Piri ja sydänongelmat

Pörripää

Toissapäivänä kolmet 0.2-0.3 töötit. Laskiessa vainoja ja harhoja, vieläkin päällä koska en ole tuntia paria pidempää saanut nukuttua. Seuraavana päivänä "oli vaan pakko" ne yhet vedot vetää ja ei ollut edellistä päivää kummoisempia. Laskut lähti suurimmiks osin tunneiksi veke. Sit vaan kuulo, näkö, tunto-hallut vähän isompanakin takas. Sain n. Tunnin-pari nukuttua kunnes heräsin inhottavaan kahteen peräkkäiseen puristukseen rinnan alapuolella ja näiden jälkeen ihan älytön pamaus yläpuolella. Hyvin kiihtynyt syke niin ylikierroksilla. Sit tuli jonkun ajan päästä 1 tai korkeintaan 2 puristusta/pistoa?. Alkoi rintakipu joka ei ole ollut missään vaiheessa sietämättömällä tasolla. Sellaista pientä puristusta ja rintakipua jota myös oikean rinnan yläpuolella muutaman kerran hiukan inhottavammin. Puhetta tuli ahdistavuuteen saakka väkisin. Suoneen olen tunkenut alle vuoden mutta yli puolivuotta. Ei oo käyny näin kertaakaa? Noita harhoja alkanut myöhemmiten tulemaan ja psykooseja puhjennut sairauden toimesta ennen douppia mutta ne yleensä kestää kun pitäisi mennä ohi nukkumalla.. Ainoa lääke jonka otin ennen kun kävin nukkumaan oli atarax (vissii 125mg). Ne viime vedot oli eilen n. Klo 21 eli joku 12h sitte. Viime vuoden puolella vedin parhaillaan useasti viikossa mutta joskus kerran parissa viikossa. Tänä vuonna muutama kert kuukaudessa max. Nyt muutaman viikon aikana otettu 1-2krt vko. En oo mielestäni erityisesti rasittanu liikkumalla sydäntä. Syönyt ehkä jonki verran viikon sisällä mutta juotua nyt 3pvn ajan ei ole tultu lähes koskaan. Pyörrytyksen tunnetta ja huimausta joo. Niin kuuma että aamulla kävelin kaupasta t paidalla (huimas niin paljon että ei meinannu tolkku pysyä ja koko ajan kyykkimässä sekä se takki siinä päällä teki tuplasti olosta pahemman koska se kuumuus. Heikko olo parani vitamiinivedellä, parilla palalla pizzaa ja lakuja. Mutta sydän taas alkoi tykyttää lujaa ja hiukan puristaa rintaa, etenkin jos asiaan kiinnitän huomiota niin alkaa jopa sattumaan ne puristukset ja rinnassa muutenkin kipua vähän lähes ollut kaiken aikaa. Mikä tähän siis vaikuttanut ja miten voin estää tän tapahtumasta taas (fyysinen oireilu)? Tole selvästi laskenu tai stydiä juttuu jos tuo kaikki liikaa. Normaalisti esim 2x0.4 ja toimii toivotusti, ei laskuja ja muutenkaan mitään epätoivottuja juttuja. Ainakin huima vähennys päivän annoksille, ja seuraavia vetoja ihan ei huomiselle. Kai nää sydämmen ongelmat lähtee mahd. Pian pois? En vielä oo minkään ikäinenkään niin tuskin liittyy mihinkään muuhun kun tähän pöhköön. Mikä tätä tilaa voisi auttaa ja mitä tulis välttää, pörriä en tuu tän tilan päälle käyttää. Beetasalpaajia, sirdaludeja, panacodeja, sekä zyprexaa löytyy näin valmiiks. Nukkuuki ois kiva päästä ennenku ollaan suljetulla.

