Noin vuolassanaiseen trollaukseenhan on puututtava. Oksasen jutuissa ei ole totta nimeksikään. Vain uuskatkeruutta kaupallisin maustein. Suomalaiset ymmärtävät geo- ja valtapoliittiset realiteetit ja osaavat toimia kompromissihaluisesti, mutta Oksasella on niiden suhteen vielä kovasti mieltämisvaikeuksia. Kuten kokoomuslaisilla yleensä. Ylikorostunut minä estää näkemästä suuria kokonaisuuksia.
0Äänestä
kas_kummaa
Paskakirjailijan uusi kikka markkinoida täysin paskoja kirjojaan paskakirjailija on valjastanut surkeitten kirjojensa markkinaväyläksi ennestäänkin paskankirjoittelusta kärynneen iljettävän ilta sanoman ja sen idiootit
Sofi Oksanen piti lauantaina Riiassa Writers and power in Europe -juhlaseminaarissa puheen Leijona häkissä. Ilta-Sanomat tiivisti Oksasen puheen.
Puheensa aluksi Sofi Oksanen rinnastaa suomen ja viron kehittymisen rahvaankielistä kirjallisuuden kieliksi ja vertailee niiden nykyistä hyvää asemaa niihin suomalais-ugrilaisiin kieliin, joita puhutaan Venäjällä.
Puheen jälkiosa on poleeminen katsaus Viron ja Vladimir Putinin suhteisiin ja suomettumiseen:
”Vuonna 1993 Venäjä tunnusti Neuvostoliiton miehittäneen Viron. Sen jälkeen tilanne kiristyi pikku hiljaa. Baltian maita kohtaan harjoitettu informaatiosota on jatkunut 90-luvulta asti ja sen fokuksessa on pysynyt historia.
Baltian maat joutuvat yhä taistelemaan oikeudestaan kirjoittaa historiaansa, ja se puolustustaistelu on kiihtynyt Putinin valtaannousun myötä. Moskova kieltää Viron miehityksen toistuvasti ja itsenäisyyttä kutsutaan anomaliaksi tai poikkeukseksi.
Kun suomettumisen kiperimpinä aikoina suomalaiset ottivat Leninin itsenäisyyden takuumieheksi ja muistuttivat neuvostojohtoa siitä, että Lenin antoi meille itsenäisyyden, Putinin henkilömyytti puolestaan sementoi Moskovan Viro-kompleksia.
Me emme tiedä, mikä oikeasti on totta Putinin henkilömyytissä, mutta julkisesti on kerrottu, että hänen NKVD:n sabotaasikomppaniaan kuulunut isänsä ei saanut virolaisilta lämmintä vastaanottoa, kun hän oli toteuttamassa operaatiota Virossa. Tarinan mukaan isä pyysi virolaisilta ruokaa, mutta inhottavat virolaiset antoivat miehen saksalaisille.
Tarinassa on epäloogisuuksia eikä sen totuudenperäisyydestä voi tietää, mutta tämä legenda tekee virolaisista kansakunnan isän pettäjiä. Jo se on oiva perusta Moskovan Viro-vihalle.
Putinin lähipiiriin kuuluu muitakin, jotka ovat viettäneet aikaa Neuvosto-Virossa. Heilläkin on vastaavia tarinoita, joita he ovat kertoneet lehdistölle. Kun muuten yksityisyydestään tarkat ihmiset jakavatkin yhtäkkiä henkilökohtaisista kokemuksistaan julkisesti, on syytä epäillä niiden motiivia, semminkin jos kyseessä ovat Venäjää pyörittävät tahot.
Tällaisetkin tarinat ovat osa Venäjän Viroa kohtaan harjoittamasta informaatiosodasta.
Putinin henkilömyytissä NKVD on taho, jolle työskentely on kunnia. Virolle NKVD on taho, joka toteutti kyyditykset.
Toisin kuin Viro, Suomi ei nähnyt tarpeelliseksi luoda Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen uutta kieltä ja termistöä Venäjään liittyvälle julkiselle puheelle. Siksi julkisen retoriikan pesäero suomettuneen ajan Venäjä-puheeseen on yhä hauras, erityisesti poliittinen retoriikka on sille altis.
Suomessa ei olla yhtä tietoisia kuin Virossa siitä, miten kieli ja ilmaisut loivat neuvostotodellisuutta – ja myös suomettunutta todellisuutta, tilaa.
Suomettuneen ajan yksilökokemuksien keräämistä ei ole nähty samanlaisena kansallisena tehtävänä kuin Virossa on nähty neuvostoajan yksilötarinoiden kerääminen.
Suomessa käsitellään toki sota-ajan muistoja ja niistä tehdään esimerkiksi liitteitä iltapäivälehtiin otsikolla ”Ja kansa taisteli”. Otsikkoon ei tarvitse lisätä, ketä vastaan ja esimerkiksi otsikko ”Kun taisteltiin Venäjää vastaan”, olisi hyvin epätodennäköinen, sillä siihen sisältyy sanapari Venäjä ja vastaan ja suomettunut alitajunta voisi epäillä, että Venäjä voisi siitä jotenkin hermostua.
Suomessa käytiin juuri eduskuntavaalit ja vanha suomettunut retoriikka tuli jälleen esiin. SDP:n ja Suomen suurimman puolueen, Keskustan, puheenjohtaja sanoivat televisiossa, että Venäjää ei saa kutsua uhaksi.
Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi venäläiskoneet, jotka lentelevät transponderit alhaalla, ovat turvallisuusuhka ja myös Suomeen kohdistuu hybridisotaan kuuluvia toimia.
Virossa olisi hyvin hankala kuvitella, että poliitikot käyttäisivät neuvostoretoriikkaa – ja jos joku käyttää, kaikki tietävät kyllä, mistä se henkilö saa palkkansa. Suomessa sen sijaan käytetään hyvin huolettomasti poliittisessa puheessa suomettuneen ajan ja jopa neuvostopropagandan tuottamia ilmaisuja ilman että niiden tausta ja niiden myrkyllisyys tiedostetaan.
Suomettuneen ajan julkinen puhe ja se, miten koulukirjat käyttivät Moskovan hyväksymää kieltä Neuvostoliitosta, kasvatti Suomesta maan, jossa alitajunta on opetettu väistämään epäsopivia ilmaisuja Venäjän yhteydessä. Koska tietoista ja julkista ja kattavaa korjausliikettä ja analyysia sen seurauksista ei ole tehty, suomettuminen luo meillä yhä todellisuutta.
Suomettunut Suomi oli Neuvostoliiton menestystarina. Se oli näyteikkuna, joka osoitti muulle maailmalle, että Neuvostoliitto kykeni elämään ystävyydessä rajanaapurin kanssa. Samaan aikaan maa kuitenkin pysyi Neuvostoliiton talutusnuorassa.
Koska kyseessä oli onnistunut projekti, ei ole ihme, että nyky-Venäjällä on halu suomettaa muitakin maita. Nationalisti Aleksandr Duginin mukaan koko Eurooppa pitää suomettaa.”
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Noin vuolassanaiseen trollaukseenhan on puututtava. Oksasen jutuissa ei ole totta nimeksikään. Vain uuskatkeruutta kaupallisin maustein. Suomalaiset ymmärtävät geo- ja valtapoliittiset realiteetit ja osaavat toimia kompromissihaluisesti, mutta Oksasella on niiden suhteen vielä kovasti mieltämisvaikeuksia. Kuten kokoomuslaisilla yleensä. Ylikorostunut minä estää näkemästä suuria kokonaisuuksia.
Paskakirjailijan uusi kikka markkinoida täysin paskoja kirjojaan paskakirjailija on valjastanut surkeitten kirjojensa markkinaväyläksi ennestäänkin paskankirjoittelusta kärynneen iljettävän ilta sanoman ja sen idiootit
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/toimittaja-maarattiin-korvauksiin-jaakiekkoilijan-perhetta-koskevasta-uutisesta/2037066
Sofi Oksanen piti lauantaina Riiassa Writers and power in Europe -juhlaseminaarissa puheen Leijona häkissä.
Ilta-Sanomat tiivisti Oksasen puheen.
Puheensa aluksi Sofi Oksanen rinnastaa suomen ja viron kehittymisen rahvaankielistä kirjallisuuden kieliksi ja vertailee niiden nykyistä hyvää asemaa niihin suomalais-ugrilaisiin kieliin, joita puhutaan Venäjällä.
Puheen jälkiosa on poleeminen katsaus Viron ja Vladimir Putinin suhteisiin ja suomettumiseen:
”Vuonna 1993 Venäjä tunnusti Neuvostoliiton miehittäneen Viron. Sen jälkeen tilanne kiristyi pikku hiljaa. Baltian maita kohtaan harjoitettu informaatiosota on jatkunut 90-luvulta asti ja sen fokuksessa on pysynyt historia.
Baltian maat joutuvat yhä taistelemaan oikeudestaan kirjoittaa historiaansa, ja se puolustustaistelu on kiihtynyt Putinin valtaannousun myötä. Moskova kieltää Viron miehityksen toistuvasti ja itsenäisyyttä kutsutaan anomaliaksi tai poikkeukseksi.
Kun suomettumisen kiperimpinä aikoina suomalaiset ottivat Leninin itsenäisyyden takuumieheksi ja muistuttivat neuvostojohtoa siitä, että Lenin antoi meille itsenäisyyden, Putinin henkilömyytti puolestaan sementoi Moskovan Viro-kompleksia.
Me emme tiedä, mikä oikeasti on totta Putinin henkilömyytissä, mutta julkisesti on kerrottu, että hänen NKVD:n sabotaasikomppaniaan kuulunut isänsä ei saanut virolaisilta lämmintä vastaanottoa, kun hän oli toteuttamassa operaatiota Virossa. Tarinan mukaan isä pyysi virolaisilta ruokaa, mutta inhottavat virolaiset antoivat miehen saksalaisille.
Tarinassa on epäloogisuuksia eikä sen totuudenperäisyydestä voi tietää, mutta tämä legenda tekee virolaisista kansakunnan isän pettäjiä. Jo se on oiva perusta Moskovan Viro-vihalle.
Putinin lähipiiriin kuuluu muitakin, jotka ovat viettäneet aikaa Neuvosto-Virossa. Heilläkin on vastaavia tarinoita, joita he ovat kertoneet lehdistölle. Kun muuten yksityisyydestään tarkat ihmiset jakavatkin yhtäkkiä henkilökohtaisista kokemuksistaan julkisesti, on syytä epäillä niiden motiivia, semminkin jos kyseessä ovat Venäjää pyörittävät tahot.
Tällaisetkin tarinat ovat osa Venäjän Viroa kohtaan harjoittamasta informaatiosodasta.
Putinin henkilömyytissä NKVD on taho, jolle työskentely on kunnia. Virolle NKVD on taho, joka toteutti kyyditykset.
Toisin kuin Viro, Suomi ei nähnyt tarpeelliseksi luoda Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen uutta kieltä ja termistöä Venäjään liittyvälle julkiselle puheelle. Siksi julkisen retoriikan pesäero suomettuneen ajan Venäjä-puheeseen on yhä hauras, erityisesti poliittinen retoriikka on sille altis.
Suomessa ei olla yhtä tietoisia kuin Virossa siitä, miten kieli ja ilmaisut loivat neuvostotodellisuutta – ja myös suomettunutta todellisuutta, tilaa.
Suomettuneen ajan yksilökokemuksien keräämistä ei ole nähty samanlaisena kansallisena tehtävänä kuin Virossa on nähty neuvostoajan yksilötarinoiden kerääminen.
Suomessa käsitellään toki sota-ajan muistoja ja niistä tehdään esimerkiksi liitteitä iltapäivälehtiin otsikolla ”Ja kansa taisteli”. Otsikkoon ei tarvitse lisätä, ketä vastaan ja esimerkiksi otsikko ”Kun taisteltiin Venäjää vastaan”, olisi hyvin epätodennäköinen, sillä siihen sisältyy sanapari Venäjä ja vastaan ja suomettunut alitajunta voisi epäillä, että Venäjä voisi siitä jotenkin hermostua.
Suomessa käytiin juuri eduskuntavaalit ja vanha suomettunut retoriikka tuli jälleen esiin. SDP:n ja Suomen suurimman puolueen, Keskustan, puheenjohtaja sanoivat televisiossa, että Venäjää ei saa kutsua uhaksi.
Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi venäläiskoneet, jotka lentelevät transponderit alhaalla, ovat turvallisuusuhka ja myös Suomeen kohdistuu hybridisotaan kuuluvia toimia.
Virossa olisi hyvin hankala kuvitella, että poliitikot käyttäisivät neuvostoretoriikkaa – ja jos joku käyttää, kaikki tietävät kyllä, mistä se henkilö saa palkkansa. Suomessa sen sijaan käytetään hyvin huolettomasti poliittisessa puheessa suomettuneen ajan ja jopa neuvostopropagandan tuottamia ilmaisuja ilman että niiden tausta ja niiden myrkyllisyys tiedostetaan.
Suomettuneen ajan julkinen puhe ja se, miten koulukirjat käyttivät Moskovan hyväksymää kieltä Neuvostoliitosta, kasvatti Suomesta maan, jossa alitajunta on opetettu väistämään epäsopivia ilmaisuja Venäjän yhteydessä. Koska tietoista ja julkista ja kattavaa korjausliikettä ja analyysia sen seurauksista ei ole tehty, suomettuminen luo meillä yhä todellisuutta.
Suomettunut Suomi oli Neuvostoliiton menestystarina. Se oli näyteikkuna, joka osoitti muulle maailmalle, että Neuvostoliitto kykeni elämään ystävyydessä rajanaapurin kanssa. Samaan aikaan maa kuitenkin pysyi Neuvostoliiton talutusnuorassa.
Koska kyseessä oli onnistunut projekti, ei ole ihme, että nyky-Venäjällä on halu suomettaa muitakin maita. Nationalisti Aleksandr Duginin mukaan koko Eurooppa pitää suomettaa.”