Kaakatus Suomessa kiihtyy

Kaakatus Suomessa kiihtyy. Lähes kaikesta kaakatetaan. Kaikesta muusta paitsi ei asiasta. Näyttääkin siltä, että kaakattamisen perimmäinen tarkoitus on nimenomaan huomion vieminen pois todella tärkeistä asioista. Tosin, jos ihminen ei kykene muuhun kuin kaakattamaan, niin lienee samantekevää, vaikka kaakattaakin.

Sosiaalinen media joka tapauksessa on luonut otollisen maaperän nimenomaan kaakattamiselle. Jopa poliisi on näköjään päivät pääksytysten vääntämässä moraalisia nyyhkytarinoita kaikesta mahdollisesta. Jopa siinä määrin, että ero velvoittavan normin ja yksittäisen somepoliisin luoman verkkonormin välillä alkaa hämärtyä.

Viimeisin suuri kaakatus käynnistyi, kun merellä oli kuultu epäilyttäviä vedenalaisia ääniä. Jo ennen kuin mitään tietoa siitä, oliko kysymyksessä merisaukko vai vedenalainen kiviin koliseva öljytynnyri, oli itsestään selvää, että asialla oli venäläinen sukellusvene. Jopa puolustusministeri avasi sanaisen arkkunsa todeten, että kuultujen äänien lähde saattoi olla sukellusvene. Toki maininta venäläisistä jäi ehkä mainitsematta, mutta kyseisen ministerin toiminta huomioon ottaen syyllisen nimeltä mainitseminen olisi ollutkin tarpeetonta. Viesti kävi ilmi muutenkin. Se näkyi ikään kuin naamasta. Pisteenä i:n päällä on vielä presidentilliset kehut ”peltitynnyrin” havaitsijoille ja kyberprofessorin kiitokset ja kumartelut tiedotusvälineille avoimesta viestinnästä.

Yhteiskuntasopimus on saanut aikaan myös jonkinlaista kaakatusta, joka niin ikään on yksipuolista ja ylhäältä johdettua painostusta työväestön ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävien aseman huonontamiseksi. Kovin kaukana ei ollut ajatus Kreikkaa ja Etelä-Eurooppaa kurittaneesta troikasta, kun katseli kuvaa tilaisuudesta, jossa ay-johtoa patisteltiin yhteiskuntasopimukseen. Silmälaseissa oli jälleen havaittavissa kylmä kiilto. Ettei jopa sitä itseään sikäli mikäli Antero Rokka –vertauksen tarkoitus oli olla hienovarainen viesti sille, mistä on kysymys.

Tulevasta hallituksesta tuskin on epätietoisuutta. Se näyttää itsestään selvältä, vaikka jonkinlainen kysymys –teatteri hallituksen muodostamiseksi näytelläänkin. Keskusta, Porvarit ja Perussuomalaiset ovat melko varma lopputulos. Siihen mitä ilmeisimmin istutetaan vielä RKP, jotta vähemmistö ei pahastu tai peräti katkeroidu. Ongelma on enää se, mihin nykyinen sotaministeri laitetaan, kun perussuomalaisten Niinistö mitä ilmeisimmin johtaa seuraavaa sukellusvenejahtia ja ryhtyy muutenkin armeijan muonitusmestariksi.

Mainittu koalitio takaa sen, että kaakatusta riittää tulevaisuudessakin. Erityisesti silloin, kun Eurooppaa kohtaa seuraava kriisi tai suuri muutoksen tarve. Tällöin ainakin perussuomalaisten toleranssi joutuu kovalle koetukselle. Eikä Keskustallekaan mitään auvon aikoja ole luvassa, kun pitäisi päättää, ollako jostakin asiasta jotakin mieltä vaiko ei. Kun vielä Paavokin näyttää karkotetun Brysseliin, niin Keskustalla on edessä todella vaikeat ajat.

Tekeillä oleva metsäporvarillinen hallitus ei lupaa erityisen hyvää talousosaamista, vaan mitä ilmeisimmin turvautumista perinteisiin keinoihin: säästämiseen ja kurjistamiseen. Kaakatus tuskin loppuu tälläkään osaamisen alueella.