Tumpelon Windows -politiikka

Amerikkalaisen Newsweekin uutinen Suomen puolustusvoimien reserviläiskirjeestä on saanut Suomen porvarilliset tahot tasajalkahyppimisen tilaan. Lehden jutussa kerrotaan väitetyn, että Suomi valmistelee kirjeellä reserviläisiä kriisitilanteeseen.

Juttu sinänsä tuskin pitää sisällään mitään kummallista, koska, totta kai, reserviläiskirjeen tarkoitus on nimenomaan kriisitilanteeseen valmistautuminen. Tosin moni reserviläinen on varmaankin yksinäinen ja unohdettu, joten voihan olla, että armeija kirjeellään pyrkii vain reserviläisen mielenterveyden kohentamiseen ja porvarillisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen vahvistamiseen. Kyllä sekin jo mieltä kohentaa, jos saa käteensä kenraalin allekirjoittaman kirjeen, jossa kerrotaan reserviläisen olevan tärkeä osa entisen kommunismin vastaista taistelua. Kenraalin allekirjoitus on tietysti toiveajattelua, koska tyypillisesti julkishallinnossa allekirjoitukset kuuluvat jollekin lattiamanulle ja kirje on tyypillisimmin monistettu. Huonosti kaiken muun pahan lisäksi.

Kuitenkin vaikuttaa siltä, että kysymyksessä oleva uutinen on saanut porvarit takajaloilleen siitä syystä, että lehti on haastatellut uutiseensa kahta suomalaista, jotka tunnetaan Venäjän presidentin tukijoina. Tämä, jos mikä, harmittaa suomalaista normiporvaria eniten. Lehti on tehnyt kardinaalivirheen: se on haastatellut vääriä porvareita!

Suomen johtavat venäjäluulijat moittivatkin lehteä ankarasti ja vaativat väärien porvarien lausuntojen mitätöimistä. Uutista pidetään Kremlin amerikkalaiseen lehteen ”ujuttamana”. Seikka, joka tuntuu peräti kummalliselta, sillä USA läntisen sivistyksen johtavana valtiona varmasti tietää, mikä tässä maailmassa on totta ja mikä ei. Miten siis Kreml olisi voinut mitenkään ”ujuttaa” amerikkalaiseen laatulehteen yhtään mitään?

Se taas kummastuttaa, miksi laatulehti kuitenkin poistaa alkuperäisten haastateltujen kommentit ja korvaa ne uusilla, kuten kerrotaan. Mutta ilmeisesti lehden toimituksellinen linja on arvioida totuus sen perusteella, kuka huutaa kovimmalla äänellä.

Jo pitkään kansalaista on kummastuttanut, suorastaan tyrmistyttänyt, se älämölö, joka Suomessa on noussut kaikesta puolustus-/sotapolitiikkaan liittyvästä. Erityisesti Nato –hysteria on mennyt aivan yli äyräidensä. Lähes samantapaiseksi sonnanjauhannaksi kuin somekeskustelut yleensäkin. Käsistä ei näy karanneen enää mikään mopo, vaan jo tavallistakin suurempi traktori. Suorastaan kökkötraktori.

Luulisi puolustusvoimissakin tajuttavan, että reserviläiskirjeellä elämöinti luo mitä mainioimmat olosuhteet kaikenlaisille spekulaatioille. Erityisesti juuri nykyisenkaltaisissa olosuhteissa. Siksi täytyy kysyä, ainakin ihmetellä, elääkö armeija pöntössä? Onko armeijan todellisuudentaju järkkynyt? Onko armeijan pyrkimys kotimaisten pelkojen lietsominen lisäresurssien toivossa? Tavoitellaanko pelkotiloja lietsomalla mielipide Nato –jäsenyydelle suotuisaksi?

Reserviläiskirjeen lisäksi outoa kohua ovat herättäneet muiden muassa Hornetit siviili-ilmailun seassa, oudot merelliset havainnot, jotka on annettu ymmärtää sukellusveneiksi, jotka mielikuvatasolla on liitetty juuri Venäjään ja sitten vielä kenraalin televisiossa näytetty isäntämaasopimuksen allekirjoitus, joka antoi vaikutelman, ettei kenraali ole lukenut edes sopimuksen sisältöä.

Tumpelo tarkoittaa tietokonealalla ihmistä, joka on mahdollisimman vähän kärryillä yhtään mistään. Esimerkiksi Windows –maailmassa tumpelointi on erityisen kohtalokasta, koska juuri mainitussa ympäristössä harjoitetaan rikollista toimintaa harvinaisen paljon. Tai itse asiassa niin paljon kuin odottaa sopiikiin.

Nyt kun Keskusta mitä suurimmalla todennäköisyydellä johtaa seuraavaa hallitusta, olisi suotavaa, ettei Keskusta lähtisi mukaan meneillään olevaan yli äyräidensä paisuneeseen lännettymiseen, vaan toimisi ennakoitavalla ja perinteisellä puolueettomuuslinjalla ja pyrkisi mahdollisuuksien mukaan toimimaan selkeiden ja ymmärrettävien perustelujen mukaisesti. Ymmärrettävyydellä tarkoitetaan tässä sellaisia tosiseikoiksi ymmärrettyjä asioita, jotka tyhmempikin voi kyselemättä allekirjoittaa. Esimerkiksi totuus tässä maailmantilanteessa näyttää merkitsevän vain porvarillista totuudeksi julistamista.

13

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fiksuei

      Ei olisi nyt lähettänyt kirjettä! Oliko hagen idea?

      • Eikö sen kirjeen olisi voinut lähettää niin kuin ennenkin? Ei ennen mitään älämölöä noussut, kun reserviläinen sai kirjeen, jossa kutsuttiin kertausharjoituksiin, joissa sitten kerrottiin sodanaikaisista tehtävistäkin. Onko armeijasta tullut narsisti?


      • Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Eikö sen kirjeen olisi voinut lähettää niin kuin ennenkin? Ei ennen mitään älämölöä noussut, kun reserviläinen sai kirjeen, jossa kutsuttiin kertausharjoituksiin, joissa sitten kerrottiin sodanaikaisista tehtävistäkin. Onko armeijasta tullut narsisti?

        Suurta osaa meistä reserviläisistä ei ole kutsuttu kertausharjoituksiin koskaan, mutta eipä epätietoisuus sodanaikaisista tehtävistä minua ei muitakaan stressannut. Aselaji selviää sotilaspassista ja vaikka olisi sen hukannut tai vaikka polttanutkin, aselaji muistuu mieleen, kun oikein pinnistelee. Jos ei kuitenkaan sitä muista, voi olla jokseenkin varma, ettei sodan ajalle tule mitään erityistehtävää.

        Viime kädessähän tehtävä ratkeaa sitten, kun rytinä alkaa. Tiedon voi saada joltain hyvätahtoiselta upseerilta jopa matkalla rintamalle. Matkahan ei tapahdu mitään pikavauhtia, vaan armeijan kunniakkaita perinteitä kunnioittaen odottelutaukoja tiuhaan pitäen.


      • Jokusia kutsuja kertausharjoituksiin on tullut, mutta valitettavasti on ollut enimmäkseen muuta tekemistä, joten en ole päässyt laillisen ja hyväksyttävän syyn vuoksi osallistumaan. Jos en aivan väärin muista, niin kyllä jollakin harjoituskerralla oli jostakin tehtävistäkin puhetta. En vain millään muista mistä.


      • Asiallista_ja_mukavaa
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Jokusia kutsuja kertausharjoituksiin on tullut, mutta valitettavasti on ollut enimmäkseen muuta tekemistä, joten en ole päässyt laillisen ja hyväksyttävän syyn vuoksi osallistumaan. Jos en aivan väärin muista, niin kyllä jollakin harjoituskerralla oli jostakin tehtävistäkin puhetta. En vain millään muista mistä.

        Jokusia kymmeniä kertausharjoituksia ollut. Yliaikaakin jo ollut.
        Mutta suostumukseni siihen ollut.
        Viimeisin varsinainen oli 59 vuotiaana. 60v on raja kertausharjoituksiin.
        Päivistä, viikkoon/pariin mennyt ihan mukavasti.
        Tietenkin upseeripuolella ero, jotka telttailee ja on maastossa oikeasti.

        Monethan sitten käy "kertausharhoituksensa" "Finlandia" talossa puhmustetuilla tuoleilla. ns maanpuolustuskurseilla.
        Itsekkin niitä parit käynyt. Se teoriaa.
        Mutta johtoportaille tärkeää sekin.
        Toivottavasti kaikki ei kuitenkaan pääse johtamaan maastopuolelle.
        Saihan mm (homo) Pekka Haavistokin ;sivari, sotilasansiomitalinkin??
        Sotilasansiomitali vain tarkoitettu armeijan käyneille. Ja siellä kunnostautuneille.
        Jos muista ansioista, se ei saisi kuulua tähän.
        No..se sitä Halosen aikaa.
        Pitihän jonkun nuolasta siihenkin suuntaan.


      • Luulin armeijan olevan reipasta sporttielämää, mutta eipä tuo sitä juuri ollut. Joku tosin onnistui laihtumaan 13 kiloa, mutta oma paino nousi 4 kiloa. Onneksi siviiliin päästyä, kunto sitten taas koheni. Kovasti olen huolissani nykyisistä kybersotilaista. Miten käy, kun akku loppuu? Elektroniset sotakalut puolestaan saa käyttöönsä aina se, joka onnistuu ne kaappaamaan.


    • He_ukona_asioista

      Kaksi vasemmistolaista oli Amerikkalaisen Newsweekin lähteitä.

      • Kai Venäjän presidenttiä lähellä olevat ovat porvareita. Ainakin porvarillinen media kertoo Venäjän presidentin rikkauksista. Sitä paitsi sosialismi on romahtanut, joten jo siitäkin syystä kysymyksessä täytyy olla porvari.


      • hehheeeeee

        ;)))))))))))))))))


      • Kommarit_varkaita
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Kai Venäjän presidenttiä lähellä olevat ovat porvareita. Ainakin porvarillinen media kertoo Venäjän presidentin rikkauksista. Sitä paitsi sosialismi on romahtanut, joten jo siitäkin syystä kysymyksessä täytyy olla porvari.

        Kommunismissä, aina johtajat olleet rikkaita, niin, ja rakkaita.
        Kun rakkaus kansasta heitä kohtaan on ylitsevuotavaa.
        Vaikkei olisi syötävääkään.
        Niinhän he itse sanovat.
        Neuvostoliitostakin sanoivat, jopa työläistenkin olevan miljonäärejä.
        Piti lupa anoa naapurikaupunkiinkin. Matkallakin oli tarkastuspisteitä.
        Piti olla kellon tarkasti määritetty kulkeminen.
        Aivan mahtavaa ! Sitä ihannoitiin meilläkin.
        Kyllä Venäjä on lännen vastainen, paljonkin taas. Ihan kuin Neuvosliiton aikaan.
        Kaverinsakin heillä -Kuuba_ Pohjois-korea..jne.
        He ei oikein porvareitten ystäviä.
        Eli, Seppo kerrot pötyä, joko tietämättä, tai tiedostaen.
        Kyllä Venäjä on edelleen kommunisti kavereitten ystävä.
        Aina kommunisti johtajilla mittavat omaisuudet olleet.
        Valtion ja omaraha olleet aina sekaisin.


      • Kyllä venäläiset ovat rikkaita tänä päivänä, joten porvareita ovat. Vai meinaatko, että sosialismi on yöllä salaa nostettu pystyyn niin ettei meillä tiedetä asiasta mitään?


      • Kirjo_niin_laaja
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Kyllä venäläiset ovat rikkaita tänä päivänä, joten porvareita ovat. Vai meinaatko, että sosialismi on yöllä salaa nostettu pystyyn niin ettei meillä tiedetä asiasta mitään?

        Jos kaikkia Venäläisiä tarkoitat rikkaudella, olet väärässä.
        Mutta, jos osaa Venäläisistä tarkoitat, olet oikeassa.
        He oikein upporikkaita, jotka pääsi varastamaan valtion omaisuutta.
        Heillä miljardi omaisuudet. Heidän sanotaan pitävän hallintoa pystyssä, johon Putinkin kuuluu.
        Ja tuskimpa muuten maa pysyisikään yhtenäisenä. Kansallisuuksiakin niin paljon, että tietäneekö oikein kukaan, paljonko niitä on.
        Jos verrataan vaikka meihin täällä.
        Meillä vain muutamia vähemmistöjä.
        -suomenruotsalaiset
        -saamelaiset
        - romaniväestö
        - juutalaiset
        - tataarit
        -vanha venäläinen vähemmistö
        -ja nyt uutena tullut homot


      • Sama pätee niin kutsuttuun läntiseenkin maailmaan. Ehkäpä vielä suuremmassa mittakaavassa. Tarkoitan lähinnä tulo- ja varallisuuseroja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      3911
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3502
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      59
      3253
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      17
      3101
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3088
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2880
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2520
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      40
      2448
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2285
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2059
    Aihe