Jeesus on tosiaankin vienyt Arkkienkeli mIkaelin paikan,jotta voi sitten tulla hallojansa tekemään.Mikael vissiin muistettiin hieman miekan kaltaisena enkelinä, ja Jeesus on tullut nyt jo pidempään viemään kaikki Arkkienekeli Mikaelille kuuluvat tehtävät ja asiat.Ovat tainneet Mikaelin enekelin siivetkin laittaa niin huonoon kuntoon, ettei hän pysty enää edes lentämään,Jeesus on täysin riistänyt Arkkienkeli Mikaelin paikan.Törkeää,sillä kaikki avuntarvitsijat olisivat kyllä halunneet nimenomaan hyvän,huolehtivan ja välittävän Arkkienkeli Mikaelinsa takaisin ja luokseen,kun selaista on lähetetty.Jeesus taitaa ryöstää siis pahasti koko Taivaan valtakunnan olentoja,on todella tullut selväksi,että He riistävät,sortavat,kiusaavat ja kiduttavat jopa hengiltä aina vaan uudestaan ja uudestaan nekin kaikki kuolleemme, jotka ovat sinne siirtyneet.Taivas on todellakin ollut pitkään, kymmenisen vuotta sellainen kidutus ja riisto-sortopaikka,jossa kuolleitamme,reppanoita, poloisiamme riistetään jatkuvasti,vaikka taivaan piti ola hyvä paikka ja lepopaikka.Olemme monet nähneet, kuinka heitä kaikkia siellä kidutetaan ja kiusataan kaikella tavalla,että hekään eivät yksikään kukaan enää ole kestänyt alkuunknaan heidän sellaista kohtelua eikä kohdistelua.Jumalauta,kyllä nyt ovat Herrat valtiaat aivan tietoisesti antaneet senkin kaiken tapahtua heille.Enkeleiltä riistetään heidän kaikki asemansa ja tehtävänsä, heidätkin on monet aivan varmasti sorrettu jo kuolemaan asti.Mikä helvetti se taivas muka on ollut,kuinka Jumala ja Jeesukset ovat antaneet yhdenkään niiden olentojen kiduttautua ja kärsiä yhtään Heidän takiaan? On se kumma, että Taivaassa tällaista on tapahtunut jo vuosikymmene verran, ainakin.Jumalauta,missä on Valtiaiden tehtävät ja vastuu,ei varmasti ollut mitään aihetta eikä asiaa yhtäkään niistä taivaan olennoista (kuolleistamme) pistää yhtään kiduttautumaan tai edes kitumaan itsekseen mukaman.Kyllä Taivaan valtiaiden tehtävä ja huolenpito on juuri niiden kaikkien hyvästä olosta ja voinnista huolehtiminen,ettei yksikään heistä siellä kärsisi.Sen jälkeen vasta sitten tämä muu maailma,ja sekin sitten tietenkin tietysti aivan vaan hyvällä tavalla ja rehellisellä reilulla totuudella ja oikeudella,siis joka on kaikkien oikeus, oikeanlainen,joka katsoo kaikkien oikeutta tasapuolisesti.On kyllä semmonenkin homma,että olisi ollut aika jo se kymmenen vuotta sitten alkaa Jumalan ja Jeesusten pakata kimpsunsa ja kampsunsa,ja lähteä pois tästä maailmasta,kun kerran alkoivat ja halusivat vaan jatkaa ikuista kidutusta niin taivaan olennoille kuin myös meille maanpäällisille.Kymmenen vuotta täällä ovat hallitsijat riehuneet ja rikkirepineet akikenlaisen, hyvänkin elämän.SIlloin jo olisi heidän pitänyt tajuat lähteä koko maailmasta ja koko maapallolta,kauas,jotta kaikki me olennot,niin koko taivaan olennot kuin myös me ihmiset täällä maapallolla olisimme saaneet elää oikeudenmukaisen elämän,oikeudella kaikella,ja mitään pahaa eikä kiduttautumista olisi ollut ei ylhäällä eikä myös meillä maanpäällisillä.Kaiken sen ovat itse valtiaat kyllä paljon tehneet.Loppuisi Jumalan henki,kun kerran se noin paljon ja noin kauhean pahoja haluaa täällä aina vaan kaikenlaisille olennoille.Ei pitänyt kenenkään syyttömänkään joutua enää yhtään taivaassa joutua kärsimään tai kiduttautumaan.Syytä olisi,että Jumala ja Jeesuskset nyt kyllä tämän kymmenen vuoden todistetun kauhean ja kidutuksen takia ja jälkeen lähtisivät kuin Nato-ohjukset sinne avaruuteen,kauas pois tästä maapallon läheltäkin.On eäreilua,että yhtään kukaan joutuu kärsimään,kun jos ei ollut mitään tehnytkään.He ovat niin paljon kaikki kuolleemme maksaneet jo asiansa siinä vaiheessa,kun joutuvat kuolemaan pahallakin tavalla.Heidän olisi pitänyt antaa sitten olla ihan hyvällä olemuksella ja olotilalla ja voinnilla. Mutta kidutus heitäkin kohtaan vaan jatkuu,yhdettätoista vuotta,ainakin. Hullujen valtaiden takia,jotka eivät ole kiinnostuneet ollenkaan koskaan laittamaan ei niiden taivaan olentojen eikä meidän ihmistenkään,syyttömien,jo ikuisen paljon kärsineiden ihmisten olotilaa eikä olemustakaan ruumiineen päivineen takaisin hyvään kuntoon ja olotilaan, mikä se meillä kaikilla oli vieläpä aikoinaan.Jumala ja Jeesuksen rikkovat aina jatkuvasti kaikkien Oikeutta vastaan, todella törkeästi, ihan vaan rikkoakseen kaikki meissä. Kiire saada meidät kidutettavaksi sinne taivaan kidutusteurastukseen.Tämä planeetta on kyllä aina ollut kaikkien meidän muiden ihmisten ja olentojen(siis myös niiden kuolleiden)paikka ja lupa ja oikeus olla, eikä yhtään turhanpäiväisen vallanpullistelulla kaiken hajottavalla Jumalalla ekä Jeesuksilla, jotka kaiken tuon vallanpullistelunsa tulevat aina vaan näköjään tekem.meille tänne ikuisesti jo kärsineille ja kidut.(heidän takiaan kaikki nekin aina) aivan turhaan, täysin tarpeettom.ja vältett.olevasti.Koko muu maailma aina odotti Heidän mennä sinne auttamaan,eikä tulla tänne turhaa,typerää valtaansa pullist.hajottamalla sitten kaiken.
Jeesus on todellakin vienyt Ark.enkeli Mikaelin
poisvaltiaatkokonaan
051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.