Nyt Soinin paineenkestävyys testataan

Ensin pitää päättää hyväksyykö Kreikan kolmannen tukipaketin jotta edes pääsee hallitukseen. Sitten pitää päättää minkä ministerinsalkun ottaa. Ulkoministeriksi Soini tahtoisi mutta toiseksi suurimmalle puolueelle kuuluu valtiovarainministeriö. Se on todella vaativa tehtävä, pitää puolustaa leikkauksia ja veronkorotuksia. Miten äijän käy, se nähdään ensi kuussa.
594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Soini on mahdottomassa tilanteessa. Hallitukseen on pakko mennä sillä muuten huudellaan vastuun pakoilusta. Kun hallitukseen menee on pakko ottaa valtiovarainministerin salkku, muuten taas väitetään vastuunpakoilijaksi. Rahaministerinä joutuu jo loppukesästä puolustamaan Kreikan kolmatta tukipakettia. Pitäisi pystyä neuvottelemaan Suomen EU jäsenmaksut pienemmiksi. Muita vaalilupauksia on autoveron poisto, kehitysavun muuttaminen vapaaehtoiseksi, ruuan arvonlisäveron alentaminen. Aika paljon Soinin lautasella, taitaa jäädä suurin osa syömättä...

Äänestä
  • Siinähän sitten huudellaan, jos ei toteudu oman puolueen tavoitteet riittävästi - ehdottomasti oppositioon. On aivan turha mennä polttelemaan kynttiläänsä ja ajamaan muiden tarkoitusperiä hallitukseen - se on sitä vastuuttomuutta, ettei uskalleta noudattaa omia periaatteita.

    Äänestä

  • Jos Soini ja persut hyväksyvät Kreikan kolmannen tukipaketin on se Suomen poliittisen historian suurin petos! Soini ja kumppanit eivät kyllä uskalla naamojansa turuilla ja toreilla näyttää sillä kansan viha on armoton. Vuoden 2019 vaaleissa persut romahtavat jos pettävät tärkeimmän vaalilupauksensa.

    Äänestä

Perussuomalaisten kannattaa siirtyä keskustelemaan Keskustan palstalle
jätetään tämä palsta Soinin paineenkestävyyden analyysiin



On täysin mahdollista että Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa, veikkaukseni on että eivät ole, mutta kyse on siitä että pystyykö Sipilä ottamaan demarit

Sipilä pitäisi panna oppositioon ja tehdä hallitus tältä pohjalta ilman Rkp:tä silloin voisi ajatella että oppositiossa olisivat Keskusta Rkp ja Vihreät ja muut hallituksessa, SIPILÄN OLIGARKKIJOUKKO VÄYRYSELLÄ TERÄSTETTYNÄ OLISI SIIRTYMISTÄ TSAARINAIKAISEEN YYA-SOVELLUTUKSEEN

EDUSKUNNASSA OLI ENNEN HERRA HAKKARAINEN JA HERRA TOSSAVAINEN, MUTTA NYT ON HERRA TAVIO JA HERRA SAVIO

Yle pimittäjänä

https://www.suomenuutiset.fi/matti-putkonen-syyttaa-avoimessa-kirjeessaan-yle-pyrki-vaikuttamaan-aanestyspaatoksiin/

PERUSSUOMEN UUDET KANSANEDUSTAJAT OVAT ALOITTANEET AKTIIVISESTI TOIMINTANSA

SAMPO TERHO, UUSIMAA JA YLEISTÄ EDUSTAJISTA https://www.suomenuutiset.fi/terho-hienoa-aloittaa-omassa-eduskunnassa/

JARI RONKAINEN, HÄME https://www.suomenuutiset.fi/ronkainen-kiintiopakolaisjarjestelma-remonttiin/ Jari Ronkainen nousi 4 423 äänellä eduskuntaan Hämeen vaalipiiriin kuuluvasta Hollolasta. Tuore kansanedustaja odottaa innoissaan uutta työtä. Eduskunnassa Ronkainen aikoo panna maahanmuuttopolitiikan uuteen tarkasteluun. – Maahanmuuttopolitiikka pitää saada järkeville raiteille. Kiintiöpakolaisjärjestelmä vaatii korjaamista, sillä Suomen talous ei kestä sitä tällä hetkellä. Meillä on kiintiöihin liittyviä kansainvälisiä sopimuksia, mutta niitä voidaan tarvittaessa muuttaa, Ronkainen sanoo

VEERA RUOHO, UUSIMAA https://www.suomenuutiset.fi/ruoho-julkisiin-toihin-palkka-ja-elakekatto/ Julkisen sektorin johtajien palkat ja eläkkeet vaativat leikkauksia, vaatii perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valittu Veera Ruoho (45) Espoosta. Ruohon mukaan julkinen sektori on laajentunut kestämättömän suureksi ja se vaatii tehostamista.

SAMI SAVIO, PIRKANMAA https://www.suomenuutiset.fi/savio-pakkoruotsi-uudelleen-kasittelyyn/ Kolmas kerta toden sanoo, ainakin Sami Savion kohdalla. Savio oli vaaleissa perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaana kolmatta kertaa ja henkilökohtainen jytky tuli. Pirkanmaan vaalipiirin 5 267 äänestäjää päätti, että Savio lähtee edustamaan heitä eduskuntaan ja niin kävi.

TIINA ELOVAARA, PIRKANMAA Tamperelainen Tiina Elovaara (28) on nuoresta iästä huolimatta paljon nähnyt ja kokenut yhteiskuntavaikuttaja. Elovaara keräsi Pirkanmaan vaalipiiristä 4 093 ääntä ja hän aloittaa työn uutena perussuomalaisten kansanedustajana https://www.suomenuutiset.fi/elovaara-nuorten-syrjaytymista-ehkaistava/

RAMI LEHTO, HÄME Neljän teini-ikäisen lapsen duunariperheen arjessa riittää kiirettä, kertoo perussuomalaisten uusi kansanedustaja Rami Lehto (42) Lahdesta https://www.suomenuutiset.fi/lehto-viherverojen-poistolla-tyopaikkoja/

VILLE TAVIO, VARSINAIS-SUOMI Turkulainen Ville Tavio (30) tunnetaan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajana. Perussuomalainen lakitoimistoyrittäjä ja Turun kaupunginvaltuutettu valittiin uuteen eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä 6 839 äänellä https://www.suomenuutiset.fi/tavio-tyoperaista-maahanmuuttoa-tiukennettava/

JANI MÄKELÄ, KAAKKOIS-SUOMI Aselakia on kiristetty Suomessa, jonka jälkeen metsästystä ja urheiluammuntaa harrastavat sekä vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuvat ovat joutuneet kohtuuttomien vaatimusten eteen. Näin kertoo lappeenrantalainen Jani Mäkelä, joka valittiin perussuomalaisten kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiristä 6 102 äänellä https://www.suomenuutiset.fi/makela-aselupien-byrokratiaa-vahennettava/

KARI KULMALA, SAVO-KARJALA Rääkkylä tunnetaan nyt myös perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valitun Kari Kulmalan (50) kotipaikkana. Kulmala keräsi Savo-Karjalan vaalipiiristä 5 195 ääntä kun vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän jäi täpärästi ensimmäiselle varasijalle 2 761 äänellä https://www.suomenuutiset.fi/kulmala-rattijuopon-auto-valtiolle/

Äänestä

miksi keskustalaiset ovat niin kiinnostuneista homoista anaaleista kiljunpanemisesta ja panemisesta ja muusta perversiosta ettei niiden kanssa haluta asua kaupungeissa samoissa kerrostaloissa vaan ne eivät saa ääniä kaupungeissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi.on kirjoitti:

Ensin pitää päättää hyväksyykö Kreikan kolmannen tukipaketin jotta edes pääsee hallitukseen. Sitten pitää päättää minkä ministerinsalkun ottaa. Ulkoministeriksi Soini tahtoisi mutta toiseksi suurimmalle puolueelle kuuluu valtiovarainministeriö. Se on todella vaativa tehtävä, pitää puolustaa leikkauksia ja veronkorotuksia. Miten äijän käy, se nähdään ensi kuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu