Onko pahempaa rikollista kuin mopoilija

Onko olemassa pahempaa rikollista kuin mopolla ajava tyttö tai poika. Tuli taas asia ajankohtaiseksi kun luin jostain että Espoonkaan poliisilla ei ole resursseja ottaa kiinni ns jopoliigaa. Samaan aikaan kuitenkin heillä on aikaa jahdata mopoja päivästä toiseen. Joka ainoa viikonloppu poliisit saapuvat nuorisoiden kokoontumispaikoille ja ratsaavat mopoja.
Silloin kun olin nuori ja omistin mopon poliisit olivat aivan samanlaisia, päivästä toiseen jahtailivat meitä, ratsasivat mopoja kyselivät papereita kun samaan aikaan muualla tehtiin ihan oikeita rikoksia. Olen aivan varma että nykyään jos haluaa saada poliisit nopeasti paikalle on syytä mainita aina että paikalla on myös mopo, tällöin he tulevat huomattavasti nopeammin ja runsaimmin joukoin
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja jatkuu aina vaan. Tänään kun avasi suuren iltapäivälehden niin hetihän sieltä pomppasi otsikko eteen, mopot tehotarkkailussa. Jutussa koitetaan kertoa kuinka vaarallisia mopot/mopoilijat ovat. Itse en ole koskaan kohdannut vaarallista mopoa, en autoillessa enkä kävellessä mutta polkupyöriä olen saanut väistellä ja pelätä henkeni edestä varsinkin stadissa. Myös moottoripyörät ovat aiheuttaneet suurilla nopeuksillaan enemmän vaaratilanteita kuin mopot. Eräänä päivänä nauroin kippurassa kun katsoin tätä poliisit ohjelmaa ja tässä jaksossa poliisit kohtasivat "ylinopeutta" ajavia mopoja, suorastaan hengen vaarallisia koska pelkääjän paikalla ollut poliisi alkoi ulvomaan kuljettajalle että pysäytä käännä ympäri, etkö nähnyt, jumalauta mopoja ja vauhtia yli 60 km/h. ja taas ihmetellään kun ei ole resursseja puuttua varkauksiin pahoinpitelyihin ja muihin vakaviin rikoksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Moporosvo kirjoitti:

Onko olemassa pahempaa rikollista kuin mopolla ajava tyttö tai poika. Tuli taas asia ajankohtaiseksi kun luin jostain että Espoonkaan poliisilla ei ole resursseja ottaa kiinni ns jopoliigaa. Samaan aikaan kuitenkin heillä on aikaa jahdata mopoja päivästä toiseen. Joka ainoa viikonloppu poliisit saapuvat nuorisoiden kokoontumispaikoille ja ratsaavat mopoja.
Silloin kun olin nuori ja omistin mopon poliisit olivat aivan samanlaisia, päivästä toiseen jahtailivat meitä, ratsasivat mopoja kyselivät papereita kun samaan aikaan muualla tehtiin ihan oikeita rikoksia. Olen aivan varma että nykyään jos haluaa saada poliisit nopeasti paikalle on syytä mainita aina että paikalla on myös mopo, tällöin he tulevat huomattavasti nopeammin ja runsaimmin joukoin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu