Sipilän kysymykset kaikki Persuvastaisia

Torpattiin eurovastaisuus, kreikan tuki, maahanmuutto jne.

Eli kaikki persujen ajamat asiat, jos haluaa hallitukseen. Tällä saadaan hyvä ote seuraaviin vaaleihin persuista.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Entä autoveron poisto ja ruuan arvonlisäveron alentaminen? Persujen vaalilupaukset olivat pelkkää puhetta, eivät edes yritä niistä pitää kiinni vaan heti niistä luopuvat.

Äänestä

Anti PerusSuomalaiuus on krimiaalisoitavaa.

Äänestä

Koska miniteri Soini esittelee Kreikan kolmannen tukipaketin perussuomalaisen kansanedustajaryhmän kannatushuudoilla. Tilaisuuden lopuksi Teuvo Hakkarainen voisi esittää säveltämänsä kantaatin "Kreikka on rakkaamme" sovitettuna sahalla soitettavaksi.

Äänestä

Persut tekee kuin ne haluaa ja te vaan kaivatte napaanne. Eikös olekkin -EH

Äänestä

Persu on persu vaikka voissa paistais.

Äänestä

Paljonko luulette että asunnon hinta laskee kaupungissa, jos paljastuu

että naapurina on Kepu? Voiko asuntokauppa kokonaan tyssätä kepulaiseen?

Minkälaista häiriötä kepu voisi pahimmillaan aiheuttaa talossa?

vastatkaa nyt tähän eikä johonkin paskalakisipilään kuka siitä on kiinnostunut
oppositioon joutuu koska ei saa hallitusta kokoon ellei ota hajaantuneita demareita
tappelemaan sinne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hheheeee kirjoitti:

Torpattiin eurovastaisuus, kreikan tuki, maahanmuutto jne.

Eli kaikki persujen ajamat asiat, jos haluaa hallitukseen. Tällä saadaan hyvä ote seuraaviin vaaleihin persuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu