Kun puhutaan glamourista, niin puhutaan yleensä myös Johanna Tukiaisesta.
Ja kun puheenaiheena on edesmennyt Julia Tukiainen, niin samalla keskustellaan
Johannasta.
Sanoo muutama tämän palstan "näätä" mitä tahansa, niin Johanna Tukiainen on suomalaisen glamourin perikuva. Siinä missä 2000-luvuilla suomalaiset tanssiryhmät pyllistelivät vain suomessa, niín Dolls Dancers tunnettiin ulkomailla James Bahamonden takia.
Jos arvostat glamouria, arvostat myös Johanna Tukiaista, vaikket hänen kaikkia saavutuksia
tietäisikään. Johanna tekee valtavan työn glamourin eteen. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.
Johanna Tukiaisesta on valitettavasti liikkeellä paljon valheellista ja täysin väärää tietoa.
Näädät tekevät kaikkensa loatakseen Johannan maineen. On syytä esittää muutamia näätien yleisimmistä väitteistä ja kertoa kuinka asia todella on.
VALHE 1: Dolls Dancersilla ei ollut keikkoja.
TOTUUS: Parhaimpina vuosina Dollseilla oli jatkuvasti keikkaa ja heidät oli buukattu ulkomaille asti josta löytyy todisteita Dollsien sivuilta
VALHE 2: Johanna Tukiainen on juoppo ja narkomaani.
TOTUUS: Johanna Tukiainen on alkoholin kohtuukäyttäjä ja rentoutuu välillä lasillisen parissa. Johanna on myös oppinut ulkomailla suurien tähtien tavat ja käyttänyt Miamissa yleisesti saatavia ehkä laittomiakin päihteitä, mutta se ei tee Johannasta narkomaania. Narkomaani ei hallitse käyttöään ja Johanna hallitsee. Muutama "vauhtiviiva" silloin tällöin ei tee kenestäkään narkomaania vai ovatko kaikki Hollywood tähdet teistä narkomaaneja?
VALHE 3: Johanna Tukiainen on narsisti
TOTUUS: Jokainen foorumeilla pyörinyt näätä on joskus heittänyt ilmaan tämän vakavan väitteen. Narsismi on vakava mielenterveyden häiriö jonka pystyy diagnosoimaan ainoastaan pitkälle koulutettu mielentieteen lääkäri. Tuskin foorumeilla pyörivä valkoinen roskasakki voi Johannan käytöksen perusteellla mitenkään tuomita Johannaa narsistiksi. Sitäpaitsi meistä jokaisesta löytyy narsistisia piirteitä ja narsismi on tervettä. Johanna terveydentilan on usea lääkäri todennut terveeksi ja häntä ei ole otettu minkäänlaiseen
pakkohoitoon todistaa sen, että Johanna on täysin terve eikä narsisti joka olisi haitaksi itselleen tai muille.

Vastaukset 47
Vanhimmat
Tuksun glamour on halpaa päihteissä pyllistelyä ja tissien esittelyä.... paskaa ja epäterverttä irstautta.
Tukiaisen elämä on yhtä kaaosta, joka nytkähdellen horjuu etiäpäin. Keikkoja vuodesta 2009 lähtien on ollut yhteensä 245 kpl, mutta homma on ollut kannattamaton harmaan talouden toimintaa. Ulosottovelat yli 41 000 euroa (tilanne 31.8.2014).
Tukiainen ei ole kohtuukäyttäjä, hän on vakavasti alkoholisoitunut juoppo. Hänellä on jokin vaikea perusmielenvika, ja hän on sekopäisyydessään ilmiö. Hänet on tuomittu eri rikoksista toistakymmentä kertaa viimeisen viiden vuoden aikana.
Tukiaisen asiat ovat sitä miltä ne näyttävät - mitäs avaaja menet muuta väittämään.
Tuksu 4.11.2014:
"Kun otan edes pari lasia, niin keksin paremmin ideoita ja minusta tulee luovempi."
Kaukana glamourista, narsisti ei aina tarvii olla diagnosisoitua, kuitenkin voi olla narsisti. Minäkuva vääristynyt aika pahasti, ei näe itseään sellaisena kuin on. Syyttää näätiä vaikka itse hoitaa julkisuuteen kaiken itsestään. Auttajia olisi matkan varrella ollut, mutta kun ei mielestään apua tarvii. Jos joskus ulkomaille häipyy, siellä vasta niitä hyväksikäyttäjiä löytyy ja voi käydä köpelösti, arki on arkea oli sitten miamissa tai albertilla. Niin makaa kuin petaa.
Kaikki hänen sanomisensa ovat melkoisessa ristiriidassa hänen tekemistensä, tekojensa kanssa.
(*tyrsk!*)
Voi miten söpöä ja naiivia tekstä ak:lta.
Joku näppärämpi voisi nyt tähän liittää rainan jossa on elävää kuvaa siitä kun toisenkin vauhtiviivan napannutta glamouristaa talutetaan (kampaaja Tokoi asialla?) lounge-tyyppisestä mestasta ulos.
(*itse en pysty, en kykene - pakko mennä kierimään naurusta*)
Meinaatko että alottaja on tosissaan? Voi ollakkin...Mutta hei on oikeesti hyvä jos joku pitää Johannaa ihmisena jne..(se hän nyt valitettavasti kuitenkin on..?)
Useaan kertaan oikeudessa tuomittu taparikollinen, henkisessä sekavuustilassa vuosia, valehtelija, petturi, väkivaltainen, lihava, alkoholisoitunut, epäsiveellinen rumilus.
Tälle täydellinen komps.
Johanna Tukiaisen elämä ja kohtalo ovat surullinen ja karu esimerkki päihteiden vaaroista.
Pinkin kirjan kirjoittajille vinkki: seuraava kirja olisi nuorisolle opetuskäyttöön suunnattu romaani Glamuurin nousu ja tuho. Se voisi olla musta kirja. Siinä olisi live-esimerkki miten voi pahimmassa tapauksessa käydä, kun elämä lähtee lapasesta. Ihan vahingossa vaan. Kukaan meistä ei lapsena tai muorena suunnittele tai haaveile olevansa aikuisena rikollinen tai pahimmanluokan juoppo. Homma lähtee kinthaalta, jos ei osaa varoa ajoissa. Uuden kirjan voisi nimetä mustaksi kirjaksi, koska väri sopii niin hyvin yhteen pinkin kanssa.
Ja diagnoosin voi antaa vain..... "pitkälle koulutettu mielentieteen lääkäri".
BUUUUAAAAHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F608.aspx
Tosin itse pidän tätä todennäköisempänä:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/Diagnoosi-tietohaku/F60-69/F60/Pages/F603.aspx
Miten joku edes voi kirjoittaa aloituksen aiheesta.eikä ole ihmisellä parempaa tekemistä
Vai niin.
Miksi rikolliset vainoaa Tunkkia?
Miksei jeesus tee mitään?
Tää on niin väärin jumalauta. Glamour rules!
http://laupis.blogspot.fi/2015/05/lika-barn-leka-bast.html
Johanna on suimen kuunim julkkis monet on hänelle kateellisia ja ynmärränn hyvi miksi hänen luxksus elämän tyyli ei ole tavaliselle suomi ytavikselle tuttu kuuluu jenmkkeihin tai yhavaijille ja sinne viellä pääsee tukehtukaa kateuteene luuseriot!!!
Vai niin.
Tainut TunKKKi ite näppäillä tän tekstin, kun kirotusvihreitä noin paljon. Ja 2.2 auttaa luonnollisesti...
Uudissana: luuserio. Monikko: luuseriot
Vaikken ole "mielentieteen lääkäri" niin tiedän ettei narsismi ole syy pakkohoitoon. Mikään mitä Tuksu itse itsestään ja elämäntapahtumistaan kirjoittaa ja on kirjoittanut vuosikaudet,ei puhu sen puolesta etteikö hän olisi narsisti. Sellaisiahan on tutkitusti vähän ja Tuksu on ilmiselvästi harvinainen tapaus kun on saanut käytöksellään aikaan ilmiön. Tämä Tuksu-ilmiö perustuu juuri siihen ristiriitaan minkä narsisti saa käytöksellään aikaan. Normaalisti julkkikset vetäytyvät julkisuudesta jos se jatkuu negatiivisena,mutta koska Tuksu ei kykene normaaliin itsekritiikkiin hän jatkaa ja raivostuttaa jatkamisellaan lisää.Tätä kierrettä ei ole vielä yleisön luovuttaminen katkaissut.Tuksu ei siihen taida pystyä.
"Muutama "vauhtiviiva" silloin tällöin ei tee kenestäkään narkomaania vai ovatko kaikki Hollywood tähdet teistä narkomaaneja?"
Sanoo hän joka kerran kokeilee ja jää koukkuun.
Huumeet vaikuttavat suoraan aivojen mielihyvärataan, joka haluaa sitten lissää...
Johannakin jäi koukkuun Miamissa 10 vuotta sitten.
Kokaiinia, jne. veti tiiviiseen tahtiin nekkuunsa.
Hän jäi koukkuun, kun mielihyvärata vei hänet mennessään.
Johanna Tukiainen, olisiko jo aika hakea apua?
Keskustelu jatkuu, vaikka Tunkista ei ole kuultu uutta lähes kahteen vuorokauteen.
Hymyn nuijamuijat käyvät vilkasta keskustelua Tunkin Porin keikasta v. 2013. Köyhää sakkia henkisesti. Painukaa haravoimaan pihaa, mars! Huh hus!
Hymy-näädät ovat mainiota porukkaa! :)
Näädät kaluavat Tunkkia joka puolelta.
Dollseilla oli ehkä joskus sata vuotta sit keikkoja. Nyt sit alkoholisoitunut ihmisraasku yrittää elättää itsensä jotenkuten raahautumalla esitteleen möhköfanttiolemustaan maksua vastaan. Ja tiedänpähän vaan et tälle daamille douppi maistuu jos tarjoo!!
Juu, keikkoja on enää pari kappaletta per kuukausi.
Ja niistäkin puolet jää tekemättä koskei sekoboltsi löydä perille.
Yhteenvetona Dolls Dancersin toteutuneet keikat vuosittain:
- 2009: 11 kpl
- 2010: 23 kpl
- 2011: 92 kpl
- 2012: 45 kpl
- 2013: 38 kpl
- 2014: 28 kpl. Yhteensä 237 keikkaa.
Tänä vuonna - tähän mennessä - toteutuneita keikkoja on ollut 10 kpl, joista 5 kpl oli "lomamatkakeikkoja" Fuengirolassa tammi-helmikuun vaihteessa.
Verohallinto tietää kaikki nuo keikat, niihin osallistuneet henkilöt ja tilaajat.
Jokainen Tukiaisen keikka, lehtijuttu, koirakauppa, yksityiskeikka, jne. kannattaa ilmoittaa eteenpäin Verohallintoon: https://www.vero.fi/fi-FI/Palaute/Ilmoita_veronkierrosta(35143)
Tunkki 29.6. ap:
”Ottakaa yhteyttä ihmiset jotka voisitte polttaa show CD levyn mulle mahdol.pian! Seuraava keikka 3.7 @ Kotka, Ravintola Alvari feat. Olli Loukola ja Emmanuel.”
Seuraava keikka on Lahdessa, Pub Pienessä Karhussa la 11.7.
Lahden keikkavideot Aijaa.com-taltiointina:
1) (3:28 min): http://aijaa.com/oNRsAE
2) (7:43 min): http://aijaa.com/NvAPsS
3) (10:14 min): http://aijaa.com/cJTtzw
Kiva mekko, mutta oli moka mennä se päällä makaamaan biljardipöydälle.
Aloittaja, otapa se seikka huomioon että narsistit ovat mestareita näyttelemisessä, he voivat teeskennellä niin vakuuttavasti jopa psykiatreille että hekään eivät osaa epäillä mitään ja täten ollen eivät diagnosoi henkilöllä olevan narsistista persoonallisuushäiriötä. Tuksu on juuri sellainen, haastatteluissa sympaattinen, herkkä (omasta mielestään), kohtelias ja hallitsee käytöstavat mutta kun kyseessä ei ole ns. virallinen tilaisuus, on hänen käytöksensä täysin holtitonta ja hän käyttää sekä henkistä, fyysistä että verbaalista väkivaltaa muihin ihmisiin. Lisäksi hän on tunnekylmä, muita hyväksikäyttävä, itsekäs, empatiakyvytön ja itserakas. Hän mielestäni täyttää narsismin tunnusmerkit käytöksellään. Toinen huomioitava asia on se että narsisteja ei laiteta mihinkään pakkohoitoon vain siksi että he kiusaavat toisia tai ovat omia inhottavia itsekään, vaan narsistin pitää tehdä sen luokan rikos että joutuisi vankilaan tai omata jokin mielisairaus/joutua psykoosiin että laitettaisiin psykiatriseen mielisairaalaan.
Aivan.
Narsisteja ei laiteta hoitoon koska narsismia EI PYSTYTÄ PARANTAMAAN.
Johtuuko Tunkin narsismi epäonnistuneesta kasvatuksesta vaiko hänen perusluonteestaan?
Liekö olemassakaan yhtä totuutta Glamourtähdestämme, joka ei aina itsekään tiedä, mikä on totuus? Tai ainakin hänen totuudellaan ovat alinomaa vaihtuvat kasvot.
Tunksi on kameleonttimainen hahmo.
Johanna Tukiainen alkoholisoitui viimeisen 15 vuoden aikana pahoin. Hän yritti tämän vuoden tammikuussa päihdekatkoa, mutta tammi- ja helmikuu ovat jo osoittaneet, ettei tuosta projektista tullut mitään.
"Johanna Tukiaisen tila vakava - katkaisuun! Alkoholi-ongelmansa kanssa jo vuosia paininut viihdetaiteilija Johanna Tukiainen hakeutui tällä viikolla katkaisuhoitoon kotkalaiselle klinikalle." Hymy 8.1.2016: http://www.hymy.fi/uutiset/johanna-tukiaisen-tila-vakava-katkaisuun
Raitistuminen ei käy kädenkäänteessä.