Adolf Eichmann hirtettiin 1. kesäkuuta 1962 satojen tuhansien juutalaisten järjestelmällisestä murhaamisesta. Tiettävästi hän ei koskaan myöntänyt syyllisyyttään. Viimeisinä sanoinaan ennen hirttämistään hän vakuutti uskoaan Jumalaan.
Uskovainen Adolf Eichmann
ajatuksia_herättävä
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Uskovathan ovat omasta mielestään aina synnittömiä. Synnintunnustus kuuluukin vain luterilaisille ja siitä heidät tunnetaankin.
Sano isällesi, että hän on valehdellut sinulle törkeästi kännipäissään.
Suosittelisin sinulle kirkossakäyntiä.
Onko tuon isä siellä ryyppäämässä?
Olet helluntailainen, koska et tiedä etkä ymmärrä mitään.
En ole helluntailainen ne eivät kelpuuttaneet minua. Siksi olen edelleen luterilainen kun tänne kelpaa kaikki.
Laitahan linkki niin katsotaan minkälaiseen jumalaan tuo ihanteesi uskoi.
Muuten aloituksesi on epätoivoista aivopierua.
Näyttää palstan uskovilla olevan suuria puutteita historiantuntemuksessaan. Luulin että tämä on kaikille selvää. Mutta jos haluatte tietää enemmän, uusin Ilta Sanomien Historia kertoo.
luetko sinä muuta kuin Iltistä ja Seiskaa?
Natsi-rikolliset olivat tunnetusti hyvin uskonnollista väkeä. Hitlerkin piti Uutta testamenttia taskussaan ja luki mielellään Johanneksen evankeliumia. Keskitysleirien vartijoilta hän vaati myös uskoa.
Oikein sanoit. Uskonnollisia mutta ei uskovia :)
Pirukin osaa Raamatun ulkoa ja käyttää sitä uskovia vastaan kuten yritti Jeesustakin eksyttää. Mutta Jeesus sanoi "kirjoitettu on". Eli ei Raamatun taskussa kuljettaminen ketään uudestisynnytä ylhäältä.
Eivätkö uskovat ole uskonnollisia? Jos uskoo henkimaailmojen olemassaoloon on kysymys uskonnollisuudesta, eikö vain? Itse en usko mielikuvitusolentojen enkä henkimaailmojen olemassaoloon. Uskon kyllä ihmisten väliseen tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja rakkauteen vaikka nämäkään eivät maailmassa toteudu.
Saksan rotuoppi perustui tietynlaiseen uskontoon, eli kehitysoppiin.
Arjalaiset olivat ylimpää rotua ja Juutalaiset taasen kuuluivat alempaan kastiin ,näin ollen heidät pyrittiin tuhoamaan.
Idässä käytiin armotonta tuhoamissotaa koska slaavit olivat ali-ihmisiä ja sieltä tarvittiin elintilaa.
Taasen Ranskan ja Norjan valtauksessa ei ihmisiä tapettu surutta, myöskään he eivät kuuluneet alimpaan kastiin.
2.maailmansodassa törmäsi kaksi ateistista ideologiaa josta syntyi todellinen tuho...
Hitler luki viimeisinä elintunteinaan horoskooppeja. Syvästi uskovainenhan tuo silloin oli.
Natsit uskoivat jonkinlaiseen kaitselmukseen jota ei koskaan sen tarkemmin määritelty. Myös kohtalo tai sallimus on joissain tilanteissa ollut heidän jumalansa. Eichmannin viimeiset sanat olivat "Ich bin fertig" eli "Olen valmis".