29

12443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wdjifij

      Syö ja nuku kunnolla vitamiinit (monivitamiinit) älä syö liian raskasta vaan terveellistä esim,kaurapuuroa. hedelmiä vihanneksia,kyl sä varmaan tiiät mikä on terveellistä... vältä sitä raskasta ruokaa kuten pizza

    • Jvkbibi

      Luulen että nestehukka ja kaliumvajaus aiheuttaa ongelmia. Juo enemmän ja syö enemmän. Syö ja juo ihan kunnolla aina kun käytät ja älä heilu liikaa. Laskuissa pysy kotona kunnes olo on parempi.

      • Konon

        Luovu myös siitä piikistä nyt kokonaan.


    • Pörripää

      Kiitoksia vastauksista. Voiko olla vakavaa/henkeä uhkaavaa? Kun kipu jatkuu yhä. Onko mahdollista että oireet jäävät ja on sydämen pysähtymisen riski? Kestäneet nyt n. 13h ja viime vedoista varmaan kuusi tuntia tuotakin enemmän. Voinko enää ikinä käyttää piriä edes pienellä annoksella vai onko siinä tämän vuoksi joku hälyttävä riski? Harhat, outo psykoosi olo mutta ei mitään psykoosia ole(vielä), ja välillä vainot jotka saattaa sekoittaa todellisuutta kestänyt nyt kolmatta päivää, mutta pääsääntöisesti tiedän missä mennään. Pisin aika kun pirin jälkeen oli harhoja yms on ollut 1.5pv., ei kai voi jäädä pysyväksi?

      • a34ta34

        Voi siitä puhjeta skitsofrenia jos huonosti käy. Ei puhkea jos käytön lopettaa. Nyt on tärkeintä syödä ja nesteyttää, eli siis juoda helvetisti vettä. Oikeasti vedä nyt ainakin 3 litraa päivässä. Sydänoireet voi johtua hivenainepuutoksista. On tuo hälyttävä merkki kun pumpusta ottaa. Mene lääkäriin. Voi olla että menee itsestäänkin ohi, mutta älä nyt helvetissä enää vedä mitään. Voit soittaa myös terveyskeskukseen ja kysyä onko vaarallista..


      • Pörripää

        On jo ko sairaus. Otin beetasalpaajaa jotta rauhottais sydäntä mut tulin tulikuumaksi ja sattuu välillä edelleen ja pulssi melko epätasainen.. Ja jotkut lyönnit tosi voimakkaita ja jotkut päinvastoin. Otin kans zyprexaa ja ei auttanu harhoihin. Hätänumero ei vastaa ja oman kunnan päivstys ei vastaa. Vähän avuton olo on.


      • SiiriSofiia

        Miten voit tänään? Mikä sut on ylipäätään saanu käyttää ees huumeita? Pystysitkö harkihtee lopettamista? Ootko minkä ikänen?

        Ja etenkin jos sulla on jo skitsofrenia, se on sellanen sairaus, että missään nimessä en pelleilis huumeiden kanssa!!!!!

        Tutkitusti siinä on _TODELLA_ kohonnut riski tehdä vaikka henkirikos. Sitten sinä todellakin pääset vankimielisairaalaan hoitoon. Sitäkö haluat?


      • aw4ers

        Skitsofreenikko on harvoin ympäristölleen vaarallinen. Toki amfetamiinia käyttävä ihminen joka ei ole nukkunut moneen päivään eikä syönyt kunnolla voi olla ärsytettynä vaarallinen.


    • Pörripää

      Psykoosioireet lähteny. Sydämmessä aina ajoittain inhottavaa kipua, parempi kuitenkin kun toissapäivänä. Oon syöny, juonu sekä nukkunu pari viimestä päivää. Kaikki fyysinen tekeminen hankalaa(kroppa väsyy), heikotusta, huimausta ja pyörrytystä. On kuitenkin toissapäivästä oloa jo parempi. Täytyy olla erittäin huono tuuri jos tästä jäi joku eteisvärinä mihin katoin että oireet mätsää. En stimuja kuitenkaa nii kauaa ja paljoo oo käyttäny..

      • SiiriSofiia

        Selevää. :)

        Mites jatkossa?


      • e34wt

        Jätä ny hyvä ihminen se neulan käyttö pois. Sä et voi tietää mitä kaikkea se sun "amfetamiini" sisältää. Siellä voi olla semmoisia epäpuhtauksia että sairastut vakavasti. Unohda se kovien olojen tavoittelu.


      • Pörripää

        Moni muukin tätä käyttäny ja on ollu normaalia katupiriä stydimpää mutta ei saanut mitään tän kaltasii oireita. Ja ei tee


      • Pörripää

        Ei tee siis enää mieli ottaa mitään. Voiko mikään lääke auttaa oloon(sydän yms.)? Esim. Bentsot, panacod, sirdalud? Beetasalpaaja sai kaiken vaan pahemmaksi.


    • ertytrey

      Amfetamiinimyrkytystä hoidetaan ensisijaisesti bentsodiatsepiineilla. Diatsepaamia annetaan suun kautta 5–20 mg tai loratsepaamia lihaksensisäisesti 1–2 mg. Lääkettä annostellaan oireiden voimakkuuden ja keston mukaan 1–2 tunnin välein. Jos psykoottisia oireita ilmenee, lääkehoitoon lisätään haloperidolia lihaksensisäisesti tai suun kautta tai risperidonia. Sydämen tiheälyöntisyyttä, kohonnutta verenpainetta ja kuumetta voidaan lievittää beetasalpaajilla (esimerkiksi propranololia suun kautta tai laskimonsisäisesti). Beetasalpaajia ei käytetä henkilöillä, joilla on astma, diabetes tai sydän- ja verisuonisairaus. Mahdolliset epileptiset kouristukset hoidetaan suonensisäisesti annetulla diatsepaamilla.

      Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00089#s1

      • Pörripää

        Amfetamiinimyrkytys tuskin kestää 4päivää? Ja toi beetasalpaaja sai pumpun ihan sekasin, onneks oli kaapissa lääkehiiltä. En sitemmin enää mitää bentsoja sun muuta ottaa.


      • W32R
        Pörripää kirjoitti:

        Amfetamiinimyrkytys tuskin kestää 4päivää? Ja toi beetasalpaaja sai pumpun ihan sekasin, onneks oli kaapissa lääkehiiltä. En sitemmin enää mitää bentsoja sun muuta ottaa.

        Olet käyttänyt niin isoja annoksia ja amfetamiini poistuu niin hitaasti että ensin on ollut yliannostus (myrkytys, miksi sitä haluaa sanoa) joka on aiheuttanut psykoottisia oireita ja lisäksi sulla on ollut nestehukka ja ehkä aliravitsemus. Elimistöllä kestää palautua. "Beetasalpaajia ei käytetä henkilöillä, joilla on astma, diabetes tai sydän- ja verisuonisairaus." Tämän oireesi ja beetasalpaajan sopimattomuuden ymmärrän niin että sulla on ollut jonkinlainen häiriötila sydämen toiminnassa jolloin beetasalpaajaa ei olisi saanut ottaa, josta kertoi sydänalan kipu.. Tämä vain minun pohdiskelua. Pameja olisit voinut ottaa ja se olis voinut sua auttaa.


      • Pörripää

        Oon helpottunu jos näin on. Tänään ollut sydänkivut ja luja lyöntisyys harvemmassa kun muina päivinä, joten kai tää tästä. Sekä huimaus/pyörrytys ja heikko olo on parempaan päin. En nyt sanois isoja annoksia mutta tole saattanu laskee ku vähemmän tullu käytettyy nykyään ja oli aika vahvaa verrattuna mitä yleensä tulee vastaa. Kiitti vastauksesta!


      • Nnlon

        Vahvassa ja tavanomisessa voi olla aika iso ero vaikka sitä ei heti tajuakkaan. Sitten esim. 100mg dekstroamfetamiinia, eli siis tarkoitan niitä lääkkeitä vaikka 20 kpl 5mg/kpl on jo ihan järkyttävän iso annos. Sä olet ottanut sanomasi mukaan 400mg annoksia jotain sekoitusta x, joka oli kuitenkin mielestäsi vahvaa. Kelaa nyt vähän paljonko sä olet sitä ihan oikeasti ottanut jos se on ollu oikeesti vahvaa.. Vähän kun laskeskelet tosiasioita niin tajuat miksi kävi niinkuin kävi.


    • Diujiyh

      Käytät edelleen vaikka itkuvirsi oli pitkää ja sekavaa...käytä ja kuole.

      • Noupp

        Itseasias en oo käyttäny enää, enkä tuu käyttämään.


    • niin_on_aina_ollut

      Ei oo vanhaa nistiä. Se on elämän laki.

      • 34534

        Onpas.. Lemmy Kilmister 69, Keith Richards, 72, William Burroughs 83, Ozzy Ozbourne 66.. Onhan näitä. Ja vielä sellaisia jotka on vetänyt kamaa enemmän ja kovempaa tahtia kuin monet nuorempana kuolleet. Se on vaatinut vain oikeanlaiset geenit ja oikeanlaisen luonteen sekä hieman hyvää onnea.


    • mikävaannimimerkki

      Mä kun kiskon boretta niin makaan ziigaamassa töllöä ja hertta takoo tuhatta ja sataa.
      En oo ajatellut asiaa sen enempää.
      Pääasia, että mun pää pysyy vaiti, ei ajatuksen ajatusta!
      Laskuihin kannattaa varata muutama bentso ja vaikka unilääke.
      Itse tietty sanon, että kärsi niin tiedät nauttineesi.
      Toivottavasti fiilixet on jo kunnossa.
      Mun pitäis lähtee palauttaa huomenna käytetyt työkalut varikolle ja olen päättänyt, että en ota enää puhtaita mukaan :)

    • Noboddy

      Sun pitää juoda vettä joka kerta kun piriä tai mitään muuta huumeita vetää tai ainakin olen ite huomannut että auttaa ehkäsemään ja auttaa noihin tunteisiin ja oloihin .. saattaa johtua nestehukasta plus se piri siihen päälle

    • pippi

      huumeet ei oo tappanu koskaan ketään.alkoholi tappaa miljardeja päivässä mutta huumeita voi vetää kiloja päivässä eikä kuole.

      • Anonyymi

        Ylempään korjaan asioita, ja mikä niist pitää paikkaansa on viiminen.

        Itseasiassa bentsojen sekakäyttö aiheutti
        2017 75% kuolemista.
        Alkoholi ei yleensä itsessään tapa. Tiedän, paljon kuolemia tapahtuu päivittäin alkoholin vaikutuksen alaisena...
        Kannabista voit polttaa niin paljom kun huvittaa, etkä kuole. Tappava määrä on tutkitusti noin 680kg 15min sisällä poltettuna. Ja viel 1 lainaus tutkimuksesta, in fact you cant overdose cannabis(THC).


    • Anonyymi

      Voi teitä nissukoita. "MuUtAmAn ViIkOn SiSäLlä 1-2 KrT" puhuit jopa itsesi pussiin.

    • Anonyymi

      Älä ikinä mene ottamaan mitään beetasalpaajia amfetamiinin kanssa, tämä yhdistelmä voi aiheuttaa voimakkaan verisuonten supistumisen ja verenpaineen nousun johtuen adrenergisten alfareseptorien yksipuolisesta stimulaatiosta...

    • Anonyymi

      Uskon ettei nää muut lääkkeet toimi samaan aikaan ku oot tykittäny .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3650
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      71
      1928
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1214
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      65
      1035
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe