Ei vielä tietoa ketkä hallitukseen menevät

Perussuomalaiset eivät ainakaan aikoneet mennö tukipaketti hallitukseen. Riittää jo kun kepu ja sateenkaarihallitus lainasivat Kreikalle 7 miljardia euroa. Sipilä vaatii tulevia hallitus kumppaneita antamaan Kreikkaan kolmannen tukipaketin eli tällaiseenkin on jo varauduttu. Toisesta tukipaketista on antamatta vielä miljardeja. Kreikka ei asiantuntijoiden mukaan täytä alkuunkaan sille asetetuja ehtoja mutta Suomea vihaavat tahot antanevat pian tuon lopöurahan kun Kreikasta loppuu raha ja Saksakin tarvitsee lisää rahaa joita se saa noista tukipaketeista
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hieno meillä on ongelma nimeltä Kreikka.
Miksi kukaan ei puhu siitä, että meillä lietsotaan vihaa vähemmistöjä kohtaan, meillä on suuri alkoholismiongelma, meillä yhteiskunnan perusta perhe on ajettu huoruuden alle ja meillä kasvaa kurittomia-äpäröitä ? Miksi ?
Tämä perussuomalainen liike tässä muodossa on varaksi suomalaiselle yhteiskunnalle.

Äänestä

Kyllä me tiedämme kepu menee, rkp menee ja sitten valitsemme apupuolueet
no perussuomalaiset voi keskittyä kalastamaan, marjastamaan
Antakaa vaan oikeitten puolueitten hoitaa politiikka heh heh hee

Äänestä
  • tÄytyy huomioida mitä lupauksia tehtiin ennen vaaleja ja pitää kiinni lupauksistaan.

    Äänestä

Kyllä tosiasia on se, että Kreikan lainoista on 100 miljardia euroa leikattava pois eli yrityssaneeraus ja kolmastukipaketti jopa 50 miljardia euroa, sekä lainakorot lähes nollaan vuosiksi. Koska EU ei Saksan johdolla halua Kreikkaa ulos. Lasku on tässä! Tämä on jo monet talousasiantuntijat sanoneet ja siitä ei päästä mihinkään.
Jo v2010 olisi pitänyt asioihin puuttua olisi jotain pystytty vaikuttamaan.
Kyllä näyttää siltä, että PS ei voi eikä kannata lähteä tällaiseen maksu joukkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sokratesaristo kirjoitti:

Perussuomalaiset eivät ainakaan aikoneet mennö tukipaketti hallitukseen. Riittää jo kun kepu ja sateenkaarihallitus lainasivat Kreikalle 7 miljardia euroa. Sipilä vaatii tulevia hallitus kumppaneita antamaan Kreikkaan kolmannen tukipaketin eli tällaiseenkin on jo varauduttu. Toisesta tukipaketista on antamatta vielä miljardeja. Kreikka ei asiantuntijoiden mukaan täytä alkuunkaan sille asetetuja ehtoja mutta Suomea vihaavat tahot antanevat pian tuon lopöurahan kun Kreikasta loppuu raha ja Saksakin tarvitsee lisää rahaa joita se saa noista tukipaketeista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu