Ihminen vaeltaa eräänlaisessa kauheassa väärässä varmuudessa ja Jumalan halveksimisessa. Tämän minä joudun syvällä surulla näkemän meidän aikanamme. Nyt suuri osa meikäläisistä tekee siitä vapaudesta, johon Kristus vapautti meidät lain kauhuista, synneistä ja iankaikkisesta kuolemasta eräänlaisen huolettomuuden ja luvan lihalle tehdä mitä tahansa. Tässä ei ole varmasti syytä lisätä öljyä kaminaan, eli heittää lakia menemään ja vähätellä niitä syntejä, joiden Kristus sanoi tulevan aivan yleiseksi ennen viimeistä päivää, kuten juomingit ja juopottelu, niinkuin niistä ei muka olisi vahinkoa hurskaille" (Luther).
Uskalla ja opi elämään jatkossakin Jumalan oikeudenmukaisen syntiin kohdistuvan jokahetkisen vihan ja hänen käsittämättömän, Kristuksessa ilmi tuleen sovitusrakkauden välisessä jännityksessä.
Se on todella vaikeaa. Sillä heti kun katson Raamatun sanaa, kohtaan siellä lain, joka tuomitsee minut parannusta tekemättömänä syntisenä kadotukseen. Minähän leikin armolla. Olen armon varas.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3a.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
Amen.