Tukipaketit ovat rikos. Raamatun mukaan rikos on s

yntiä. Raamatun mukaan synnin palkka on kuolema. Raamatun mukaan Jeesus sanoi syntiselle naiselle " mene äläkä enää syntiä tee ". - Suomikin lähti mukaan keskeisiltä osin Eu : n tärkeimpiä taloussopimuksia rikkoviin tai ainakin niitä venyttäviin kriisitoimiin. Suomi sotkeutui Kreikan ja myöhemmin muidenkin kriisimaiden " pelastamiseen " alun perin keskustalaisen päämininisterin Matti Vanhasen ja hänen seuraajansa Mari Kiviniemen johdolla. Kummankin aisaparina junaili vvm Jyrki Katainen. ( Sdp : n Paavo Lipponen vei Suomen kieroudella euroon sallimatta neuvoaantavaa kansanäänestystä. Kokoomuksen Sauli Niinistö oli vvm ). Pääasiassa muiden euromaiden viiden viime vuoden kuluessa toteuttamat " pelastustoimet " ovat painaneet Kreikkaa yhä raskaampiin velkoihin mutta ne ovat pelastaneet ulkomaisia suurpankkeja maasta turvaan. Suurin osa tukiluotoista on kulunut Kreikan valtion vanhojen velkojen maksamiseen ulkomaisille liikepankeille. Kepu aloitti Kreikkapakettien jaon / lainojen takaamisen ja kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa ja nyt on Suomen vastuut Kreikkaan 7 miljardia euroa jotka tulevat sukupolvet joutunevat maksamaan. Asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei pysty koskaan maksamaanvelkojaan Suomelle. Kaikki muut eduskuntapuolueeet paitsi Perussuomalaiset ovat kauhakuormanneet rahaa Kreikkaan ja muuallekin. Me emme ole liittyneet sellaiseen euroon jossa olisi jotain velvolisuuksia maksaa muiden maiden velkoja. Me olemme liittyneet sellaiseen euroon jossa kiellettiin ottamasta osaa muitten velkataakkaan. Pääasiassa muiden euromaiden viiden viime vuoden kuluessa toteuttamat " pelastustoimet " ovat painaneet Kreikkaa yhä raskaampiin velkoihin mutta ne ovat pelastaneet ulkomaisia suurpankkeja maasta turvaan. Suurin osa tukiluotoista on kulunut Kreikan valtion vanhojen velkojen maksamiseen ulkomaisille liikepankeille. Kepu aloitti Kreikkapakettien jaon / lainojen takaamisen ja kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa. Jokohan piikki pantqis kiinni ja laitettaisiin isänmaa Suomi vihdoin kuntoon.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tehdäänköparannus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu