Yksinäisen hautajaiset – saattajia nolla.
Norjalainen kuvaaja seurasi Suomessa useita yksinäisten hautajaisia jossa ei ollut ainuttakaan saattajaa läsnä, vain kirkon työntekijät työnsä puolesta.
Valokuvaaja ikuisti 14 ihmisen viimeisen matkan
Kaupunki 3.5.2015 2:00 Päivitetty: 3.5.2015 7:28 Maija Aalto Helsingin Sanomat
Oulunkylä. Viime ja toissa vuonna Trond H. Trosdahl oli neljätoista kertaa hautajaisten ainoa vieras.
Valokuvaaja nimittäin päivysti Honkanummen hautausmaalla ja kuvasi heitä, joiden viimeiselle matkalle ei tullut yhtään saattajaa. Työn tulos eli kuvaessee Yksin viimeisellä matkalla on sunnuntaista lähtien esillä Oulunkylän kirkolla Helsingissä.
Pääkaupunkiseudulta hiljaisia hautajaisia ei ollut vaikea löytää. Honkanummen hautausmaalla on aina torstaisin yleisvuoro. Silloin haudataan kaikkein köyhimpiä, joiden hautauskulut kaupunki maksaa
Moni vainajista on täysin yksin, kuten nämä neljätoista, joiden loppua Trosdahl seurasi ruumisauton saapumisesta yhteishautaan asti. Joskus arkkuja oli jopa kolme rinnakkain: siis kolme ihmistä, joita kukaan ei tullut hyvästelemään.
Millainen tunnelma yksinäisten hautajaisissa sitten on?
Kuvaajan mukaan siinä mielessä hyvä, että ainoina paikalla olleet pappi ja kanttori tekivät aina työnsä huolellisesti. Yhtään laulua ei jätetty laulamatta tai sanaa sanomatta vainajien kunnioittamiseksi.
"Mutta muuten siellä hallitsi suuri tyhjyys."
Kuvaaja otti talteen vainajien iät ja nimet, mutta ei heidän elämäntarinoitaan.
Näyttelyn tarkoitus kun on kertoa enemmästä kuin näistä neljästätoista, siis yksinäisyydestä laajemmin koko yhteiskunnassa.
.
MILLOIN SINUN VUOROSI....
http://www.hs.fi/kaupunki/a1430537321411
Norjalainen kuvaaja seurasi Suomessa useita yksinäisten hautajaisia jossa ei ollut ainuttakaan saattajaa läsnä, vain kirkon työntekijät työnsä puolesta.
Valokuvaaja ikuisti 14 ihmisen viimeisen matkan
Kaupunki 3.5.2015 2:00 Päivitetty: 3.5.2015 7:28 Maija Aalto Helsingin Sanomat
Oulunkylä. Viime ja toissa vuonna Trond H. Trosdahl oli neljätoista kertaa hautajaisten ainoa vieras.
Valokuvaaja nimittäin päivysti Honkanummen hautausmaalla ja kuvasi heitä, joiden viimeiselle matkalle ei tullut yhtään saattajaa. Työn tulos eli kuvaessee Yksin viimeisellä matkalla on sunnuntaista lähtien esillä Oulunkylän kirkolla Helsingissä.
Pääkaupunkiseudulta hiljaisia hautajaisia ei ollut vaikea löytää. Honkanummen hautausmaalla on aina torstaisin yleisvuoro. Silloin haudataan kaikkein köyhimpiä, joiden hautauskulut kaupunki maksaa
Moni vainajista on täysin yksin, kuten nämä neljätoista, joiden loppua Trosdahl seurasi ruumisauton saapumisesta yhteishautaan asti. Joskus arkkuja oli jopa kolme rinnakkain: siis kolme ihmistä, joita kukaan ei tullut hyvästelemään.
Millainen tunnelma yksinäisten hautajaisissa sitten on?
Kuvaajan mukaan siinä mielessä hyvä, että ainoina paikalla olleet pappi ja kanttori tekivät aina työnsä huolellisesti. Yhtään laulua ei jätetty laulamatta tai sanaa sanomatta vainajien kunnioittamiseksi.
"Mutta muuten siellä hallitsi suuri tyhjyys."
Kuvaaja otti talteen vainajien iät ja nimet, mutta ei heidän elämäntarinoitaan.
Näyttelyn tarkoitus kun on kertoa enemmästä kuin näistä neljästätoista, siis yksinäisyydestä laajemmin koko yhteiskunnassa.
.
MILLOIN SINUN VUOROSI....
http://www.hs.fi/kaupunki/a1430537321411
Vastaukset 18
Vanhimmat
Entäs sitten kun ei ole enää vainajaakaan?
elinkelpoiset huolehtivat jatkuvuudesta...
Kehityksen huippu. Entisaikaan jopa kolme sukupolvea asui samassa. Nyt liki puolet ihmisistä asuu yksin jopa 30 viimeistä vuotta. Ei niitä kukaan muista. Täällähän saa olla kerrostalossa puoli vuotta kuolleena ettei ketään kiinnosta.
Maunulan muumio tästä hyvänä esimerkkinä, ja nämä tulee lisääntymään!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maunulan_muumio
Haluaako joku todella mennä hautajaisiin? Hautajaiset on kamala juhla. Haudalla ei ole muutenkaan mukava käydä.
En ole koskaan ymmärtänyt kauheita kekkereitä joita hautajaisten yhteyteen liitetään. Syödään ja juodaan, mitä järkeä. Olen kieltänyt sellaisen omissa hautajaisissani koska mulle ei saa edes järjestää mitään hautajaisia. Ihan lähimmät voivat jättää jäähyväiset sairaalan tai sen laitoksen kappelissa olen kuollut, ei muuta eikä mitään seremonioita. Sitten vaan polttouunia kohden ja tuhkat muistolehtoon ei jää kellekkään hautaa vaivaksi. Toivon että tahtoani kunnioitetaan.
Aika kovaa omaisille tällaiset tahtomiset. Kukin suree tavallaan, ja hautajaiset ovat nimenomaan omaisten juhla, ei kuollut hautajaisistaan mitään tiedä.
Joskus nuorempana ajattelin ylläolevan mukaisesti minäkin. Nyt iän karttuessa olen kuitenkin ymmärtänyt, että kokoontuminen yhdessä jäähyväistilaisuuteen on äärimmäisen lohdullista sureville - lähimmäisen poismeno kun kuitenkin koskettaa laajemmin kuin väin lähipiiriä.
Eläimet ja roskat hävitetään suuremmitta seremonioitta. Mutta niin ei kohdella ihmisiä minun elämässäni - heistä jokainen on ja on ollut niin ainutlaatuinen. Meidän perinteisiin onneksi kuuluu kokoontuminen muistelemaan edesmennyttä muistellaksemme hänen elämäänsä yhdessä ja kiittääksemme, että hän on ollut.
Eiköhän se ole jokaisen oma tahto, miten haluaa. Minä en pidä hautajaisista enkä varsinkaan niihin liittyvistä juhlistaOlen kyllä ollut muiden kekkereissä just senvuoksi en halua samaa itselle minusta ne tilaisuudet olivat väkinäisiä ja teennäisiä. Kyllä sen poismenneen muistaa ilman juhliakin, jos ei niin eihän sillä ole sille kuolleelle mitään merkitystä. Minä olen eläkelläinen ja olen aina halunnut noin, ilman mitään seremonioita. Jokainen kuolee ei siinä mitään ihmeellistä ole, varsinkin jos on vanha.
