"Talvivaaran salaojista tuli päästöviemäreitä", kirjoitti Savon Sanomat 27.4.2015. Lehden mukaan (Juha Mikkonen) sulfaattipäästöt ovat 1500-kertaisia. Kainuun ely-keskus, kolme osakaskuntaa ja muutama yksityishenkilö tekivät vuonna 2011 poliisille tutkintapyynnön Talvivaaran kaivoksesta. Kaivoksen natrium-, mangaani- ja sulfaattipästöt ylittivät lupahakemuksessa ilmoitetut määrät lähes 50-kertaisesti ja sulfaatti 1500-kertaisesti. Yhtiön hakemuksen mukaan altaiden piti olla täysin vesitiiviitä.
Kesken esitutkinnan kaivoksen kipsisakka-altaaeen tuli vuoto vuonna 2012. Altaasta karkasi Vuoksen vesistöön 200 000 kuutiometriä ja Oulujoen vesistöön 20 000 kuutiometriä kipsisakkaliuosta, joka sisälsi runsaati ympäristölle vaarallisia ainesosia. Seuraavana vuonna ely-keskus täydensi rikosilmoitusta, kun vuoto uusiutui. Altaasta lähti 200 000 kuutiota hapanta liuosta.
Talvivaaran alapuoliset järvet ovat poikkeuksellisessa tavalla muuttuneet ja monen kriteerin perusteella PILAANTUNEET. Kihlakunnansyyttäjä vaatii törkeästä ympäristön turmelemisesta rangaistusta johtaja Pekka Perälle ja kolmelle yhtiön johtajalle. Syyttäjä vaatii heiltä valtiolle 13,3 miljoonaa euroa rikoshyötyä. Kaikki kiistävät syytteet. Jutun käsittely alkaa elokuussa Kainuun käräjäoikeudessa. Savon Sanomien artikkelin mukaan Talvivaara haukkuu esitutkinnan. Yhtiö vierittää mahdollisen rikosvastuun altaan rakentajalle eli Destialle.
Talvivaarasta ei ole saatu viime aikoina täsmätietoa valtakunnallisessa mediassa saastuttaisesta, vahingonkorvauksista tai jatkosta. Miten rakennusvavonta toimi? Onko vastuu Talvivaaran, joka rakennutti väärin vai Destialla, jonka mukaan lupamääräysten noudattaminen on tilaajalla.
Helsingin Sanomat kirjoitti 28.3.2012 (Tapio Mainio) Talvivaarasta otsikolla
TALVIVAARAN YYA-SELVITYS LAADITTIIN VIRHEELLISIN TIEDOIN
"Talvivaaran ympäristöpäästöt ylittivät moninkertaissti sen, mitä yva-selvityksess ennakoitiin. Selvityksen perusteella yhtiölle myönnettiin ympäristölupa. "Ympäristöluvassa vesistöä kuormittavan sulfaatin raja-arvoksi asetettiin yhtiön toivoma 130 milligrammaa litrassa. Todellisuudessa yhtiön laskemissa jätevesissä oli sulfaattia jopa 8 000 milligrammaa litrassa, luvasta päättäneen Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) johtaja Sami Koivulan mukaan.
HS:n artikkelin mukaan Yva-selvityksen laati 35 vuotta perheyhtiönä toimineen Lapin Vesitutkimuksen edellinen toimitusjohtaja Olli Salo, joka jatkoi yhtiön palveluksessa ja sijoitti Talvivaaraan. Pahimmin vesistöpäästöistä olivat 2012 maaliskuuhun kärsineet lähellä olevat Salminen, Kalliojärvi, Ylä-lumijärvi ja Kivijärvi. Tuolloin Talvivaara haki avista ympäristöluvan tarkistamista, jossa sulfaatin raja-arvoksi olisi haluttu 7 000 milligramma litrassa ja vuodesta 2015 eteenpäin 2 000 milligrammaa litrassa, kertoi avin johtaja HS:ssa 28.3.2012.
Lapin yliopiston tutkija Mika Flöjt julkaisi kriittisen kirjan KYSYMYKSIÄ TALVIVAARASTA.
"Euroopan suurimman nikkeli-uraanikaivoksen aiheuttamat ympäristö- ja vesistöhaitat ovat pilanneet pahati Kainuun puhtaan luonnon imagoa. Ikävtaikutukset näkyvät jo Vuoksen ja Oulujoen vesistöissä, hajuina Vuokatissa ja ympäröivissä kylissä sekä kahtiajakautuneessa kainuulaisessa ilmapiirissä", tutkija Flöjt on todennut.
URAANI on prosessin sivutuote. Talvivaaran kallioperä ja nikkelimalmi sisältävät luonnonuraania pieniä pitoisuuksia. Uraani liukenee kaivoksen pääliuokseen. Liuoksen uraanipitoisuus on pieni, prikymmentä milligrammaa litrassa, mutta uraani saadaan siitä talten modernilla uuttomenetelmällä.
Uraanin talteenottolaitos toimii kaivoksen tuotantoprosessin kiinteänä osana. Prosessiliuoksesta otetaan ensin talteen kupri ja sinkki, sitten uraani. Sen jälkeen liuos jatkaa nykyiseen nikkelin ja koboltin yhteissaostukseen.
Talteen otettu uraaniperoksidisakka sakeutetaan, suodatetaan ja kuivataan. Lopputuloksena syntyvä puolituote eli yellowcake sisältää uraania70-90 %. Keltaisesta väristän nimensä saanut yellowcake kuljetetaan Talvivaarasta Kanadaan, jossa se jalostetaan ydinvoimaloiden polttoaineeksi.
Talvivaaran tuotantomäärä on 350-500 tonnia uraaniperoksidia vuodessa. Prosessi on muun kaivostoiminnan tapaan ympärivuotinen.
Pekka Perän arvostelijat ja uraanin talteenoton vastustajat ovat väittäneet, että muut metallit olivat vain hämäystä ja uraani alun perinkin Perän pääkohde.
"Jos rahaa ymmärrät, ymmärrät myös pelin hengen. Käyttökustannuksemme ovat 350 miljoonaa vuodessa. Nikkelistä saamme vuosittain 700 miljoonaa ja uraanista 25 miljoonaa euroa. Tästä on helppo laskea, mikä on päätuotteemme", totesi Perä Juha Granathille Ylen Ajankohtainen kakkosen ohjelmassa, josta myös em. tiedot.
VOI KAUHEETA, jos ulkomainen sijoitusyhtiö saa jatkaa suomalaisten järvien ja vesistöjen saastuttamista PIILOVIEMÄREINÄ, jotta nikkeliköyhästä maaperästä saadaan kannattavasti nikkeliä väärin rakennettujen, vuotavien 3 metrillä korotettujen myrkkyaltaiden avulla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Otetaanko Talvivaaran tukeminen verorahoista hallitusohjelmaan? Kenen tulee puhdistaa pilaantunut ympäristö ja järvet sekä istuttaa uudet kalat kuolleiden tilalle? Kuka maksaa korvaukset mökkiläisille ja maanomistajille? Uusi ulkomainen sijoittayhtiökö?
Miten ulkomainen sijoitusyhtiö tulee estämään ympäristön pilaantumisen, kun altaat vuotavat, kun Suomessa sataa usein ja Talvivaarassa lumet sulavat? Rakennetaanko lisää poistoputkia muihin järviin?