Olet 20-vuotias.
Synnyit perheeseen jossa molemmat vanhemmat on mielenterveysongelmaisia ja toinen myös alkoholisti. Kuuntelit niiden riitelyä usein koko lapsuuden 16v saakka ja etenkin näit/jouduit kuulemaan äidin riehumista ja huutamista. Äiti on ruvennut huutamaan joskus keskellä yötäkin, kun sulla ja isällä oli aamulla kouluun/töihin lähtö, minne menitte sitten väsyneinä kun ei saanut kunnolla yöllä nukuttua! Äiti hajottanut teillä ikkunalasin, lyönyt oviin reikiä ja seiniin lommoja, pyyhkinyt paskaa pitkin seiniä... Tälläistä jouduit näkemään ja kuulemaan koko sun lapsuuden kotona, lukuunottamatta joitakin hyviäkin hetkiä.
Ukki ja mummo oli taas sitten tosi tiukkoja. Sut pakotettiin 12v asti mummolaan JOKA PÄIVÄ, arkisin koulun jälkeen ja viikonloppusin jo aamulla, millon milläkin verukkeella: en syö muka kotona kunnolla tai keskity tekemään läksyjä... Ite olisit halunnu olla kotona, niin kuin kaveritkin, tehdä läksyt, syödä lämpimän ruuan ja lähtee sen jälkeen kavereiden kanssa ulos. Mutta ei, jouduitkin menemään aina mummolaan ja olemaan siellä illalla klo 18 asti, jolloin ukki heitti sut kotiin ja kukaan kaveri ei enää niin myöhään voinu olla, oli sopinu jo jonkun muun kaverin kanssa sitten menoja kun ei viittiny noin myöhään mua oottaa... Jos en ollu halukas lähtemään, siitä tuli kauheaa raivoamista ja äiti tai isä ei pistäny ollenkaan vastaan, ehkä niille oli vaan helpotus saada mut lähes täysi-hoitoon mummolaan jaloista pyörimättä ja lähtee hoitaa sit omia asioita, eikä tarvinnu kokata ees lapselle ruokaa tai mitään... Mun äiti ja isä oli kuitenkin jo 30v kun minut saivat, mut silti käytös oli tollasta ja omilta vanhemmilta lainailtiin edelleen rahaa jne. Ei hoidettu kunnolla omia asioita, itsenäisesti, niinku aikuisten ihmisten ois kuulunu. Aina tukeuduttiin jollakin tavalla vanhempiin, etenkin äiti, isä ei voinut kun sen vanhemmat oli jo kuollu. Äidin puolelta isovanhemmat oli sitten nämä keiden luokse minut aina pakotettiin. Sitten jos tein ukin tai mummon mielestä jotain väärin tai en totellu niitä, nii mua usein kuritettiin fyysisesti: on läimästy vasten kasvoja, lyöty selkään nii et on tullu ilmat pihalle, retuutettu hiuksista (annettu tukkapöllyä), luunappeja, kuumat nakit ja muussit oon saanu myös kerran naamaan kun sanoin että ruoka on pahaa ja kun tulin murrosikään, mulla oli stringit ja niis ollu jotain valkovuotoo, mummo huomas sen, hinkkas niitä stringejä mun naamaan ja huusi kenen kanssa oon nussinu... !!! Mä välillä itkin ja pelkäsin todella, oisin uskonu vähemmälläkin, vaikka olin itsepäinen tyttö, oon aina ollu myös hyvin kiltti & herkkä ... Sit kaikki väkivaltateot piti antaa vaan anteeksi ja niitä perusteltiin sillä, että on ollu huoli kuulemma minusta ja kun oon ainut lapsi ja kaikkea. Ja sit oltiin taas niin lutusta, hellää, hyvää ukkia ja mummoa voi että... ! :) no teini-ikään tullessa en suostunu enää tuohon paskaan, että minut pakotetaan mummolaan tai minua lyödään, pistin isovanhempiin kokonaan välit poikki. Sittemmin ne on yrittäny lahjoo mua takas rahalla, oon sanonu et käytä seteleitäs vaikka paskapaperina ! ollu nii outoo tuo toiminta joskus, että ei voi antaa anteeksi, enkä koe että mulla on mitään velvollisuutta siihen, mutta vetoavat kyllä siihen että kaikki ihmiset tekee virheitä ja pitäisi antaa anteeksi . Isä ja äitikin on ollu sitä mieltä . Mitä mieltä ite ootte ?
No sit mä aloin oikeesti tulla siihen murrosikään ja se alko mulla hyvin nuorena. 10v alko jo kuukautiset ja 11v, sitten jo seurustelin poikien kanssa ja meikkasin ja mulla muuttu tyyli hyvin lutkamaiseksi ja kaikkea tuollasta... Sit ukki ja mummo taas löi mua koska mä näytin kuulemma niin lutkalta ! ja kauhee tappelu oli aina niistä meikeistä ja vaatteista, että saanko käyttää, vai enkö saa... ja mitenkä on asia. Itkettiin ja huudettiin oikein kovasti!!!. No eipä siinä mittään, näin jälkeenpäin ajatellen olihan sillon se mun tyyli aika nolo, kun turkoosit luomivärit naamassa jne... Se näytti sillon hyvältä se, nykyään tyyli on jo asiallisen seksikäs & naisellinen. Ei enää semmonen halpa tyrkky pornoasuissa. No anyway, mulla ei sit taas ollu mitään rajoja kotona ja kun ukki ja mummo ei ollu valvomassa, sain tehä mitä tahansa, mennä mihin aikaan tahansa, kahtoo telkkarista mitä tahansa... jne. Et ei mun vanhemmatkaan kauheesti oo mulle ikinä mitään seksuaalikasvatusta antanu. Et oikeestaan oon saanu oppia sen muualta, netistä, televisiosta, lukemalla juttuja ... No jokatapauksessa mä olin ihan liian epäkypsä seurustelemaan tossa 11-13vuoden vanhana, sitten niitä lyhyitä suhteita kerty monta ja vaihdoin aina pojan lennosta toiseen, näytin siltä miltä näytin, alotin aikasin jo aika seksuaalisissa kuvissa poseeraamisen, koska olen ihaillut aina tiettyjä julkisuudenhenkilöitä ja ihailen edelleen, kuten Martina Aitolehti jne... Poseeraukset kuitenkaan ei oo enää nii törppöjä ! ja nykyään jos menisin sellasiin alusvaate kuviin, niin menisin sitten ihan kunnon mallikuviin jos menen !
Synnyit perheeseen jossa molemmat vanhemmat on mielenterveysongelmaisia ja toinen myös alkoholisti. Kuuntelit niiden riitelyä usein koko lapsuuden 16v saakka ja etenkin näit/jouduit kuulemaan äidin riehumista ja huutamista. Äiti on ruvennut huutamaan joskus keskellä yötäkin, kun sulla ja isällä oli aamulla kouluun/töihin lähtö, minne menitte sitten väsyneinä kun ei saanut kunnolla yöllä nukuttua! Äiti hajottanut teillä ikkunalasin, lyönyt oviin reikiä ja seiniin lommoja, pyyhkinyt paskaa pitkin seiniä... Tälläistä jouduit näkemään ja kuulemaan koko sun lapsuuden kotona, lukuunottamatta joitakin hyviäkin hetkiä.
Ukki ja mummo oli taas sitten tosi tiukkoja. Sut pakotettiin 12v asti mummolaan JOKA PÄIVÄ, arkisin koulun jälkeen ja viikonloppusin jo aamulla, millon milläkin verukkeella: en syö muka kotona kunnolla tai keskity tekemään läksyjä... Ite olisit halunnu olla kotona, niin kuin kaveritkin, tehdä läksyt, syödä lämpimän ruuan ja lähtee sen jälkeen kavereiden kanssa ulos. Mutta ei, jouduitkin menemään aina mummolaan ja olemaan siellä illalla klo 18 asti, jolloin ukki heitti sut kotiin ja kukaan kaveri ei enää niin myöhään voinu olla, oli sopinu jo jonkun muun kaverin kanssa sitten menoja kun ei viittiny noin myöhään mua oottaa... Jos en ollu halukas lähtemään, siitä tuli kauheaa raivoamista ja äiti tai isä ei pistäny ollenkaan vastaan, ehkä niille oli vaan helpotus saada mut lähes täysi-hoitoon mummolaan jaloista pyörimättä ja lähtee hoitaa sit omia asioita, eikä tarvinnu kokata ees lapselle ruokaa tai mitään... Mun äiti ja isä oli kuitenkin jo 30v kun minut saivat, mut silti käytös oli tollasta ja omilta vanhemmilta lainailtiin edelleen rahaa jne. Ei hoidettu kunnolla omia asioita, itsenäisesti, niinku aikuisten ihmisten ois kuulunu. Aina tukeuduttiin jollakin tavalla vanhempiin, etenkin äiti, isä ei voinut kun sen vanhemmat oli jo kuollu. Äidin puolelta isovanhemmat oli sitten nämä keiden luokse minut aina pakotettiin. Sitten jos tein ukin tai mummon mielestä jotain väärin tai en totellu niitä, nii mua usein kuritettiin fyysisesti: on läimästy vasten kasvoja, lyöty selkään nii et on tullu ilmat pihalle, retuutettu hiuksista (annettu tukkapöllyä), luunappeja, kuumat nakit ja muussit oon saanu myös kerran naamaan kun sanoin että ruoka on pahaa ja kun tulin murrosikään, mulla oli stringit ja niis ollu jotain valkovuotoo, mummo huomas sen, hinkkas niitä stringejä mun naamaan ja huusi kenen kanssa oon nussinu... !!! Mä välillä itkin ja pelkäsin todella, oisin uskonu vähemmälläkin, vaikka olin itsepäinen tyttö, oon aina ollu myös hyvin kiltti & herkkä ... Sit kaikki väkivaltateot piti antaa vaan anteeksi ja niitä perusteltiin sillä, että on ollu huoli kuulemma minusta ja kun oon ainut lapsi ja kaikkea. Ja sit oltiin taas niin lutusta, hellää, hyvää ukkia ja mummoa voi että... ! :) no teini-ikään tullessa en suostunu enää tuohon paskaan, että minut pakotetaan mummolaan tai minua lyödään, pistin isovanhempiin kokonaan välit poikki. Sittemmin ne on yrittäny lahjoo mua takas rahalla, oon sanonu et käytä seteleitäs vaikka paskapaperina ! ollu nii outoo tuo toiminta joskus, että ei voi antaa anteeksi, enkä koe että mulla on mitään velvollisuutta siihen, mutta vetoavat kyllä siihen että kaikki ihmiset tekee virheitä ja pitäisi antaa anteeksi . Isä ja äitikin on ollu sitä mieltä . Mitä mieltä ite ootte ?
No sit mä aloin oikeesti tulla siihen murrosikään ja se alko mulla hyvin nuorena. 10v alko jo kuukautiset ja 11v, sitten jo seurustelin poikien kanssa ja meikkasin ja mulla muuttu tyyli hyvin lutkamaiseksi ja kaikkea tuollasta... Sit ukki ja mummo taas löi mua koska mä näytin kuulemma niin lutkalta ! ja kauhee tappelu oli aina niistä meikeistä ja vaatteista, että saanko käyttää, vai enkö saa... ja mitenkä on asia. Itkettiin ja huudettiin oikein kovasti!!!. No eipä siinä mittään, näin jälkeenpäin ajatellen olihan sillon se mun tyyli aika nolo, kun turkoosit luomivärit naamassa jne... Se näytti sillon hyvältä se, nykyään tyyli on jo asiallisen seksikäs & naisellinen. Ei enää semmonen halpa tyrkky pornoasuissa. No anyway, mulla ei sit taas ollu mitään rajoja kotona ja kun ukki ja mummo ei ollu valvomassa, sain tehä mitä tahansa, mennä mihin aikaan tahansa, kahtoo telkkarista mitä tahansa... jne. Et ei mun vanhemmatkaan kauheesti oo mulle ikinä mitään seksuaalikasvatusta antanu. Et oikeestaan oon saanu oppia sen muualta, netistä, televisiosta, lukemalla juttuja ... No jokatapauksessa mä olin ihan liian epäkypsä seurustelemaan tossa 11-13vuoden vanhana, sitten niitä lyhyitä suhteita kerty monta ja vaihdoin aina pojan lennosta toiseen, näytin siltä miltä näytin, alotin aikasin jo aika seksuaalisissa kuvissa poseeraamisen, koska olen ihaillut aina tiettyjä julkisuudenhenkilöitä ja ihailen edelleen, kuten Martina Aitolehti jne... Poseeraukset kuitenkaan ei oo enää nii törppöjä ! ja nykyään jos menisin sellasiin alusvaate kuviin, niin menisin sitten ihan kunnon mallikuviin jos menen !
Vastaukset 27
Vanhimmat
En varmaan tekisi.
Olen saanut kestää paljon p--kaa elämäni aikan ja tässä vielä olen. Hae apua jos on itsemurha ajatuksia.
Et ole yksin. Perheväkivalta, varsinkin ns. "hyvissä perheissä" Suomessa, on erittäin vakavaa ja yleistä. Siitä vaietaan, koska väkivallantekijät äänestelevät porvaripuolueita ja siten pönkittävät veropakolaiseliitin valtaa.
Yksilötasolla, löydät kohtalotovereita kansalaisliikkeistä ja tiedostavien ihmisten parista. Mene mukaan esim. Vasemmistonuoriin, ympäristöliikkeisiin, tai muihin yhteiskuntamme eteen töitätekevien ihmisten pariin, niin murheet unohtuvat ja tulee tilalle oma, arvokas elämä, johon väkivallantekijät eivät koskaan ylety.
No, ei minua kauheasti kiinosta tuommonen politiikka...
Muuten ehkä kyllä. :D
ite en rupee amatööristi säätää. Ja oon flirttaillu kans aika monille, harrastanu paljon netti/tekstariseksiä, vampannu varattuja...
No mut 16v lopetin tän tyhmän toiminnan, kun rupesin kasvamaan aikuiseksi ja muutin sillon omaan asuntoon kaikkea, käänsin uuden sivun sitten elämässä, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan lopullisesti sitten niin uusi sivu.....
Mut sitä ennen kerkes tapahtuu muunlaista _HELVETTIÄ_ ! Mä jouduin noiden typerien temppujeni takia rankasti kiusatuksi, mua on ISOLLA porukalla: haukuttu, lyöty, tönitty, mulkoiltu, naureskeltu, soitettu pilapuheluita, herjattu netissä, kirjotettu julkisten vessojen seiniin kaikkea että olen huora ja levitetty perättömiä juoruja...
Mä kestin tota kiusaamista jotenkin 2v, kunnes menin IHAN RIKKI ! . ;( suurimmaks osaks pidin kaiken ihteni sisällä, koska sillon ajattelin et opettajille ei kannata kertoa koska olisin vain typerä rollikello (13-15v ajatusmaailma.) ja vanhemmille en joutunu kertoo kiusaamisesta muuten, paitsi sillon kun mua lyötiin ja en menny enää kouluun, niistä poissaoloista jäin sitten kiinni. Mut vanhemmatkaan ei koko totuutta kiusaamisesta tiedä, mä pidin niin paljon sisälläni asioita, et miten paljon sitä kiusaamista oikeasti sit olikaan... Nii ne ei voi kuvitella, kun ne ainoastaan tietää siitä lyömisestä. No kun mä menin ihan rikki, niin se tarkotti sitä et multa meni henkinen/fyysinen terveys pilalle... Mielenterveydes on nyt masentuneisuutta, itseinhoa, itsetuhoisuutta, häpeyttä siitä mitä on (ruma&huora), jatkuva ahdistuneisuus, unettomuus, painajaiset, vainoharhat, pakkoajatukset/pakkoteot... Fyysisesti sit stressin takii taas tuli vatsasairaus, hiustenlähtöä, kaikkea tollasta kivaa... Ja nää kaikki , ON EDELLEEN MUN ELÄMÄSSÄ LÄSNÄ ! .
Ja 13v, mä olin vähän viisastunu siitä mitä olin 11-12v ja sillon siistin tyyliänikin sit kun alotin ylä-asteen etten näyttäis miltään kauhealta huorulilta ja muutenkin, emmä tiedä oliko se et oli ikää taas tullu vähän lisää vai et mua oli jo aikasemmin ennen ylä-astettaki haukuttu aika hirveästi ja tiesin mikä helvetti siel ylä-asteella oottaa, nii vähän sit kasvanu ja viisastunu niiden asioiden takia... varmaan molemmat on vaikuttanu, luulisin näin. No mut sit mä rakastuin 13-vuotiaana myöskin ensimmäisen kerran KUNNOLLA yhteen 15-vuotiaaseen poikaan ja tykkäsinkin siitä koko ylä-asteen putkeen, vaikka mulla oli myös muita ihastuksia/säätöjä... Niin kun hälläkin. Mut hän oli se yks varattu jätkä, kenet mä olin vampannu joskus ja vissiin hälläkin oli myöhemmin tullu sit tunteita mua kohtaan . Jätti sen sillosen tyttöystävän ja mulla ei ollu siinä sen kummemmin loppujen lopuksi osaa eikä arpaa, se muija oli ite kai tehny tolle pojalle jotenki pahasti... Vaikka minä olinkin flirttaillu ja kaikkee. Enkä puolustele mitenkään niitä tekoja , olihan ne tyhmiä . Mut sit se poikakaan, ketä RAKASTIN OIKEIN SYVÄSTI JA TYKKÄSIN , jolla uskoin olevan myös jotain tunteita mua kohtaan tai ihan selvästi sen välillä kans näki, nii ei se voinu alkaa olemaan mun kanssa koska mulla oli niin HUONO MAINE ja se PELKÄSI ite joutuvansa kanssa kiusatuks ...................................................................................................................
Niimpä sain olla koko ylä-asteen aika lailla yksin. Vaikka olisinkin halunnut jo seurustella oikeasti vakavemmin, rakastaa, en vaihtaa enää lennosta poikia... Olin kypsynyt sen verran. Ja kotihelvetti, oli samaan aikaan päällä kanssa, näiden kiusaamisten muiden tosi huonojen ihmissuhde kiemuroiden kanssa.. :S
16v mun terveys pääs paranemaan jonkun verran . Henkinen että fyysinen . Pääsin kotoo muuttaa pois, sieltä helvetistä, pikku paikkakunnalta kans pois 20km päähän isompaan kaupunkiin , keskeytin koulut nii loppu kans kiusaaminen kuin seinään . Sit mä tutustuin netissä yhteen jätkään, samasta kaupungista, rakastuin/ihastuin taas kovasti, oikeastaan saman verran mitä 13v mun varsinaiseen ensirakkauteen , enkä voinut uskoa sitä asiaa todeksi... Se jätkä oli kuin sadusta ja kohteli mua hyvin, KUNNES, se sai kuulla mun menneisyydestä - ja alkokin kohtelee mua kuin paskaa ! EIKÄ SE SAANUT EDES KERTOA KETKÄ ON MUN "MENNEISYYDESTÄ" LAVERRELLUT SILLE ! . Huoh, miksi nimiä ei saa mainita?. Sit alko vittuilu, sit oltiin taas hyvissä väleissä, sit taas vittuiltiin ja sit oltiin taas hyvissä väleissä ... Se jätkä pyöritti mua ihan tolleen, haukku maan ja taivaan väliltä, sit oli taas niin ihanaa, leikki mun tunteilla. Jatkuvasti paiskasi mua henkisesti siis maahan, kerta toisensa jälkeen ja minä annoin anteeksi ja uskoin, että kyllä tästä kaikki vielä paranee ... ja opitaan ymmärtämään toisiamme jne. Olin liian kiltti ja ennen kaikkea RIKKI, mä oisin antanu sen kiusaamispaskan jälkeen mitä vaan, et joku ois tykänny ja rakastanu mua oikeasti !!!!! Lopulta toi homma meni siihen pisteeseen, et toikin 2v vanhempi jätkä, uhkas tappaa ja hakata mut . Ja siis mä oikeasti pelkäsin sitä, koska myöhemmin paljastu kun oltiin tunnettu jonkun aikaa et se on
Itse kävin myös miltei yhtä sekavan nuoruuden läpi, paitsi vanhempani olivat ns.kunnon ihmisiä, jotka suhtautuivat välinpitämättömästi lapsiinsa ja pitivät meitä ainoastaan suurena taakkana. Yhtä kaikki, vanhempien rakkaudettomuus on ollut molemmilla kuvioissa ja se on lapsen kehitykselle enemmän kuin tuhoisaa, että tuntee olonsa ei-toivotuksi.
Sitten tapahtuí ihme, tapasin uskovia nuoria ja annoin elämäni Jeesukselle ja kaikki katkeruus, viha ja itsemurha-ajatukset sulivat ja Jeesuksen ihana rakkaus ja johdatus saivat alkaa hoitamaan mua - tuntui silloin, että voiko jotain näin ihanaa ollakaan olemassa, kun Jeesuksen ihana läsnäolo ja seurakuntalaisten rakkaus toisiaan kohtaan.
Nyt olen ollut jo 30 vuotta uskossa ja yhä vaan hämmästyn ja liikutun päivittäin Jeesuksen ihmeellisestä huolenpidosta ja rakkaudesta nimenomaan minua kohtaan.
Suosittelen lämpimästi sinullekin Jeesusta - kerro hänelle kaikki murheesi ja syntisi ja hän vapauttaa sinut niistä, kun koko sydämestäsi rukoilet Jeesusta pelastamaan itsesi tämän maailman saastutuksesta.
Kerroppa minulle, jos Jeesus on olemassa, miksi se on antanut mulle syntymästä lähtien vähän huonon elämän ja muissakin yhteyksissä koetellut kovasti?
Kun tuntuu että epäonnea tulee epäonnen jälkeen.
Olenko minä tehnyt jotain tosi syntistä? tai olenko itse saatanan lapsi, vai mitä ihmettä? Kuuluuko minun olla joku marttyyri, tyyliin noita joka poltetaan aika lailla syyttömänä roviolla? Toivottavasti sen tyyppinen kohtalo ei ole kuitenkaan mun kohtalo...
sekakäyttäjä ja aika kovakin väkivaltarikollinen, joista se on uhannu saada monesti linnatuomioita. Ja paiskonu kotonaan paikkoja rikki kun ollu oikeen raivona/sekasin, meinannu joutuu suljetulle hoitoon, avohoidon puolella ollu pidemmän aikaa ja sillon kun yritti itsariakin, niin syytti mua kun en aamuyöllä vastaa klo 4 puhelimeen, mikä oli hänen normaali aika ruveta soittelemaan, kun ei ollu elämässä mitään rytmiä... Ja sukulaisia/ystäviä istunu tapoista , nii ei kauas välttämättä omena puusta putoa ...
Lopulta pääsin tuostakin jätkästä eroon, mutta siinäkin meni yli vuos, KUNNES PYSTYIN SANOO JA TEKEE TOSIAAN SEN ET TÄÄ ON NYT TÄSSÄ !!!
Ja sehän ei sillonkaan sitä purematta nielly, haukku minut täysin pystyyn jne...
Ja tuossa välissä kerkes tapahtua myös se, että yks mun kaveri kuoli huumeisiin .
Mut tuon jätkän jälkeen olin entistä enemmän rikki ja traumatisoitunut .................................................................................................................................................................................................................................
Mä en KOSKAAN ennen ollu tuommosen miehen kanssa missään tekemisissä & uskonu että tuun ikinä olemaankaan , aina mä olen vaan noista tollasista hulluista lukenu tilitystarinoita naistenlehdistä ! Ei ne oo ikinä ollu mulle henkilökohtasesti ollu todellisuutta, ennen tätä miestä .
No sit mä lensin sieltä kämpästäni pihalle, vuos sen jälkeen kun mun ystävä oli kuollu ja tän miehen kanssa olin lopullisesti laittanu kaikki poikki . Mä lensin ulos koska mun asunto oli roskien peitossa, mä en ollu jaksanu siivota, viijä roskia ulos... Se kaikki rupes levii naapureihin, se haju ja kaikki. Mä makasin vaan siellä roskien keskellä, porukat ei käyny ikinä siellä kämpässä enää, mä olin menettäny täysin mun elämänhallinnan ja sit jäin kiinni siitä, sain häädön ...
No jouduin takas porukoille asumaan, koska olisin muuten joutunut kadulle . Just 18v, täyttäneenä .
No kotona mua syyteltiin taas, et miten oon pilannu kaiken, oman elämäni jne... ja jouduin palaa sinne helvettiin millasta mun elämä oli ollu 0-16vuotiaana, sama meno siellä jatku ja jatkuu vissiin edelleen.
No sit taistelin taas jollain lykyllä itteni sieltä ulos ja vieläkin kauemmas, itseasias ihan toiseen maakuntaan ja isompaan kaupunkiin nii 19-vuotiaana. Sossu maksaa minun vuokrat ja niin pois päin . Elän toimeentulotuella... Porukoihin ei oo enää mitään välejä, en halua niitä ees mun elämään enää tekee siitä paskaa sekopääsyydellään ja lopussa meidänkin välit meni nii hirveiks, et minä löin äitiä, äiti löi mua... Kannan kaunaa siitä millasen lapsuuden ne on mulle antanu. No ne ei oo asiasta samaa mieltä!. Ainut rakas ja hyvä asia jäi kans sinne mikä mul on tähän asti mun elämässä ollu, mun koira. :'(( . Mut sitäkään ei voinu ottaa mukaan kun se on porukoiden rahoilla ala-ikäsenä ostettu, enkä tiedä oisko musta huolehtii siitä kunnolla kun en kykene huolehtii aina itestänikään ja ei isompi koira viihtyis ja varmaan viihtyis näin pienessä yksiössä. :/ sitten ei oo sukulaisia (pieni suku, mielenvikasia moni, juoppoja, vanhuksia.) ei ystäviä, oon aikalailla eristäytyny mun henkisten että fyysisten sairauksien takia............................... Eikä mulla oo ammattia, EIKÄ YHTÄÄN MITÄÄN!!!!! ja sit kun oon koittanu saada töitä kouluttamattomana, et pääsis esim. ees siivoomaan tai saisin oppisopimuspaikan, kun normaaliin koulunkäyntiin mä en oikein pysty mun traumojen takia ja keskiarvolla ees pääsis haluamalle alalleni ... Et siks pitäs olla oppisopimuspaikka, mutta nääki kun on kiven alla ja vaikee löytää !!! Eli heti kun on valmis ite tekee jotain & pystyväinen , niin sit ei löydetä töitä tai oppisopimuspaikkaa jotta pääsis lukee ammatin !!! _ TÄÄ YHTEISKUNTA ON SYRJÄYTTÄNY MINUT VITTU IHAN TÄYSIN . _ .
Ja sitten tuota, tilanne on nyt ehkä sellanen, että täällä nykyselläki paikkakunnalla oon muutaman kerran törmänny näihin naamoihin mun menneisyydestä ja yhen kerran ehkä ihan kotini nurkilla ! NIIN MÄ EN TÄÄLLÄKÄÄN SAA OLLA RAUHASSA ...
Niin jos ne minusta levittää puppua taas ihmisille, kiusaaminen alkaa ja saan huoran leiman täälläki ohtaan, menneisyyden takia, sellasia ne nuoret voi olla, niin mikä järki minun ois enää elää......................................................? Mä oon kamppailu niin paljon , muuttanu sinne sun tänne , yrittäny viiä itteeni noissa opiskeluasioissaki eteenpäin , käyny psykologilla jauhamassa paskaa ja syöny lääkärin määräämiä kauheita mielialalääke myrkkyjä , multa menny terveys , ei oo perhettä , ei yhtään mitään . Niin miksi mun pitäisi vielä elää tai jaksaa , jos kiusaaminen alkaa uudelleen ja tulee huoran leima ohtaan ? Emmä tule sillon saamaan koskaan haaveilemaani rauhallista, onnellista, normaalia elämää, johon kuuluu mies, lapsia, ystäviä, kiva koti, hyvää terveyttä ja mukava työ. ;// Mä olen aina kuin lintu häkissä ja pahoinvoiva , eikä äiti esim. voi olla pahoinvoiva ! Se ei ole oikein lapsen kannalta . :/
Siis sä olet vasta 20 vuotias? Sulla on täydet mahdollisuudet kunnolliseen elämään. Sun pitää vaan jättää taakse kaikki roska, ja alkaa elämään omaa elämää. Sinä voit vaikka unohtaa menneisyytesi, se ei kaikilta onnistu. Pysy selvinpäin, huomaa aidot ystävät ja pyri olemaan niin omavarainen kuin on mahdollista.
Tässä varoittava kertomus minun, lähes kokonaan päin vittua mennestä elämästä.
Minä olen 44 vuotias ukko. 3 vuotta vanhempi veli on kehitysvammainen. Kun minä olin 3 kk. vailla syntymää, veli alkoi oireilla ja silloin kehitysvammaisuus huomattiin. Sitten kun minä synnyin, minut laitettiin happikaappiin 3 päiväksi. Vain siksi että en rääkkynyt syntyessäni, ja siitä pääteltiin että tälläkin on päässä vikaa.
Luulen että personallisuushäiriö (F60,3 muistaakseni) johtuu siitä: en pysty kokemaan tunteita, ainakaan samalla tavalla kuin ns. normaali-ihminen. Mutta en ole psykopaatti, en halua pahaa kenellekään. Tosin jos suutun tosissani, saatan ehkä jopa aikoa tappaa. Olen sitä yrittänytkin, mutta se tyyppi pääsi karkuun ja lepyin myöhemmin.
Lapsena olin tosi yksinäinen, äiti höösäsi kehitysvammaista veljeäni. Isä alkoi ryyppäämään koska se oli hänelle niin kova paikka, että pojalla on päässä vikaa. Isä viihtyi kavereidensa kanssa juopotellessa, eikä hätä näkynyt kotona kuin nukkumassa. Isällä oli kuitenkin hyvä työpaikka, ja hyvä liksa. Keskiportaan johtaja.
Opin 5 vuotiaana lukemaan, ja kirjat tarjosivat pakopaikan tylsästä elämästä. Luin jo lapsena tieteitä ja päätin että minusta enemmän kuin isä, korkeasti koulutettu joku. Lastentarhan tätikin kertoi äidille että "kyseessä on todellakin erityisen älykäs lapsi, mutta pitää varoa ettei hän joudu huonoille teille tietyissä ikävaiheissa." Tätä äiti kertoo minulle joskus vieläkin, tosin kyyneleet silmissä. Tiedän itsekin olevani älykäs, mutta olen myös hullu.
Mutta masennus oli alkanut jo lapsena, eikä sitä huomattu/hoidettu mitenkään. 12 v. aloin juomaan ja tupakoimaan. 16 v. poltin eka kerran pilveä, 17 v. amfetamiinia ja pillereitä, 19 v. kokeilin pari kertaa heroiinia piikillä. Sitten ryhdistäydyin, halusin olla selvinpäin, ja aloin opetella tosissani kitaran soittoa, kun aikaisemmin vain rämpytin huvikseni. Meillä oli kavereiden kanssa muutama lyhytikäiseksi jäänyt bändikin. Me oltiin parhaimmillaan jopa oikeasti hyviä. Toisinaan otimme LSD:tä tai sieniä, ns. oikein käytettynä.
Olin sitten tietyllä tavalla selvinpäin, join harvoin mutta poltin pilveä joka päivä 3 vuotta. Sitten se alkoi tympimään, ja lopetin pilven polton. Valitettavasti sitten juominen lisääntyi ja sen mukana tuli kovat huumeet, lähinnä amfetamiini ja joskus heroiinia sekä uni- ja rauhoittavia lääkkeitä. Pari kertaa sain kokaiiniakin.
Kunnes joskus -97 tutustuin subutexiin. Huomasin että tässäpä oiva aine: en ole yhtään sekaisin, olen kuin normaali-ihminen selvinpäin hyvällä tuulella.
Kaikki muu päihteiden käyttö loppui, ja vanhempani oivat todella onnellisia, he luulivat minun tulleen raittiiksi. Olen kuitenkin käyttänyt opiaatteja siitä lähtien joka päivä, ja olen todellakin kuin normaali-ihminen, vaikutan kunnolliselta ja raittiilta. Juon joskus muutaman kaljan, kuin normaali-ihminen. Luen ja itse-opiskelen koko ajan. Historia ja tiede kiinnostavat, sekä filosofia, erityisesti Tiibetin Buddhalaisuus.
Mutta nyt olen hakenut apua a-klinikalta, haluan korvaushoitoon, sillä lopettaminen on tässä vaiheessa mahdotonta. Korvaushoidossa pääsisin myös eroon narkeista ja poliisin pelkäämisestä. Mitään vastausta sieltä ei ole vieläkään kuulunut. Olen päättänyt että jos asia ei hoidu tämän kesän aikana, tapan itseni syksyllä. En jaksa tätä stressiä, opiaatit ovat kalliita ja narkit inhottavia.
Tämän kesän käyn vielä vanhempieni kanssa mökillä. He eivät pysty ilman minua siellä käymään, teen kaikki raskaat työt, puun kanto ja veden pumppaaminen yms.
Mutta syksyllä otan aineita riittävästi että taju lähtee jossain vaiheessa. Olen jo alkanut suunnitella tarkkaan määrät ja kaikki, ettei mikään mene pieleen, ja sitten lähden uimaan kohti järvenselkää.
Teen näin mikäli a-klinikka ja mtt eivät ota minua tosissaan. En näytä narkilta, en käyttäydy kuin narkki, enkä vaikuta lainkaan narkilta. Ehkä tämä asia hoituu, tai sitten teen tuon "illalla uimaan suunnitelman".
Lisään vielä että ensimmäisen kerran yritin tappaa itseni 10 vuotiaana. Juoksin auton alle, mutta minulle ei käynyt mitään vaikka olin puoliksi auton alla, keula oli lantion kohdalla. Seuraava yritys oli 18 vuotiaana, söin valtavan määrän pillereitä 3 päivän juopottelun päälle, että promilleja olisi tarpeeksi. Joku oli löytänyt minut tajuttomana metsästä, ja sairaalassa pysähtyi sydän, mutta se saatiin käyntiin. Sitten lääkäri osasi hienosti puhua minut lähtemään mielisairaalaan. Hän sanoi että jos nyt lähdet kotiin, olet täällä tai hautausmaalla 2 viikon sisällä kuitenkin. Eli mitä sä menetät, jos lähdet sinne vähän huilimaan. Se oli hyvä kokemus. Silloin sairaalassa oli vielä ns. itsari-osasto (nykyisin niitä ei säästö syistä enää ole) Sen jälkeen olin vielä 3 kertaa, vuoden välein sairaalassa, kaikki itsemurhayritysten takia.
Haluaisin tehdä elämässäni jotain järkevää, mutta sillloin menettäisin eläkkeen. Parempi olla vain yksikseen ja kavereiden kanssa välillä soitella kitaroilla.
Voi sinua <3
Mulle tuli niin paha mieli tuosta sinun tarinastasi. :/ tahtoisin vaan jotenkin auttaa sinua, mutta en tiedä uskallanko... Mun oma isä täytti nyt maaliskuussa 50 ja äiti täyttää marraskuussa.
SULLA ON OLLUT TODELLA RANKKAA ! Ihan oikeasti. Sinun kokemuksia ei pysty, eikä tarvitse vähätellä mitenkään.
Mä oon aina kokenu jostain syystä vetoa sellaisiin "pahoihin poikiin". Just jotka on jotain narkomaaneja ja rikollisia, en tiedä miksi... ja onhan toi mullakin käyny mielessä, että rupeaisin käyttämään kaikkia huumeita, mitä vaan et sais tän tuskan pois ja etenkin jos se tulee vaan jatkumaan ja kaikki ei oo itestäni kiinni! ;( Onneks en oo kuitenkaan vielä tähän mennessä sortunu, mutta toihan se tulevaisuus tulis olemaan, jos mä joudun taas kiusaamisen ja huonon maineen uhriksi... Ei sellasta henkistä/fyysistä väkivaltaa voi koko loppuiän kestää. ! ;/ ehkä mä olen sitten liian herkkä ja heikko, kun olen antanut noiden kaikkien asioiden mitä mulle on tapahtunu nii itteni hajottaa... Mutta mä olen sitä mieltä, et ihmisen voimavarat on RAJALLISET ! EI IHMINEN OIKEASTI KESTÄ KAIKKEA . JA ETENKÄÄN OLLA VUOSIKYMMENIÄ VÄKIVALLAN UHRINA , JOS 2-3V SISÄÄN IHMINEN RAMPAUTUU IHAN HELPOSTI SELLASESTA JA JOUTUU TYÖKYVYTTÖMYYS ELÄKKEELLE. Siis kun on kaikkee työpaikkakiusaamistakin yms, ihan päätön ajatus ois et ihminen jaksais kestää tollasta väkivaltaa sit esim seuraavat 65 vuotta !
Ja jos mä jollain itteni tapan, nii kans lääkkeillä. Haluun et se on mahd. kivuton kuolema. . . . . . . . . . .
Mä olen kerran aikasemmin yrittänyt myös itsemurhaa, sillon 15-vuotiaana, kun sairastuin fyysisestikin. Mutta isä huomas et mulla oli koura täynnä lääkkeitä (olin siis tyhjentäny meidän lääkekaapin, kaikki pillerit mitä löytyi.) ja repi ne mun kädestä pois ja sano vaan et ei noin voi tehdä, kyl asioiden pitää jollain muulla tavalla selvitä... ja joskus meille paukkas myös poliisit sisään, kun olin kirjotellu netis yhelle kaverille (sillon kun mulla vielä niitä oli.) et aion tappaa itteni ja ne sit luuli oikeesti kans et käy niin... Mut sillon haudoin vaan ajatusta, koska olin sairastunu peruuttomasti. Elämä ei koskaan tulis olee ennallaan, oli se mun ajatus. Ja tommonen vatsasairauski, kun aiheuttaa vaik mitä oireita, en viitti tässä nyt ruveta kauheen tarkasti kuvailemaan ettei tuu ihmisille oksetus, niin pilaa elämää aika kiitettävästi joka päivä... Ja naiselle on myös kova paikka, jos hiukset lähtee päästä, tai etenkin nuorelle tytölle, kun pitäisi olla vielä tosi kaunis ja haluttava...! :S
Ja alkoholiahan mä en oo juonu useempaan vuoteen, kun mun vatsa ei kestä sitä, mutta 13v aloin minäkin ensimmäisen kerran ryypiskelemään ja kerkesin juua 2v, kunnes tuli toi sairaus.
Mä en oo käyny ikinä vielä ees baarissa, ees sillon kun täytin 18v. Ei mulla oo ystäviä kenen kans mennä ja kun toi sairaus esti juhlimisen... Mä olen jäänyt niin monista asioista paitsi ! Kunnollisesta seurustelustakin ja rakkaudesta, seksistä... Kaikkee mitä mä oisin oikeesti jo halunnu ! jos elämä ois menny vähän toisin . Kiusaajilla ja joillakin entisillä tutuilla, mm. ensirakkaudella on jo lapsia ! vakaat parisuhteet, avoliitot... Ammatit, töitä, ystäviä, bileitä, terveyttä. HITTO NIIL ON KAIKKEE IHANAA , MITÄ MUNKIN NUORUUDEN PITI OLLA !!! Ja minkälaiseks mä 7-8vuotiaana, kuvittelin esim. tän ikäsenä mun elämän olevan... Sit mä flippasin muutaman kerran, tein muutaman virheen & kaikki meni paskaks . !
Mut mä suosittelen, et koitat olla sitkeesti vaan sinne a-klinikkaan yhteydessä. Onks sul ketään tukihenkilöä, jonka kanssa voisitte yhdessä alkaa ajaa kunnolla noita asioita eteenpäin??? Mulla on onneksi sellanen, tai kaksikin tuol sosiaalitoimistossa, jotka hoitaa mun raha-asioita ja yrittää auttaa mua saamaan töitä, oppisopimuspaikkaa... Onneksi. <3 niiltä mä saan tukea ja tapaan aina välillä, kun ei mulla muitakaan ihmisiä oo. Paitsi sitten jotain nettituttuja/kavereita.
Ja mä tiedän sen tunteen, kun sattuu tarpeeks paskaa, kotoa lähtien, muihin ihmissuhteisiin, sit tollasta kiusaamista, katkeruutta omasta sairastumisesta... NIIN EI JUMALAUTA - OON MÄKIN VALMIS PAIKKA PUUKOTTAMAAN, JOS TARVE SITÄ VAATII ! Siis normaali ihminen jolla on ollu ns. normaalin verran ja normaaleita vaistoinkäymisiä elämässä, jotain riitoja, eroja, sen sellasta... enkä mä sano et nekään on aina helppoja, mut niitä esimerkiks mitä jokainen ihminen joutuu kestää. Ei se tajua sitä mitä on kun SEKOAA nuppi ! Minun mielestä siihen sekoamispisteeseen mennään niinku aste asteelta, millon ihminen tekee ehkä sen henkirikoksen tai ottaa iteltään nirrin pois . Se mihin siihen johtaa niin se et on synnynnäisesti sairas, sairastaa esim. skitsofreniaa jolloin on riski tehdä henkirikos etenkin jos mukaan kuuluu päihteet (oon lukenu tästä tutkimustietoa.) tai sit et on vaan tupla toisensa jälkeen paskoja kokemuksia , nii ihminen ei enää jaksa ! mä oon ite miettiny et mä oon valmis menemään vaikka veitsellä uhkailemaan jos se kiusaaminen alkaa taas ja NÄYTTÄMÄÄN ..
ETTÄ MITÄ SE NIIDEN TEKEMÄ HELVETTI ON OIKEESTI TEHNY MUN MIELELLE !
... MITÄ SE ON, KUN EI AJOISSA TAJUTA LOPETTAA TOISEN IHMISEN KIDUTTAMISTA ...
Mut sit mä tuun taas olemaan, tämän tarinan bad " guy " ja se vitun sekopää, joka on käyny jotain uhkailemassa joka on uhannu kiusaamisen alottaa uudestaan ja palauttaa huoran maineen mun elämään ... :D
Oi voi, näistä meidän teksteistä voi lukee noi ihmiset jotka elelee hienoissa omakotitaloissa, ajaa uudella autolla, elää aika tasapainosta elämää, että millasta paskaa se sitten voikaan olla toisten ihmisen elämä , meidän elämä , miten yhteiskunta on oikeastaan ajanut meidät tähän pisteeseen ja muut ihmiset ...............................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................................
EI VOI MUUTA SANOA KUIN ETTÄ _HAISTAKAA VITTU_ ! Mulla on oikeasti paha olla. :(
Itsemurha vei helwettiin, mutta Jeesus pelastaa kauvia syntisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=RJaIptroY5Y
Yksi sana taivaasta muuttaa kaiken, antaa toivon...
https://www.youtube.com/results?search_query=ristimäki
Paraneminen lähtee siitä että ei etsi tekosyitä teoilleen, sen enempää toisten kuin omienkaan. Yhteiskunta ei ole syypää tilanteeseesi kuten tuossa syytät. Vanhempasi ovat syyllisiä ja tietysti sinä itse omilla valinnoillasi jotka on ymmärrettäviä kotioloistasi johtuen.
Hyväksy tämä ja lakkaa enää etsimästä ja syyttelemästä ja pähkäilemästä menneitä. Siitä se sitten lähtee. Olethan vielä nuori ja koko elämä edessäsi. Et voi tietää mitä maailma vielä sinulle tarjoaa. Ole utelias ja uskalla katsoa, et menetä mitään.
Muutos mahdollinen taivaanvoiman kautta:
https://www.youtube.com/watch?v=b-g2MkK_MaU
https://www.youtube.com/watch?v=MW07TV5JfMc
ex-rikollinen puhuu
https://www.youtube.com/watch?v=II67PKDs-v8
Itse olen ajatellut siten että minä säälin helvetissä rypeviä vanhempiani, yritän ymmärtää ja antaa anteeksi ja olla itse se vahvempi lenkki joka jaksaa tehdä asiat hieman paremmin. Kaikki ei jaksa, ei ainakaan aina, mutta minä olen päättänyt olla se joka ainakin yrittää. Ehkä minä olen se ensimmäinen jolla on edes mahdollisuus ja voimia johonkin rauhallisempaan?
Tiedän jo nyt että elämässä on ja tulee ylä- ja alamäkiä, ja senkin että aurinko voi paistaa joskus risukasaankin. Yritän huomata ja olla kiitollinen niistä auringonsäteistä joita omaan risukasaani joskus paistaa sillä tiedän että muillakin kuin minulla näyttää olevan ongelmia ja suuria vastoinkäymisiä omissa elämissään.
Työtä eikä opiskelupaikkaa ole, eikä rahakaan riitä kuin ihan välttämättömimpiin perusasioihin. Kavereitakaan ei ole mutta yritän olla aktiivinen ja tehdä asioita jotka eivät maksa mitään. Ainut mitä on, on toivo paremmasta. Nyt tulee kesä ja aion kävellä paljon, käydä uimassa ja pyöräilemässä. Kiva olisi jos löytyisi kaverikin. Ehkä joskus vielä..?
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ja jopa minä olen huomannut että aurinko tosiaan paistaa joskus risukasaankin.
Minulla siinä auringonpaisteessa tosin oli lasi välissä, koska minut laitettiin happikaappiin heti synnyttyäni. Minua koski ensimmäisenä isä, kätilön jälkeen. En kuulemma edes tunnistanut äitiäni heti, kun vihdoin pääsin hänen syliin.
Luin tutkimuksen jossa sanottiin että heti syntymän jälkeen vaille kosketusta jääneistä tulee usein persoonallisuushäiriöisiä ja depressiivisiä. Ne taas johtavat päihdeongelmiin ja itsetuhoisuuteen. Tässä ryhmässä kuolleisuus on mielenterveys ongelmista kaikista yleisintä, vieläkin enemmän kuin bipolaarisessa (maanisdepressiivisyys) mieliala sairaudessa. Epävakaa persoonallisuushäiriö ja depressio yhdessä, niin yli 40 % näistä tekevät itsemurhan. Loput kuolevat päihteisiin tai muuten holtittomaan elämäntapaan. Minä ymmärrän tuon, mutta silti en pääse eroon ongelmista. Kun yritän, niin aikani yritettyä tulen päätökseen että vitunko väliä, kuoleehan sitä muutenkin joskus. Jopa heroiini päissäni minulla on se paha olo siellä jossain taustalla väijymässä. Se ei katoa koskaan mihinkään. Olen ikuisesti ulkopuolinen, alien ihmisten joukossa. Olen yrittänyt opetella tunteita, mutta kun niitä ei ole, niin kaikki on vain teeskentelyä. Tosin olen ajan myötä oppinut hyväksi siinä.
Jos jotakuta kiinnostaa tämä, niin saa kysyä. Osaan ehkä tietyllä tavalla selittää näitä, ja ehkä jopa jossain määrin analysoida psykopaattien ajattelutapaa.
Minkä ikänen oot, joka kirjoitit " ehkä vielä joskus.. " ? :) Mä todellakin toivon, että tulee noin tapahtumaan sun elämässä, mitä sä toivot!!! :)
Ehkä se vois olla yks, mun tän päivän hyviä tekoja...
Hei! Onko kukaan tavannut internetissä kaveria joka kirjoitti Kuolema ja suru palstalla
"Olen 30-vuotias mies Kotkasta, ja etsin kaveria itsemurhan tekoon. Itsemurhan tekeminen yksin tuntuu vaikealta, joten haen tukea siihen"
Ajattelin kirjoittaa hänelle mutta olen todella laiska, enkä yksinkertaisesti jaksanut ottaa sähköpostia ylös. Nyt Suomi24 yksinkertaisesti vain poisti kyseisen viestin KOKONAAN!
Joten...onko kukaan mahdollisesti nähnyt tätä kaveria internetissä ja hänen sähköposti osoitettaan? Olisin perin kiitollinen, jos joku sattuisi löytämään hänet, niin että voisin kirjoittaa hänelle. Koska hänellä ei ollut mitään fyysistä vikaa en katsonut häntä prioirteetiksi, mutta nyt olen hiukan säikähtänyt, kun täällä törmään noin psykoottisiin juttuihin! En kuitenkaan halua ensi sijaisesti auttaa häntä tekemään itsemurhaa, vaan päinvastoin tukemaan häntä hänen nykyisessä elämäntilassaan! Tietääkö kukaan, onko tuo Suomi24 viesti mahdollisesti tallentunut jollekin sivustolla, mistä tuon sähköposti osoitteen oikein saisi esille?
Jeesus on aino tie taivaaseen. Mäkin vapauduin viinasta ja koko mieli muuttu ihan erilaiseksi. Ei ne kaikki ongelmat häviä mutta aina voi rukoilla ja sitä teen joka päivä aamusta iltaan mielessäni melkeempä. Jeesus johdattaa ja tekee ihmeitä. Se on ihmeellistä kuinka monet vaikeudet ratkee kun turvaat häneen. Menin oltiin eroomassa vaimon kanssa kun olin kännissä hölmöilly ja pettäny pitkän aikaa. Vaimo otti mut takas kun näkee et oon nyt eri ihminen. Silloin kuljin pimeydessä mutta nyt on mieli ja elämä erilaista. Huuda apua Jeesukselta, harva niin tekee mutta suosittelen koska se on aino tie välttää helvetti. Jokainen ihminen joutuu perisynnin takia helvettiin jos ei ota Jeesuksen pelastustyötä vastaan. Se on niin yksinkertaista lopulta. Ja Jeesus antaa sulle ihan kaiken anteeksi kun käännyt pois synnistä. Jeesus auttaa pääsemään myös vaikeimmista synneistä ja tavoista eroon. Usko on jatkuvaa kasvamista eikä kukaan valmistu yhdessä yössä..siksi on tärkeä hengittää(rukoilla) ja saada ruokaa(Jumalan sanaa). Jeesus rakastaa sinua eikä hylkää koskaan kun käännyt eikä mikään sinua erota hänen rakkaudestaan.
Älä tee itsemurhaa. Sillä vain Jumalalla on oikeus päättää milloin kuolet. Se tämänhetkinen kärsumys ei ole mitään sen rinnalla joka alkaa itsemurhan jälkeen!
On kovaa olla kepulaisesta perheestä.
Uskossa oleminen on paras turva elämässä. Sillä tämä elämä on vain se pieni "koeaika". Sitten alkaa ikuisuus. Täällä valitaan "puoli". Jeesus tai sitten voit kulkea ilman Jeesusta saatanan armeijjassa ja lopputulos on silloin tulimeri.
Jos haluat, voit kirjoittaa minulle tunteistasi osoitteessa [email protected]
Ei jumalauta mitä hölmöjä uskovaisia täällä on ! Mä elän itse jo tietynlaisessa _helvetissä_ . Ja tää mun homma on nyt menny nii pahaksi, etten oo uskaltanu ulkona ees liikkua... Pitäs jossain vaiheessa saada itteesä niskasta kiinni. Mutta kun vaan itkettää, on sekasin ja paha olo ! Miks piti törmätä tiettyyn ihmiseen .
En,vaik must tuntuu joskus et haluisin kuolla mut silti en ikinä