Suuret hautajaiset ovat useinkin lohtu vain jälkeen jääneille omaisille, ellei nyt sitten vainaja ole eläessään ollut "suuruuden hullu" (niitäkin on) ja toivonut kunnon pippaloita fyysisen kehonsa rappeuduttua kokonaan. Välillä tuntuu siltä, että mitä vähemmän omaiset ovat välittäneet, siis TODELLA sydämessään välittäneet ja rakastaneet ja olleet vierellä hädän hetkellä, niin sitä tärkeämpi on prameilla hautajaisilla ja muistotilaisuuksilla. Olkaa rehellisiä itsellenne... miksi sen kaiken teette, ellei se ole ollut jonkun itsestään enemmän kuin on kuvittelevan oma toivomus. Olin äitini omaishoitaja 7 vuotta kokopäiväisesti. Hänen toivomuksensa oli "kunhan saan hänet kunnialla hautaan" ja polttohautauksen hän halusi ilman muuta ja veteraanilehtoon haudattavaksi. Niin kävi. Uurnaa en valinnut halvimmasta päästä, vaan kaikkein, omasta mielestäni kauneimman. Muistotilaisuus kotona tarjouksineen noin kymmenelle ihmiselle. Äitini motto oli: mieluimmin yksi ruusu kun minä vielä elän fyysisessä kehossani kuin 1000 ruusua kun olen kehoni jättänyt.
Se ei kuule tiedä varmaankaan onko tupa täynnä vai ei.
Nykyäänkin kaiketi voimme todeta, 'jokaiselle ansioidensa mukaan'.
Mutta oman poismenonsa voi suunnitella hyvissä ajoin vielä voimissaan ollessaan.
Samoin kuin testamentin omaisuudestaan tai hoidostaan yleensäkin, jos joutuu pitkäaikaishoitoon ja menettää sairauden myötä kyvyn päättää asioistaan, on hyvä olla tahto johon viranomaiset tai lähiomaiset tai ystävät, parisuhteen osapuoli tai aviokumppani voi vedota.
Mutta on tapauksia ihminen on hylännyt perheensä (jopa lapset omaisensa ja päinvastoin) - ja he eivät ole ollut tekemisessä tai missään heidän kanssaan, ja jos testamentti jää tekemättä jos on jotain jäämistöä niin lähiomaiset sen perivät!
Muuten jos omaisia ei ole perii valtio henkilön.
Ja nämä usein varattomat yksinäiset haudataan kunnan ja yhteisön laskuun, ja upeaa että kunnioitusta riittää ainakin ulkopuolisilta vielä tässä vaiheessa vaikka ilman saattajia. Mutta entä jos ei kuulu seurakuntaan tms. - onko maahan panotilaisuus vielä karumpaa, kuin eläimen hautaaminen mahd. tuhkaaminen jne. tulee kysymykseen.
Mietin kyllä jo itsekin toisinaan, miten omalla kohdalla tulee käymään... olen yksinäinen ja sukulaiset (lähi- sellaiset) jäävät taaemmaksi koko ajan... Vain vanha äiti on enää yhdistävä tekijä.
Sitten paukahtaa eteen perintöriidat ja erimielisyys jota jo nyt ''ilmassa'', ei hyvä! Vanhuksen mahd. hautaus yhdessä, perunkirjoitus joka pakollinen oli yksin tai ei... jne.
valokuvaaja....
homouden ja lesbouden seurausta.... Homous ja lesbous on sairasta ja epäsosiaalista, joten kuollessaankaan ei ole sosiaalisuutta...
Niin se vain on.
Tapahtui jo raamatun kirjoittamisen aikaan Sodomassa ja Gomorrassa.
Tuon takana ovat perverssit vasemmistolaiset.
Hautajaiset ovat näytelmä jossa jokaisella on rooli,
ennen siihen kuului myös itkijänaiset.
Minä olen kieltänyt hautajaisten pidon, jos sisarukset haluaa niin käyköön jättämässä jäähyväiset ruumishuoneella ja sitten tuhkaus,
lapset saa kylvää tuhkani vapaahautausmaalle, ilman pappien höpinöitä.
saa tehdä niinkuin haluaa..
varsinaiselta höpisijältä... but so what...
