleenkään lukea noin pitkää viestiä, jos vähänkin on aavistusta, ettei viestin kirjoittajan ajatusmaailma vastaa omaa.

    Tunnustakaa tosiasiat,, teillä on yhteinen Raamattu, ei muuta!.

    Äänestä

Aloittaja

Minä tiedän kyllä, että monet eivät pidä tästä opista, sillä tämä kirjoitus on monasti tulkittu niin, että se antaa luvan synnin tekoon, mutta se on ehdottoman väärä tulkinta, eikä kenenkään pidä sitä niin lukea, sillä synnin palkka on kuolema ja rangasitus, sekä ikuinen ero Jumalasta, mutta vanhurskaat perivät elämän.

Älkää siis syntiä enää tehkö, jotta ette hukkuisi, vaan palvelkaa vanhurskautta, jotta teidät lopulta palkittaisiin, ja te saisitte elää.

Äänestä
  • Uskoakseni kukaan ei edes lukenut tuota, kuten en minäkään.

    Kaikki täälläkin pyörivät hihhulit tai vasta-hihhulit ovat niin omien oppiensa vankeja, ettei tulisi mieleenkään lukea noin pitkää viestiä, jos vähänkin on aavistusta, ettei viestin kirjoittajan ajatusmaailma vastaa omaa.d

    Tunnustakaa tosiasiat,, teillä on yhteinen Raamattu, ei muuta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    heheheeeeeeeeeeeeeee kirjoitti:

    Uskoakseni kukaan ei edes lukenut tuota, kuten en minäkään.

    Kaikki täälläkin pyörivät hihhulit tai vasta-hihhulit ovat niin omien oppiensa vankeja, ettei tulisi mieleenkään lukea noin pitkää viestiä, jos vähänkin on aavistusta, ettei viestin kirjoittajan ajatusmaailma vastaa omaa.d

    Tunnustakaa tosiasiat,, teillä on yhteinen Raamattu, ei muuta!

    Sinua selvästi painaa tämä opetus, ja uskoakseni tiedän että miksi, sillä sinä haluaist monien muiden kanssa tulkita sen siten, että se antaa synnin teolle sijan.

    Tee parannus elämässäsi, sillä käytöksesi on hillitöntä, kuten ihmisellä, joka ei ole vielä kuolettanut tuota lihallista mieltään, jolloin lihalliset taipumukset ohjaavat ihmistä, epä sopivaan käytökseen.

    Kuten rakas veljemme Paulos myös kirjoittaa:

    Lihan mieli on kuolemaksi, mutta Hengen mieli elämäksi.

    Äänestä

  • Mikko Ainasoja ei ole ymmärtänyt elävää uskoa. Hänellä on hukassa Kristus ja samalla kaikki.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Sinua selvästi painaa tämä opetus, ja uskoakseni tiedän että miksi, sillä sinä haluaist monien muiden kanssa tulkita sen siten, että se antaa synnin teolle sijan.

    Tee parannus elämässäsi, sillä käytöksesi on hillitöntä, kuten ihmisellä, joka ei ole vielä kuolettanut tuota lihallista mieltään, jolloin lihalliset taipumukset ohjaavat ihmistä, epä sopivaan käytökseen.

    Kuten rakas veljemme Paulos myös kirjoittaa:

    Lihan mieli on kuolemaksi, mutta Hengen mieli elämäksi.

    Mistäs syvältä harhaisten leiristä Mikko tulee?
    Leikitkö synnittömyyttä vara jeesus?

    Äänestä

  • Aloittaja

    0_0_0 kirjoitti:

    Mistäs syvältä harhaisten leiristä Mikko tulee?
    Leikitkö synnittömyyttä vara jeesus?

    Se joka syntiä tekee on paholaisesta, vaan joka vanhurskauden tekee on Jumalasta. Eikö teille tätä ole vielä opetettu?

    7. Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. 8. Joka syntiä tekee, se on paholaisesta, sillä paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi paholiasen teot. 9. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. 10. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä paholaisen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

    Tehkää siis vanhurskaus, jotta te Jumalan lapsia voistte olla, ettekä hukkuis synteihinne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_89364 kirjoitti:

    Kirjoituksen kohta on rakkaan veljemme Johanneksen kirjeestä aikansa seurakunnille. (1 Johannes 3:7-10)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_89364 kirjoitti:

4. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 15. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. 21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; 22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. 24. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room 7:14-25)

Tässä kirjoituksessaan rakas veljemme Paulos viittaa siis siihen, kuinka meidän jäsennemme, tai lihamme on alituinen alttius synnintekoon, ja ihminen ennen kuin hän uudesti syntyy ja kasvaa Jumalan tuntemiseen, niin hänellä on lihan mieli, eli siis mieli, joka toimii tuon lihan mukaan.

Mutta Herran seuraajat kuolettavat tuon lihamielen, ja tilalle tulee Hengen mieli, joka siis ei enään toimi tuon lihan mukaan, vaan Hengen.

Ja tämän jälkeenkin, on meidän jäsennemme lihaa, mutta mielemme, joka on Hengen mieli ei enään seuraa tätä lihaa, eikä mene turmelkseen sen mukana.

Ja siitä tässä kirjoituksessa on kyse, eikä siitä, että hän syntiä edelleen tekisi, vaikkapa varastellen ihmisiltä, vaan siitä, että hän tuntee, että hänen kehossaan on edelleen alttius syntiin, mutta nyt hän ei yhdy siihen, kuten ennen, mutta tunnistaa heikkouden lihassaan.

Eli liha palvelee edelleen syntiä, vaikka mieli palvelisikin Jumalaa, ja tämä nähdään siinä, miten liha pyrkii himoitsemaan edelleen, vaikka mieli tietäisi, että se ei ole sopivaa.

Älkää vaeltako enää lihanne mukaan, sillä ihminen turmelee itsensä tehdessään niin. Vaeltakaa Hengen mukaan, Jumalan teitä, Herrassa Kristuksessa.

Älkää syniä enää tehkö

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu