Netissä liikkuu monenlaisia huhuja. Saako jehovantodistajat käydä suomi24 palstalla lukemassa ja kirjoittamassa asioita? Onko siitä varoitettu?
Internetin käyttö?
Happoinen
1772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
on varoiteltu. syy on siinä että järjestö haluaa ettei todistajat saisi liikaa todellista tietoa järjestöstä. vain tietämättömiä ja peloiteltuja voi hallita.
Mistä sen tietää mikä on todellista tietoa? Ilmeisesti on ihmisten karttamista, eli ihmisten siirtymistä toisenlaisiin uskontoihin ei katsota hyvälllä jne? Mutta saako äänestää, tai suorittaa siviilipalvellusta? Lähinnä netistä tulee vastaan erilaisia kieltoja asioista, joita jehovantodistajat ei saa tehdä.
Eihän sitä voikaan varmaksi tietää ja sen takia kannattaa tutustua aiheeseen monen eri lähteen kautta. Käytännössä kaikki sellainen mikä heidän omilla sivuillaan http://jw.org sanotaan olevan Jehovan tahdon vastaista tai jätetään ikäänkuin oman tunnon asiaksi, on käytännössä kiellettyä. Niistä asioista voi joutua vähintäänkin nuhdeltavaksi ja huomauttamisesta huolimatta toistuva vääränlaisen oman tunnon mukaan toimiminen johtaa erottamiseen ja karttamiseen. Muutamat synnit johtavat paljastuessaan automaattisesti erottamiseen, esim. tahallinen veren syönti tai veren siirto. Kuitenkin esim.lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voidaan antaa katuvalle anteeksi, eikä asiaa viedä poliisille.
kannattaa tutustua aiheeseen monen eri lähteen kautta.***jjuuuuhhh....
oikeeen antaumuksella, toki :D
---siinä ei kylläkään vuorokauden 24 h
riitä kun alkaa tavaamaan netin syövereistä löytyvää txt aiheesta...
Pahalainen Saakutti ulvoo naurusta
kun
- kansa kuola valuen-
lukee
hekumoiden kaikenlaista piiskaa-pepulle-juttuja todistajista :D
jos mä etsin faktatietoa diabeteksesta,
mää
tietysti meen S24:sta hakemaan siitä tietoja
ja luotan ne todeksi:D
Katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta.
Kuvitellaan tilanne jossa jehovan todistaja ja mormoni kohtaavat toisensa kadulla.
Jehovan todistajalla on tiedossa totuus jonka hän haluaa kertoa valheessa elävälle mormoonille jotta hänkin tulisi tuntemaan totuuden.
Mormoonia on kuitenkin voimakkaasti varoitettu omassa seurakunnassaan tutustumasta mihinkään muuhun uskontoon tai suuntaukseen kuin pelkästään mormonismiin.
Kriittisiä ajatuksia mormonismista ei kannata kuunnella sillä ne ovat peräisin panettelijasta.
Kaikki tieto on pahasta ja pelkkää eksytystä jolle ei kannata antaa ajatustakaan ettei vaan katala pahuus pääse uimaan liiveihin.
Vaara vaanii jokaisen nurkan takana...
Mieti kuinka vaikeaa tuo tietämätön mormooni on saattaa oikealle, totuuden tielle jos hän ei halua eikä edes uskalla yrittää selvittää mikä todella on totuus Jehovasta ja Hänen tarkoituksestaan ihmiskuntaa kohtaan?
Miten voi saarnata valtakunnan hyvää uutista ihmiselle joka on voimakkaasti aivopesty hylkimään sitä???
Jehovan todistajat kieltävät lähes täysin sen mahdollisuuden että he itse olisivat opetuksissaan väärässä.
Tämä johtuu siitä että vartiotorniseura manipuloi heidän ajatuksiaan jatkuvasti opetuksillaan, esittäen olevansa Jumalan ainoa oikea äänitorvi maailmassa.
Se toistuvasti varoittelee seurakuntalaisia kuuntelemasta mitään kritiikkiä mikä koskee järjestöä itseään ja pitävät sitä aina vain haitallisena panetteluna, siitäkin huolimatta vaikka kritiikki olisi tuotu esiin vankkojen todistusaineistojen kanssa.
Melko pehmeetä touhua...
Olisiko mahdollista, että sinä olet erehtynyt? Niinpä. Ei tietenkään. Vain muut erehtyvät.
Haluaisitko kritiikkiä omista väitteistäsi ja itsestäsi? Kuuntelisitko korvat höröllä? Ai, et. Sitähän minäkin, sinun uskomuksissasi ja tavoissasi ei ole kritisoitavaa, vain muiden uskomuksissa ja tavoissa on.
Ei ole ihme kun eivät äänestääkään saa miksi sitten saisivat netissä surfata
Tottakai on mahdollista että olen väärässä ja jos näin on niin ei minulle tuota lainkaan tuskaa myöntää sitä.
Otan mielelläni vastaan myös kritiikkiä koska juuri kritiikki pakottaa ihmisen ajattelemaan, oppimaan ja näkemään asioita monista eri näkökulmista käsin.
Mielestäni totuus kyllä kestää kaiken kritiikin, kyseenalaistamisen ja vertailun mutta valheesta en voi sanoa samaa.
Hei,"rolexrolex", olipa hauska lukea ajatuksiasi mormonin ja todistajan kohtaamisesta.
Myös se, että olet kykenevä ja halukas korjaamaan sen, minkä huomaat vääräksi.
Sellainen asenne tekee elämän kiinnostavaksi ja rikastuttaa monin tavoin.
Mietin vain, oletkohan nuori, elämä edessäsi ja vähän toimintaa, jota kadut?
Arvelen sinun olevan poika, mutta saatat yhtä hyvin olla nuori nainen, joka
on löytänyt muutakin kiinnostavaa elämässä kuin miesten miellyttämisen...
Jatka vain samaa rataa, niin hyvää seuraa;-)
Vertaillaanpas KRIITTISESTI jeppuja ja luterilaisia:
minä erosin luterilaisesta kirkosta sen jälkeen
kun luin LUTHERIN kirjoittaman kirjan juutalaisista
jehovalaiset ei ole kirjoissaan kehoittaneet
tappamaan juutalaisia ja
polttaamaan juutalaisten synagoogia yms
kuten luterilaisuuden perustaja
Martti Luther yllyttää ihmisiä tekemään
Netissä liikkuu monenlaisia huhuja.^^^^
mä luin
-netistä tietysti-
että JoPo haluaa Paaviksi
ja Valkila Presidentiksi
Valkila voi onnistuakin,
ohan se jo valtiotieteen tohtorikin.
kaikki mitä netistä luen,
on totta
Saako jehovantodistajat käydä suomi24 palstalla lukemassa ja kirjoittamassa asioita? Onko siitä varoitettu?
Tuskin asiallista vastausta saat. Ilmeisesti joidenkin JT-kirjoittajien omatunto sallii palstalla pyörimisen, kunhan vastailee ohi, tarttuu epäolennaisuuksiin ja käy henkilöön.
Hassu asia tuo "Raamatulla valmennettu omatunto", jota Vartiotorniseura korostaa.
Teemaksi vaihdettu miespuolinen nainen, eli nainen ja takapuoltasuurentavat alushousut ( kuvainnollisesti).
Youtubessa on englanniksi aika paljon aiheita jehovan todistajista. Ilmeisesti eräs asia, joka on kuumaperuna on se, että ihmisten tunnesiteitä toisiinsa katkaistaan. Koska ei saa olla ystävä kaikille.
Fergelain
5.5.2015 13:07
Koska ei saa olla ystävä kaikille. ***** woot ??
----ymmärtääkseni Raamattukin sanoo,
ettei kristiyn pidäkään olla ystävä kaikkien kanssa.
heikko raamatuntuntemus täällä