Persujen pahin vastustaja

Perustuskansalainen

Suomen hallituksessa jatkuvasti ollut RKP on Suomen menestymättömyyden pahin syy.
Puolue, jolla ei ole muuta ideaa toiminnassaan, kuin kytätä kielipolitiikkaa halvaannuttaa koko Suomen. Kaikki toiminta perustuu siihen, että ruotsinkielisten intressit huomiodaan.
Eduskunnassa 10 kansanedustajaa, jotka huutavat suoraa huutoa, kun Ppostin mainos ei ole ruotsiksi kuvaa hyvin toimintaa. Mikään asia ei etene, kun kaikki pitää tehdä 5% etuja kytäten.
Koulutus on pakkoruotsin takia täysin jäissä.
Ruotsinkielisten alueiden kehitys jäänyt jälkeen, koska pelko suomalaisten muuttoa alueille on vielä pahempi, kuin puolueen toinen pääaihe eli russofobia.

Ahvenanmaa, joka on RKP:n lempilapsi saa rekkakuormittain riihkuivaa rahaa autolautoille ajettuna. Luodoilta ei tule centtiäkään valtakunnan budjettiin.
Hyvin kuvaavaa on järjetön tuki saarten tuulivoima. Valtion budjetista tuetaan sähköntuotantoa, joka menee Ruotsiin. Ahvenanmaalaiset toki vetävät voitot liiveihinsä.
Saarilla harjoitetaan Suomen lain vastaista uhkapelitoimintaa. RKP:n oikeusministeri siunaa toiminnon.

Kansalaisilta ja yrityksiltä Peritään YLE veroa. Verosta 25-30% menee ruotsinkieliseen ohjelmaan, jota kansa ei pysty seuraamaan.

Päiväkodit, koulut jopa vanhainkodit käyvät vajaalla, koska suomenkielisiä ei niihin hyväksytä.

Viro kehittyy huimaa vauhtia, koska siellä venäläinen vähemmistö kulkee virolaisten ehdoilla. RKP pois hallituksesta estämästä kehitystä.

5

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivätkö ruotsia puhuvat mielestäsi kuulu kansaan? - et tainnut ajatella asiaa ihan loppuun asti. Kohta aletaan varmaan buukkaaamaan karkoituksia kaikille, jotka eivät kuulu Soinin "kansaan".

      • Perustuskansalainen

        Lue kirjoitus huolella. Suomenkielisiä on karkoitettu monesta Suomessa olevasta instituutiosta. Tyhjäkäynnillä oleva ruotsinkielinen päiväkoulu ei ote suomenkielistä lasta.

        Kauniaisiin ei voi rakentaa vuokra-taloa, koska sinne saattaisi muuttaa suomenkielisiä.

        Raaseporissa Tammiharjun sairaala-aluetta kaavoitetaan maltillisesti, samasta syystä.
        Ju jag har tänkt!


    • näinsemenee

      Persujen pahimmat vastustajat ovat RKP, Vihreät, Vasemmisto, SDP, Kokoomus. Ketä jää jäljelle? Keskusta, jotka haluaa SDP:n hallituskumppaniksi. Kristilliset ja Persut kokoonpano vissiin mieluisin persuille, ei toteudu koskaan. Sori.

    • persuminäkin

      ihanko itse keksit juttusi. nyt eron saaneessa hallituksessa ministerit sekä eduskuntaryhmä käyttäytyivät korrektisti verrattuna demareihin ja kokoomukseen. rkp saatava uuteen hallitukseen. ehdottomasti.

    • hyväCalle

      On kyllä ihanaa kun joku uskoo tosissaan, että pienellä vähemmistöllä olisi niin paljon valtaa. Täytyy tosin todeta, että Haglund oli edellisen paras ministeri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1237
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      896
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      810
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      702
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      56
      676
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      596
    10. 78
      591
    Aihe