Hautajaiset eivät enää ole itse tarkoitus, kuten ennen aikaan ne olivat suorastaan välttämättömyys ja suvun kokoontuminen ja siten vainajan kunnioittaminen ja muistelun juhla.
Maaseudulla taloissa jopa tölleissä oli kotihautajaiset tavallisia, hautajaisten muistotilaisuus järjestettiin tavallisemmin vainajan kotona, oli hän nuori tai vanha.
Pitkienkin matkojen jälkeen siunauksen ja hautauksen jälkeen tultiin vainajan kotiin muistotilaisuuteen jossa oli pidot eli ruokkiminen yms. asiaan kuuluvat rituaalit.
Hautaus oli välttämätön sosiaalinen tapahtuma, jollaisia enää harvoin edes maaseudulla järjestetään, muistotilaisuudet useimmiten seurakunnan tiloissa ja palvelut ostetaan. Ja tavallista hautaus vain omaisten läsnä ollessa, kirkko- ja kappeli siunaustilaisuudethan ovat kaikille avoimia tilaisuuksia.
Nykyään kun kaikki on niin kallista ei suuria muistotilaisuuksia järjestetä yksityisemmin. Harvoin edes ns. merkkihenkilöille.
Hautapaikatkin ovat pitkälti määräaikaisia, joko sopimuksella tai omassa hoidossa, jos ei ole ns. sukuhautaa.
Tuhkaus on ja sen mukaiset toimet ovat paljon vaivattomampia. Ei välttämättä kalliita hautakiviä, vaan useimmiten laatta riittää...joskus ei sitäkään jää muistona vainajasta.
Mutta niinhän se ennemmin tai myöhemmin kuitenkin tapahtuu.
Itselläni on pohjolassa ja muualla Euroopassa esipolvia vuosisatojen takaa joilla on ollut asemansa ja sukujensa kautta mahdollisuus tulla haudatuiksi mm. kirkkoihin joka oli tavallista myös meillä Suomessa, myös talollisten kohdalla riippuen paikkakunnasta.
Heidän hautansa ja muistomerkkinsä ovat usein muodostuneet ikään kuin kansakunnan historiallisiksi ja arvokkaiksi merkeiksi historiaan.
Turun tuomiokirkossa on useiden suomalaisten sääty- eli aatelisten sukujen hautaholveja jne. Muuallakin samalla tavalla vanhojen kirkkojen lattian alle tehdyissä holveissa. Yllättävää silloinkin "arvokkain" hautapaikka oli aina alttarin läheisyydessä, joskus jopa kirkon kuorissa alttarilla.
Jos vaikka ovat ns. sarkofageja jne.
Aatelisten hautauksesta esim. kyseiseen kirkkoon muistuttavat hautaus-vaakunat jotka mallinnettuja suvun vaakunasta, joskus myös vainajan vanhempien sukujen vaakunoista päävaakunaan liitetyt kuviot.
Valtakunnan merkkihenkilöillä on omia erillisiä hautaholveja ja huoneita, jotka yhäkin erittäin merkittäviä nähdä ja tutustua sen mukaan minne on pääsy sallittu.
Ne hautausvaakunat olivat ikään kuin "muistuttamassa" nykyään hautakivien tapaan vainajan elämästä.
Kuten sittemmin mm. vanhat hautausmaat kuten Helsingin Hietaniemen vanhan osan kalmisto on.
Vanhimpia historiassa säilyneitä hautamonumenttejahan ovat Egyptin faaraoiden haudat ja pyramidit.
Jos ei ole omaisia eikä edes läheisiä ystäviä niin sossu järjestää hautajaiset, eipä se vainaja ole katsomassa ketä siellä on.
Ennen kuolemaansa sitä voi miettiä ettei kukaan jää kaipaamaan mutta senhän jokainen on niin halunnut ellei ole välittänyt kehenkään suhteita luoda, kun erakkona elää niin erakkona kuolee.
Eikö se toisaalta ole lohdullinen ajatus ettei kuolemallaan aiheuta surua kenellekään.