Sipilän pitäisi ottaa selkeästi kantaa

ruotsinkielen valinnaisuuteen. Jos ei uskalla, voi heitellä samoja naurettavia argumentteja kuin Annikka Saarikko. Totuutta kehiin ja avoimeen keskusteluun.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sipilä on ottanut kantaa pakkoruotsiin ja hän kannattaa pakkoruotsia.

Äänestä
  • Keskustan puheenjohtaja Sipilä aikoo jatkaa suomalaisten kieliopintojen latistamista ja alistaa suomalaisen identiteetin ruotsalaisuuden alle. Sipilä aikoo tuhota suomalaisten lasten tulevaisuuden rakentaa hyvinvointia kansainvälisellä ulkomaan kaupalla pakottamalla kaikille sama turha ruotsin kieli.

    Muissa maissa opiskellaan sivistyskieliä mutta Sipilä pakottaa suomalaiset opiskelemaan pakkosuomenruotsia jolla ei pärjää edes Ruotsissa.

    HBL:
    Sipilä äänestää ruotsin kielen pakollisuuden puolesta

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä aikoo äänestää ruotsin kielen vapaaehtoisuutta ajavaa kansalaisaloitetta vastaan. Asiasta kertoi Hufvudstadsbladet keskiviikkona.

    Sipilä kertoi lehden haastattelussa kuitenkin kannattavansa kokeilua, jossa itäsuomalaisissa kunnissa voitaisiin korvata ruotsin opiskelu venäjän opiskelulla. Hänen mukaansa kokeilu on tarpeen, sillä Itä-Suomessa on pulaa venäjän osaajista.

    Sipilä ei kuitenkaan halua heikentää ruotsin kielen asemaa tai poistaa vaatimusta virkamiesruotsista.

    Äänestä

  • huusiann kirjoitti:

    Keskustan puheenjohtaja Sipilä aikoo jatkaa suomalaisten kieliopintojen latistamista ja alistaa suomalaisen identiteetin ruotsalaisuuden alle. Sipilä aikoo tuhota suomalaisten lasten tulevaisuuden rakentaa hyvinvointia kansainvälisellä ulkomaan kaupalla pakottamalla kaikille sama turha ruotsin kieli.

    Muissa maissa opiskellaan sivistyskieliä mutta Sipilä pakottaa suomalaiset opiskelemaan pakkosuomenruotsia jolla ei pärjää edes Ruotsissa.

    HBL:
    Sipilä äänestää ruotsin kielen pakollisuuden puolesta

    Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä aikoo äänestää ruotsin kielen vapaaehtoisuutta ajavaa kansalaisaloitetta vastaan. Asiasta kertoi Hufvudstadsbladet keskiviikkona.

    Sipilä kertoi lehden haastattelussa kuitenkin kannattavansa kokeilua, jossa itäsuomalaisissa kunnissa voitaisiin korvata ruotsin opiskelu venäjän opiskelulla. Hänen mukaansa kokeilu on tarpeen, sillä Itä-Suomessa on pulaa venäjän osaajista.

    Sipilä ei kuitenkaan halua heikentää ruotsin kielen asemaa tai poistaa vaatimusta virkamiesruotsista.

    On siinä lausunto. "Sipilä ei kuitenkaan halua heikentää ruotsin kielen asemaa tai poistaa vaatimusta virkamiesruotsista" Siis perussyy ja alusta "etuilulle" halutaan säilyttää. On mennyt DI-opinnot hukkaan totaalisesti. Kai tutkintoon kuuluu jotakin muutakin kuin leikki. laulu ja uskonto.

    Äänestä

  • ikstort kirjoitti:

    Insinööri joka on ääriuskovainen ei ole oppinut mitään opinnoissaan. Tainnut suorittaa tutkinnon vahingossa Jeesuksen avulla.

    Äänestä

  • huusiann kirjoitti:

    Insinööri joka on ääriuskovainen ei ole oppinut mitään opinnoissaan. Tainnut suorittaa tutkinnon vahingossa Jeesuksen avulla.

    tylpät kynät täällä rakentaa hallitusyhteistyötä ;)))

    Voi jeesus mitä ääliöitä....

    Äänestä

Pakkoruotsille ei ole löytynyt yhtään perustelua. Mikä on Sipilän perustelu pakkoruotsille?

Äänestä
  • pidä jo viimein turpasi kiinni ja suksi vittuun täältä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

suseik kirjoitti:

ruotsinkielen valinnaisuuteen. Jos ei uskalla, voi heitellä samoja naurettavia argumentteja kuin Annikka Saarikko. Totuutta kehiin ja avoimeen keskusteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu