Kepu PS:stä: "RASISMIA EMME SALLI!"

Syy perussuomalaisten jättämiseen ulos hallituksesta on löytynyt. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa kertoo, että Keskusta ei salli rasisimia:

"Suomessa käydään avointa keskustelua maahanmuuttopolitiikasta, mutta rasismia ei sallita. Keskustan eduskuntaryhmä sitoutuu edistämään suvaitsevaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa kansallista keskustelukulttuuria."
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7446505.html
5686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Juuri tästä on kyse. Sipilä on selkärangaton mamuttaja jonka kanssa ei voi olla missään tekemisissä

Ukkeli vielä piruuttaan äänesti eduskunnassa pakkoruotsin puolesta - ihan turha ele sekin pottuilija-Sipilältä

Sipilä on vielä paskalakibisnesmies ja eu-satraappi-Rehnin renki niin siinä sitä onkin pellenroolia yhdelle tarpeeksi

uskon että keskusta kokokoomus ja rkp ja kristityt tekevät hallituksen
ja sitten on enää kyse

uskaltavatko ottaa vihreät eli teollisuuden jarruttajat
uskaltavatko ottaa sdp kaikkien alojen jarruttajat

Äänestä
  • Näin on, ja nyt kaikki tanssivat sirkusapinoina Sipilän pillin mukaan. Joka ei tanssi, potkitaan ulos.

    Äänestä

  • Maamme on perikadon partaalla ja sama meno saa jatkua. Yhtälailla Sipilä on rasisti perussuomalaisia ja kantasuomalaiset kohtaan. Emmekö olekaan oikeutetut ihmisarvoon ja omiin mielipiteisiin? Sipilä vetää rekeä sulaan railoon? Eikä kansalla ole mahdollisuutta hypätä pois kyydistä!

    Äänestä

Ei hyväksy rasisimia. Mitä se sitten on kun hylkää oman kansan ja laittaa ulkomaalaiset tärkeämmäälle sijalle. Suomessa on satoja tuhansia työttöminä, mutta halutaan euroopan ulkopuolelta suomeen työntekijöitä. Näin sitä omista välitetään kepussa.

Mitä nyt noita vaalipaneelleita ja keskusteluja olen kuunnellut, niin Perussuomalaiset kaikkein suvaitsevaisemipa ovat olleet.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Äänestä

  • Keskusta, kokoomus ja demarit ovat pahimpia rasismin kannattajia. Samaan sakkiin voi laittaa vihervasemmiston. Tavallinen suomalainen ei enää saa ääntään kuuluviin seteliselkärankaisten joukossa.

    Äänestä

  • Suomen talous ei kestä toimia sosiaalihuoltona kaiken maailman kulkijoille. En näe mitään rasismia jos ensin hoidetaan oma kansa.
    Nämä merkelin lipojat ottaa velkaa pakolaisten takia.
    Somaleita on kymmeniä miljoonia. Otetaan suomeen miljoona. Mitä se auttaa. Ei mitään mutta suomi sortuu

    Äänestä

  • kkkkkkkkkk kirjoitti:

    Suomen talous ei kestä toimia sosiaalihuoltona kaiken maailman kulkijoille. En näe mitään rasismia jos ensin hoidetaan oma kansa.
    Nämä merkelin lipojat ottaa velkaa pakolaisten takia.
    Somaleita on kymmeniä miljoonia. Otetaan suomeen miljoona. Mitä se auttaa. Ei mitään mutta suomi sortuu

    Suomen talous ei kestä Suomen Sosialidemokraattista Puoluetta. SDePu pettää aina.

    Äänestä

  • Oikeasti vtuttaa koko kepulais porukan "rasismihurskastelut". Mitä muuta se on kuin Rasismia isolla r:llä, kun suomalaisia ihmisiä jätetään omassa maassaan kaiken toimeentulotuen ulkopuolelle, ja hurskastellen "suutvaahdossa" paasataan suomalaisia syytellen "rasismeista". Kaiken maailman onnenonkijoillekin "pakolais"-nimikkeellä kyllä näkyy asuntoja ja rahaa löytyvän. Miten "siirtolaiset". jotka nähtävästi ilmaisen elätyksen toivossa massoittain rantautuvat EU:hun ykskaks muuttuvat Suomeen tuppauduttuaan "pakolaisiksi"? Miksi siirtolaisia pitäisi yhteiskunnan elättää verovaroin? Eihän Italia, Kreikka ja Espanjakaan anna niille mitään, eikä EU siihen mitään sano. Suomalaisetkin siirtolaisiksi menneet ovat aina elättäneet ihan itse uudessa kotimaassaan ja ihan itse opetelleet maan kielen. Miten hyväuskoisia suomalaiset äänestäjät ovat, kun jo unohtivat edellisten kepulaishallitusten "aikaansaannokset" ja höynähtivät äänestämään paskavesipöntöillä bisnestä tehnyttä, maksettujen medioiden suitsuttamaa kepun keulakuvaksi haalittua lestaa?

    Äänestä

Husu vie Sipilää kuin nokikeppiä vaikkei edes valittu parlamenttiin!

Äänestä

Sipilä oli kopioinut entisen ahti karjalaisen ohjelman jossa on lukenut

emme hyväksy neuvostovastaisuutta ja sovetologiaa kannatamme rauhanpuolustajatyöt ja sns -seuraa

ja muuttanut sen

emme hyväksy maahanmuuttovastaisuutta vaan kannatamme antirasismia ja mamutusta

Äänestä
  • "En minä sinua teurasta, vaikket olekaan SN-seurasta" (Juice)

    Äänestä

Persujen ohjelman mukaan olisi myös arvioitava, onko kiintiöpakolaisjärjestelmän ylläpitäminen enää mielekästä?

Mitä ihmeen rasismia tälläinen muka olisi?

Britanniassa parhaillaan käytävissä vaaleissa konservatiivit ovat johdossa tiukalla mamupoliitiikalla.

Cameron kyseenalaistaa entistä tiukemmin sosiaalietuuksien maksamisen maahanmuuttajille.

(MIKSEI KUKAAN EHDOTA TÄLLÄISTÄ SUOMESSA?!)

Ajatus on herättänyt myönteistä vastakaikua esimerkiksi Saksassa ja Hollannissa.

Entinen puolustusministeri ajaa EU:n ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille Australiassa käytössä olevaa pisteytymissysteemiä.

Maahanmuutto ahdistaa brittejä - kukaan ei edes tiedä, paljonko maahanmuuttajia on.

Suurin osa briteistä haluaisi vähentää maahanmuuttajien määrää!

Maahanmuutto on ykkösteema, kun Britannia valmistautuu parlamenttivaaleihin.

Mikään ei kuohuta kyselyjen mukaan suurta yleisöä niin kuin maahanmuuttoon liittyvät ongelmat.

Pääministeripuolue konservatiivit yrittää esiintyä nyt entistä tiukempana maahanmuuton sääntelijänä.

Britannian itsenäisyyspuolue Ukip on ottanut maahanmuuttokysymyksen omakseen ja houkuttelee riveihinsä konservatiivien vanhaa äänestäjäkuntaa.

Maahanmuuttovastainen Ukip on Britannian työväenluokkaisin puolue, mutta sinne valutaan lähinnä oikealta.

Maahanmuuttooon liittyvien kysymysten polttavuus näkyi myös konservatiivien puoluekokouksessa.

Aihetta käsittelevät keskustelutilaisuudet olivat tupaten täynnä, ja osa kuulijoista joutui istumaan lattialla.

Konservatiivipoliitikkoja ärsyttää ettei EU:n vapaan liikkuvuuden periaate anna rajoittaa EU kansalaisten muuttoa Britanniaan.

Maahanmuuttajien iso määrä rasittaa julkisia palveluja.

Maahanmuttokriittisen Migration Watch -yhteenliittymän mukaan 70 prosenttia briteistä haluaa nykyistä vähemmän maahanmuuttajia.

Äänestä
  • Saako maahanmuuttoa rajoittaa kansalaisuuden perusteella?

    Kyselyn mukaan maahanmuuttajia halutaan Suomeen lähinnä naapurimaista.

    Suomeen halutaan maahanmuuttajia lähinnä naapurimaista.

    Suomalaiset haluaisivat eniten maahanmuuttajia Ruotsista, Virosta ja Saksasta kertoo Ylen teettämä kysely.

    Hallituksen pitää tehdä sellaisia päätöksiä mitä kansa haluaa.

    Äänestä

Hyväksyykö kuukerin nelliä lutkuttava sipilä Rasistisen Kansan Puolueen hallitukseen?

Äänestä
  • Ja ja, det är viktigt att suga kuk!

    Äänestä

Kiintiöpakolaosmäärän ja myös humanitäärisen pakolaisuuden rajoittaminen taloudellisesti vaikeana aikana on JÄRJENKÄYTTÖÄ eikä rasismia koska pitäähän meillä olla tarjota ihmisarvoinen elämä tänne tuleville ja se ei onnistu kun valtio on velkavetoinen. Jatkuva velnaotto mamutukseen johtaa humanitääriseen katastrofiin Suomessa.

Äänestä
  • Tätä rasismi-sanan käyttöä ihmettelen keskuteuissa myös.
    Tiukka maahanmuuttopolitiikka on tosiaan järjenkäyttöäa eikä rasismia.

    Äänestä

  • Sitä nimen omaan!

    Äänestä

Persut: "maahanmuuton ongelmista elävää" virkakuntaa tulisi "karsia ankaralla kädellä":

Monikulttuurisuusasiantuntija, Maahanmuuttokoordinaattori, Tulkkipalvelu koordinaat tori, Asioimistulkki, Kulttuuriluotsi, Vertaisosaaja, Erityisryhmän linjavastaava, Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori, Sopeuttamistyöntekijä, Kotoutussihteeri, Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija, Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija, Suomen askeleet-linjan opettaja, Lyhytkurssivastaava, Aikuisperuskoulun linjavastaava, Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja, Monikulttuurisuusaktivisti, Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja, Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivasta ava, Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja, Sosiokulttuurinen tasapainottaja, Pakolaisneuvonantaja, Vähemmistöoikeuksien valvoja, Avustusanomusten esitäyttäjä, Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies, Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö, Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja, Monikulttuurikonsultti, Romanityöryhmä, Kerjäläistyöryhmä, Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä, Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti, Maahanmuuttoyksikön psykologi, Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä, Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja, Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä, Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja, Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja, Siirtolaisinstituutin johtaja Vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja, Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja, Naapuruus-sovittelija, Kotouttamisohjaaja, Avustamistulkin, putulkki, Romaniasioidenhoitaja, Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija, Maahanmuuttoasioiden johtaja, Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja, Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta, Maahanmuuttotyön päällikkö, Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä, Maahanmuuttopolitiikkastrategi, Kehitysmaatutkimuksen professori, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntijan, Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja, Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö, Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija, Sopeutumiskonsultti, Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektinjohtaja, Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija, Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja, Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja, Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori, Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija, Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies, Väkivaltarikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajanuorten valvoja, Maahanmuuttovastaava, Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä, Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija, Pakolaiskoordinaattori, Pakolaisvähemmistö vastaava, Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Romanien päiväkeskuksen työntekijä, Romaniyhdyshenkilö, Vähemmistövaltuutetun ylitarkastaja, Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, Maahanmuuton erikoistutkija, Ihmisoikeustyönjohtaja, Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä, Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija, Ulkomaalaisasioiden valmistelija, Romanien päiväkeskuskuksen johtaja, Monikulttuurisuustyön suunnittelija, Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä, Ulkomaalaisoikeuden asiantuntija, Maahanmuuttopolitiikan tutkija,Maahanmuuttoviraston tutkija, Turvapaikkalautakunnan sihteeri Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä, Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori, Syrjintälautakunnan johtaja Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö, Suomen somalia-verkoston toiminnanjohtaja Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja, Pakolaisneuvonnan tiedottaja, Maahanmuuttajien asumisneuvoja, Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja, Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja, Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja, Ulkomaalaisille maksettavan toimeentulotuen käsittelyä koskevien menettelytapojen selkeyttäminen -työryhmä, Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija, Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen kehityspoliittinen asiantuntija, Suomen somalia-verkoston toiminnanjohtaja, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja, Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja, Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija, Maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapisteen hoitaja, Maahanmuuttajien valmistavan ryhmän johtaja,Etnisten suhteiden neuvottelukunnan hyvän tahdon lähettiläs, Maahanmuuttajakonsultti, Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjaus- ja neuvontapalveluiden johtaja, Maahanmuuttajatoimittaja, Maahanmuuttoviraston neuvottelukunnan puheenjohtaja, Maahanmuuttoviraston ylijohtaja, Turvapaikkahakemusten käsittelyä tutkiva työryhmä, Kotoutumis- ja maahanmuuttopoliittinen ministeriryhmä, Haavoittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kuntiin sijoittamisen edistämishankkeen projektipäällikkö, jne.

Äänestä
  • Maastamuuttoministeri.

    Äänestä

  • Yksi_unohtui kirjoitti:

    Maastamuuttoministeri.

    AIVAN!!

    Äänestä

  • KLOPALISTI kirjoitti:

    AIVAN!!

    :D :D :D

    Äänestä

  • Nimen omaan, vielä sinne yksi uusi ministerinimike mahtuu ja tää on paras, mikä vielä puuttuu!

    Äänestä

  • RKP esittää suvaitsevaista puoluetta. Heidän asuinalueillaan ei maahanmuuttajia sallita.
    Evakkoja ei myöskän heidän reviirilleen otettu.

    Äänestä

  • Evakonpoika kirjoitti:

    RKP esittää suvaitsevaista puoluetta. Heidän asuinalueillaan ei maahanmuuttajia sallita.
    Evakkoja ei myöskän heidän reviirilleen otettu.

    Tämä on totta. Hurrien suvaitsevaisuus tarkoittaa suvaitsevaisuutta suomenkielisissä kunnissa.

    Äänestä

> Kehitys apua on maksettu yli 60 vuotta ja saatu aikaan jatkuvasti paisuva elintasopakoloisten tulva Eurooppaan ja Pohjoismaihin. <

No ei se ole tyhmä joka ruinaa rahaa, vaan se joka maksaa!

LOPETETAAN maksaminen, niin helppoa se on.

Pääministeri kertoi että Suomen sopeuttamistarve on 6 miljardia (4 valtion ja 2 kuntien)

Tähän ongelmaan on superhelppo ratkaisu:

2015 Kehitysapu pois 1,23 miljardia 1.230.000.000 euroa säästyy

2016 Kehitysapu pois 1,23 miljardia 1.230.000.000 euroa säästyy

2017 Kehitysapu pois 1,23 miljardia 1.230.000.000 euroa säästyy

2018 Kehitysapu pois 1,23 miljardia 1.230.000.000 euroa säästyy

Ja hupsista 4.920.000.000 euroa voidaan käyttää SUOMEEN ja SUOMALAISIIN.

Lähes 5 MILJARIA ON SÄÄSTYNYT ilman että YKSIKÄÄN SUOMALAINEN JOUTUU KÄRSIMÄÄN TAI LUOPUMAAN YHTÄÄN MISTÄÄN!

Äänestä
  • Kehitysavun pitäisi perustua kokonaan vapaaehtoisiin lahjoituksiin!

    Suomen KEHITYSAPU vuodessa: 1,23 MILJADIA

    1.230.000.000 euroa JOKA vuosi MUILLE MAILLE vierahille!

    Jätetään KOKO KEHITYSAPU maksamatta niin sillähän ne suomalaisköyhien kulut kevyesti kuitataan moneen kertaan, tai panostetaan nuokin rahat puolustusmäärärahoihin.

    Suomen VELAT ovat nyt jo yli 96.721.619.000 euroa!

    http://velkakello.fi/

    Sillä aikaa kun luit tämän, noin minuutissa, Suomen velka kasvoi yli 10.000 eurolla.

    Äänestä

  • No mutta mitä tuosta hölmölässähän me asutaan ja kannetaan me vaan säkillä valoa tupaan niin on aina enenkin tehty.
    Hölmölässä on äänestetty ja tulos on sen mukainen mitä hölmölässä kuuluukin olla.

    Äänestä

Sipilä kysymyksineen yrittää antaa itsestään kuvan kaikkien mielipiteet huomioivana (yritys)johtajana. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että Suomelle vahingollisesta maahanmuutosta ja sen järjettömistä kuluista hän ei suostu edes keskustelemaan.

Ei tainnut valtiolaivan kapteenin valinta onnistua tälläkään kertaa...

Äänestä
  • Ei niin.

    Äänestä

  • Jo yksistään se, että Rehn, Vanhanen, Juhantalo palasi Suomen politiikkaan ennusti juuri saman hapatuksen jatkuvan - ei muutu mikään kuin huonompaan suuntaan.

    Äänestä

Mitähän tuolla on rasismin kanssa tekemistä. Ei mitään. Kyllä on kepulla puurot ja vellit sekaisin.

Äänestä
  • Ja Laanisen ulostetta on Kepun sopassa puurojen ja vellien mukana. Se Laaninen taitaakin olla takapiruna kaikessa pahassa. Laaninen taitaa Lipposten tavoin olla RKP:n lahjuslistoilla.

    Äänestä

  • kepulit5 kirjoitti:

    Ja Laanisen ulostetta on Kepun sopassa puurojen ja vellien mukana. Se Laaninen taitaakin olla takapiruna kaikessa pahassa. Laaninen taitaa Lipposten tavoin olla RKP:n lahjuslistoilla.

    Pahin kaikista takapiruista on kuitenkin Mauri Pekkarinen. On ollut jo vuosikymmenien ajan.

    Äänestä

Husu: "Suomen Keskustan ei tule mennä samaan hallitukseen Perussuomalaisten kanssa tai olla muutoinkaan tekemisissä heidän kanssaan"

Husu on uhkaillut jopa harkita eroa Keskustasta jos Persut pääsee hallitukseen?

Äänestä
  • Saapihan tuo erota, suomalaisella on vapaus valita.

    Äänestä

  • No sehän kuulosti hyvältä!

    Äänestä

  • Komppaan kahta edellistä kommenttia.

    Äänestä

tehdäänkö leikkaus listat taas välikoiden mistä sallitaan leikata.

Äänestä

Rasismi sallitaankin näköjään nimenomaan suomalaisia kohtaan: Vieraat ensin!

Äänestä

klo20:23
Jep, eihän noista voi leikata, sehän olisi rasismia!

Äänestä

Juuri näin;rasismia emme salli,ja ken sitä kannattaa on osoitteensa eteishalli.Suomenmaa
kirjoitti aivan asiasta.

Äänestä
  • Hölmölässä on äänestetty ja tulos on sen mukainen mitä hölmölässä kuuluukin olla.

    Äänestä

Pitäisi sitten lopettaa se rasistien maahantuominen.

Äänestä
  • Juuri niin! Hullun touhua tuhlata aikaa ja energiaa elätettävien rahtaamiseen tänne. Täällä heille ei tule olemaan yhtään parempaa tulevaisuutta, kyllä päättäjät vielä pitävät siitäkin huolen. Hajoita ja hallitse, sitä se on ollut kaiken aikaa. Ovatpa tähän tarkoitukseen keksineet sanan rasisti ja suvaitsevaisuus, nehän ilmaantui kaikkeen keskusteluun samaan aikaan kun mamuja alettiin tänne haalimaan erilaisilla keksityillä syillä - takana on erittäin iso virkakoneisto, vaikka se ei näy missään. Ne äänettömät ja läpinäkymättömät Viänäset.

    Äänestä

No-nii. Kepu on eu-kommaripuolue.
Kepulaiset vihaavat tavallisia suomalaisia.
Katsokaa maajussien autoja, hirveitä ökyvehkeitä ja kaikki eu-tukijaisilla.
Muistakaa, että suomalainen duunari on eu:ssa netto maksaja.
kepulaisia kiinnostaa vain toisten selästä lypsäminen ja heidän kuuluisin ajatus on: lupaa vaaleissa mitä vaan, mutta hallitukseen mennään.

Äänestä

Veikkaan vähän ettyä Matti Vanhasella ei ole minkäänlaisia jakoja kun Kepun ministerisalkkuja jaetaan. Syynä se että Matilla on umpirasistinen isä, tutkija Tatu Vanhanen.
>>-Älykkyyserot ovat geneettisiä, luonnonvalinnan tuloksena syntyneitä, kun Afrikasta aikoinaan lähteneet ihmiset joutuivat sopeutumaan pohjoisen kylmiin olosuhteisiin, Vanhanen tarkensi IS:lle.>>
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288373155674.html

Tatu Vanhasen ja useiden muiden tutkijoiden tutkimukset osoittaa että neekeriväestön älykkyysosamäärä on 15% alhaisempi kuin valkoisella ja aasialaisilla roduilla. Tämä on tietenkin RASISIMIA mutta tämä on myös tieteellisesti osoitettu tosiasia.
Matti Vanhanen pihalle kaikista hallituskaavailuista.

Äänestä

Persut haluaa hallitukseen ja on aina haluunutkin, mutEI myymällä arvojaan ja periaatteitaan (kuten muut)

Kannattais Kepunkin katsoa tää ohjelma jos ne koittaa väittää että Persut muka oli jotenkin "rasistisia":

http://areena.yle.fi/1-2680633

Verrattuna ranskalaisiin tai britteihin, Persut ei oo vielä mitään.

Äänestä

Newspeak-lause "Emme salli rasismia" = Mädättäjäpuolueet eivät salli yhden tietyn pedofiilimurhaajien satanistisen kultin kritisointia ja haluaisivat kieltää kaiken kritiikin sitä kohtaan kuten Ed Miliband aikoo tehdä Englannissa.

Äänestä

Perussuomalaisten mielestä ei ole oikein, että veronmaksajat kustantavat asiointitulkkauspalvelut vuosikausia maassa asuneille henkilöille. ”Loputon tulkkaaminen ei kannusta suomen opiskeluun.

Jatkossa valtion tulee kustantaa tulkkaus vain tietyksi ajaksi, minkä jälkeen tulkkauskustannuksista huolehtii tulkkausta tarvitseva taho.

Aivan oikein.



Ulkomaalaislain mukaan toistuva toimeentulotukeen turvautuminen on peruste oleskeluluvan lakkauttamiselle.

Toimeentulotuesta päättäville virkailijoille on asetettava velvoite ilmoittaa toistuvasti toimeentulotukea hakevista ulkomaalaisista ulkomaalaisviranomaisille.

Kuulostaa hyvältä.

Brittien Cameronkin ajaa saman tyyppistä asiaa Englannissa, eikä kukaan herjaa häntä rasistiksi.

Britanniassa parhaillaan käytävissä vaaleissa konservatiivit ovat johdossa tiukalla mamupoliitiikalla.

Cameron kyseenalaistaa entistä tiukemmin sosiaalietuuksien maksamisen maahanmuuttajille.

Ajatus on herättänyt myönteistä vastakaikua esimerkiksi Saksassa ja Hollannissa.

Kun muut isot puolueet ajavat Persujen tyyppistä maahanmuutto-ohjelmaa, niin millä perusteilla Persut olisivat rasisteja? Brittien konservatiivit ajavat huomattavasti tiukempaa mamupolitiikkaa.

Britannian hallitus mainosti autojen kyljissä isolla MAMUT GO HOME:

http://www.theguardian.com/uk-news/2013/jul/29/go-home-campaign-illegal-immigrants

Äänestä

Onko se Rasismia, että Ahvenanmaa saa kaikkia tukia huomattavasti enemmän kuin muut maakunnat. Kainuu tarvitsisi tukia.

Äänestä

Kyllä Keskustan on nyt mentävä juurilleen lähelle PerusSuomalaisia, muuten käy seuraavissa vaaleissa taas kylmät eli huonosti.

Äänestä
  • Täysin päinvastoin! Persut ovat SMP:n seuraajapuolue, ja SMP oli se, joka erosi Veikko Vennamon johdolla sirpalepuolueeksi Maalaisliitosta (nykyisin Suomen Keskusta). Persujen juuret ovat Kepussa, eikä toisin päin. Persujen pitää mennä Sipilän jalkojen juureen.

    Äänestä

Rasismikusetus on nykyajan Troijan hevonen. Leimautumista pelkääville poliitikoille vain taikasana ja kaikki lippaat aukenevat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ei_persuille kirjoitti:

Syy perussuomalaisten jättämiseen ulos hallituksesta on löytynyt. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa kertoo, että Keskusta ei salli rasisimia:

"Suomessa käydään avointa keskustelua maahanmuuttopolitiikasta, mutta rasismia ei sallita. Keskustan eduskuntaryhmä sitoutuu edistämään suvaitsevaista ja ihmisarvoa kunnioittavaa kansallista keskustelukulttuuria."
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7446505.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu