MM Leijonien heikkoudet

MasaTelakka

Mielestäni Prahan MM-kisojen leijonien suurin heikkous on maalivahtiemme heikko taso. Edes Pohjois-amerikasta kisoihin saatu pekka rinne ei muuta tätä karua tosi asiaa.
Itse asiassa hän on maalivahti kolmikostamme se heikoin lenkki.
Eräs jääkiekon asiantuntia aikaisemmin jo kyselikin tuhoaako pekka rinne nashvillen menestys mahdollisuudet ja samainen asiantuntija kertoi myös nashvillen vuotokohdan.
Niin..kenties predators organisaatiossa nämä puheet olisi kannattanut painaa visusti korvan taakse.
Sillä he muuten viettävät parhaillaan ansaittua kesälomaa.
Viime kevään mm-finaalissa rinne haparoi uskomattomat viisi kiekkoa selkänsä taakse. Johdattaen leijonat tylyyn elkäsaunaan heikohkoa venäjää vastaan, joka kuitenkin marssi heikkotasoisten kisojen voittoon ja maailmanmestariksi.
Heikkona lenkkinä näen myös valmennukse. Heinäpään heinähattu, heinäpää vai mikä tämän lempinimi nyt sitten ikinä olikaan.
Valmensi hyvin sm-liigassa mutta muita meriittejä miehellä ei sitten olekkaan.
MM-kisoissa eivät pelaa maailman parhaat pelaajat, he taistelevat maailman arvokkaimmasta jääkiekko tittelistä nimeltä stanley cupista pohjois-amerikassa mutta MM-kisojenkin taso on silti sm-liigaa kovempi.
Jalonen ei ole valmentanut jääkiekossa kovalla tasolla joten kyseenalaistan hänen taitonsa näissä kisoissa.
Se heikkous voi tulla esille kovissa ratkaisu peleissä, niin kuin viime vuonna kävi pekka rinteelle.
Toki toivon olevani väärässä: )

13

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 232423423

      surkea aloitus leijonilta.......... aivan kuin mummot pelaisi.........

    • tarkkanäköinen

      RINNE ON YLI MAINOSTETTU Leijonien heikoinlenkki tulette sen vielä näkemään .Selostajat eivät sano mitään vaikka oilsi millainen imuri tulette sen vielä kuulemaan.Siinä se rinne ei voinut mitään.

      • MasaTelakka

        Nyt heinät pois ja jäitä tilalle!!! Sinne hattuun jalonen. Silloin kun maalivahti hörppää kolme helppoa on valmennuksen tartuttava peliin ja vaihdetta mies pois maalilta haparoimasta.
        Valitettavasti se mitä kirjoitin näyttää toteutuvan. Maalivahtipeli ja valmennus ovat kumpikin jäätyneet.
        Joukkueemme joutuu nyt kohtuuttoman kovan urakan eteen jos ottelun voittaa mielivät.


    • kosse111

      SUOMALAISET SELOSTAJAT JA SE JUOPPO PASI ( tv asiantuntija ) KEHUU AINA LEIJONA PELAAJA vaikka olisi syytä olla hiljaa.... Tuo sairas optimismi aiheuttaaminussa hirvittävää myötähäpeää... Ei uskalleta puhua suoraan...

      MUTTA MINÄ JA SINÄ USKALAMME : leijona pelaa juurit nyt "5 -divisjoonalätkää.."....

      • MasaTelakka

        Se on juurikin näin ystävä hyvä: )


    • 324534535

      YLIOPTIMISMI on suomen pahin vihollinen... Valmentajat pelaajat ja kaikki kiekon kanssa tekemisissä olevat syyllistyvät tähän hirvittävään paheeseen joka estää suomen jääkiekon kehittymisen ............ ääliöt oppikaa menneistä ja kehittykää aikuisten oikeasti...

      • MasaTelakka

        Kerron kylmän faktan jota ei käy kiistäminen. Kahdessa viimeisessään pelaamassaan MM-ottelussa pekka rinne on päästänyt selkänsä taakse 10 maalia.
        On kylmä fakta että se on liikaa.
        Se on myös kaikkienaikojen ennätys leijonissa, vastaavaan ei kukaan aikaisemmin ole leijona maalilla pystynyt: )
        Miettikääpä sitä.


    • minäsinäminä

      Suomen pelaajat ovat maailman huipputasoa mutta valmennus (Jalonen) EI. Ei paras peli Rinteeltä muttei myös muiltakaan mutta uskon sen johtuvan valmennuksesta. Jos kahden erä jälkeen ei pelityyli tuo tulosta niin miksi ei sitä voi vaihtaa, vai eikä sitä toista suunnitelmaa ole?
      Suomalainen johtajuus on hukassa!

    • kuuntelij

      Oikeassa olet,mitä tehdään nyt.?

    • heikkouksia

      Parempi että hävisivät, Paljon viinaa säästyi, eikä sitä uhoamista viitsisi katsoa.

    • Mulgutson

      Hienosti meni. Onnittelut Leijonille, maali tuli. Onnittelut Leijonien Kannattajille. Onnittelut Juhani Tammiselle. Onnittelut Pasi Nurmiselle. Onnittelut kaikille tommikoivusille ja muille kärpäsille. Jostakin läjästä me kaikki elämme jos töitä ei osata tehdä. Kommentoidaan kaikki Lätkää!

    • Koskinennnn

      Missäs tämän hetken paras mokke Koskinen on? kieltäytyikö vai miksi ei ole joukkueessa? Koskinen ei tiputtele eteensä, isona miehenä peittää hyvin, mahtavaa työskentelyä, päästi vain yhden helpon khl finaalissa.

    • Hullutpelit

      Näkihän ton heti, luistimia piti teroitella 2 kertaa, mailat oli kuulema hukkuneet. Noista merkeistä tiesi? Rinteen puntit tutisee, varmemmaksi vakuudeksi pyöri maalin takana huitomassa hutia. 5-1 Rinne kotia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1263
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      699
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      676
    Aihe