Jääkäreilläkin hermo petti siihen tappamiseen 1918

Yllättävän paljon oli jääkäreitä, jotka jäivät pois sotahommista 1918 merkinnällä että hermot eivät kestäneet. On selvää, että kyllä heillä hermo olisi kestänyt normaalin sodan, kyllä verta ja suolenpätkiä oli nähty riittävästi jo itärintamalla ja niihin turruttu.

Ainoa selitys hermon pettämiseen näin lyhyessä sodassa on se, että he kyllästyivät siihen teloitusten vyöryyn eivätkä halunneet olla siinä mitenkään osallisina. Saattoihan jollakin hermo todella pettääkin kun näki tai joutui johtamaan vankien teloituksia suorastaan massoittain.

Vaiettu asia tämä tuosta sodasta.
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kuinka paljon? joitakin nimiä?

Äänestä
  • Tollo tarkkisavaaja ei osaa mainita lähteitä, joista voisi selvitä lukuja, vaan lässyttää jostain kuulemiaan huhupuheita. Hänen oma mielikuvituksensa kun ei riitä keksimään edes typeriä valeita.

    Äänestä

  • Paljon, yksi asui eläkeukkona lapsuuteni naapurissa. Mutta en minä nimiä ala kertoon. Tai kerro sinä ensin oma nimesi jos toisten nimiä haluat.

    Äänestä

  • lälä-lässyttä kirjoitti:

    Paljon, yksi asui eläkeukkona lapsuuteni naapurissa. Mutta en minä nimiä ala kertoon. Tai kerro sinä ensin oma nimesi jos toisten nimiä haluat.

    Yksi oli paljon, niinkö? Olipa muutenkin epäuskottava selitys.

    Äänestä

  • SössökoskikoOlet kirjoitti:

    Yksi oli paljon, niinkö? Olipa muutenkin epäuskottava selitys.

    Et siis halua kertoa omaa nimeäsi mutta toisten nimiä pitäisi revitellä.

    Äänestä

  • kerro-nyt-se-omasi kirjoitti:

    Et siis halua kertoa omaa nimeäsi mutta toisten nimiä pitäisi revitellä.

    Satuillahan sinä hullu täällä saat, Suomessa on sananvapaus ja tulee muutenkin suoli24 halvemmaksi kuin lukuisat terapiaistuntosi.

    Äänestä

  • kerro-nyt-se-omasi kirjoitti:

    Et siis halua kertoa omaa nimeäsi mutta toisten nimiä pitäisi revitellä.

    Missä kohti olen vaatinut nimeäsi esille?

    Äänestä

Suuri osahan oli pohjalaisten tilallisten renkejä jotka havahtuivat huomaamaan että omaa intressiä vastaanhan tässä soditaan.

Äänestä
  • Jääkäreitä tuli kaikkialta Suolesta ja kaikista ammattikunnista.

    Äänestä

  • täyttäpuppuataas kirjoitti:

    Jääkäreitä tuli kaikkialta Suolesta ja kaikista ammattikunnista.

    Ensin paetaan henkensä kaupalla Saksaan ja sen jälkeen muutama kahakka mannermaalla.Kylmähermoisuus ja neuvokkuus tuli kyllä monella esiin.Maaseutu yhteiskunta jossa kaikki tunsi toisensa jolloin pahimmat punikit ei kyllä jättänyt kyllä mitään traumoja kun mäkeen vietiin.

    Äänestä

Ja oikeasti jääkärit olivat joukko joka muodosti Suomeen palattuaan armeijan selkärangan.

Äänestä
  • Selkärangan tai pe..cereiän, ihan sama. On eri asiaa kuin aseettomien joukkolahtaaminen.

    Äänestä

  • lahtari-on-lahtari kirjoitti:

    Selkärangan tai pe..cereiän, ihan sama. On eri asiaa kuin aseettomien joukkolahtaaminen.

    Löivät kolme kertaa Venäjän vuonna 1918, 1939 ja 1944 pelastaen Suomen vapauden. Taavetti oli välttämätön henkilö joka esti armeijaa romahtamasta.

    Äänestä

  • mistärahat kirjoitti:

    Löivät kolme kertaa Venäjän vuonna 1918, 1939 ja 1944 pelastaen Suomen vapauden. Taavetti oli välttämätön henkilö joka esti armeijaa romahtamasta.

    Raappana, Vihma, Marttinen, Kuhlmey ja kenttäoikeuteen Suomen pelasti. Laatikainen sai järjestettyä pakokauhussa perääntyi eettiset puolustettavissa oleviin asemien.

    Äänestä

Kun on mennyt oppimaan sotaa Suomen vapauttamiseksi mutta tärkein työ näyttääkin olevan johtaa paikallisia veriorgioita niin monella saattaa motivaatioa kadota.

Äänestä

Jääkäreille uskoteltiin, että Suomessa taistellaan Venäjän sotaväkeä vastaan. Ei ihme että monilta petti hermot kun tapettiinkin oman maan miehiä ja naisia. Lahden Hennalan keskitysleirillä tapettiin yli 200 naista. Näissä oli kymmeniä alaikäisiä. Nuorin oli 14 vuotias tyttö.

Äänestä
  • Kaikki tiesivät kyseessä olleen venäläisten johtamat maanpetturit.

    Äänestä

  • Vimmaisesti taistelevat naiskaartilaiset tuli Hämeessä tutuksi jotka kiinnitti täten huomiota jo housujenkin osalta. Vanhemmat saattoi yllyttää nuorempia mikä valitettavaa.

    Äänestä

Suomen armeijaan sijoittui 1918 kaikkiaan 1 261 jääkäriä pääosa aliupseereina. Rivistä poistui kaatuneina (127), haavoittuneina (238) ja sairaina (muutama). Saattoi tietysti olla, että joillakin petti hermokin. Tiedetään noin viidentoista jääkärin pysytelleen erillään sotatoimista. He olivat tulleet takaisin erillään pääjoukosta.
Oma lukunsa oli noin 400 Saksaan jätettyä. Pääosa oli siirretty sotapalveluksen kelpaamattomina siviilitöihin tai armeijan työpalvelukseen. Runsaat 100 oli kuririkkomuksista Bahrenfeldin rangaistusleirillä. Joitain oli kieltäytynyt poliittisista syistä.

Pääosa tästä joukosta palasi Suomeen 1918 loppuun mennessä. Näistä tusinan verran loikkasi Venäjälle seuraavina vuosina.

Suomen armeijan palvelukseen jäi vuoden sitoumuksen päätyttyä noin 800 jääkäriä eri arvoissa.
Vuonna 1921 oli jäljellä 666.

Avaus on silkkaa pötyä.

Äänestä

Sodista surkeimpia jos voidaan yleensä sotia verrata on sisällis-sota jossa tapaitetaa samaa kansaa, ja niin kuin täsäkin tapauksessa oli teloituksia paljon, hakivat mm kotoa perheen-isän ehkä oli vielä

Äänestä
  • punikit murhineen ja terroreineen. He tappoivat jo ennen sotaa suurlakkoviikolla 34 viatonta ihmistä. Ennen taistelujen alkua tapettiin yli 150.
    Murhaaminen jatkui sodan ajan noin 20 päivävauhdilla joukkomurhineen ja murhapolttoineen.

    Äänestä

  • Sodan-aloittivat kirjoitti:

    punikit murhineen ja terroreineen. He tappoivat jo ennen sotaa suurlakkoviikolla 34 viatonta ihmistä. Ennen taistelujen alkua tapettiin yli 150.
    Murhaaminen jatkui sodan ajan noin 20 päivävauhdilla joukkomurhineen ja murhapolttoineen.

    Niin ja kun tuohon lisätään se että jokainen köyhä tai työläinen oli punikki niin silloin kaikki olivat syyllisiä kaikkeen, ihan riippumatta siitä vaikka olisi koko ajan istunut tiukasti kotonaan osallistumatta mihinkään. Sen sai ampua kuka s-kuntalainen vaan kehtasi eikä rangaistusta tarvinnut pelätä.

    Että sillähän se "punikkien" luokkasyyllisyys kuitattiin kun tapettiin lähes 30 000 aseetonta ihmistä. Jo vain lahtarilla sitten helpotti vaikka jäikin tappajaiset ikävästi kesken, piti tappaa vielä ainakin toinen mokoma.

    Äänestä

  • näin-meillä-tehtiin kirjoitti:

    Leninin roistojen kannatus oli onneksi kaikkialla olematonta, ei sinänsä että ne kunnolla olisivat niin sanotusti agitoimaan päässeet.

    Äänestä

  • Sodan-aloittivat kirjoitti:

    punikit murhineen ja terroreineen. He tappoivat jo ennen sotaa suurlakkoviikolla 34 viatonta ihmistä. Ennen taistelujen alkua tapettiin yli 150.
    Murhaaminen jatkui sodan ajan noin 20 päivävauhdilla joukkomurhineen ja murhapolttoineen.

    Tyhmä uskoi ryssään. Lenin julisti avoimesti Brest-Litovskia käsittelevässä kokouksessa miten VENÄJÄN VALLANKUMOUKSEN SÄILYMINEN oli Suomen ja Baltian maiden työväenluokkaa kohtaan osoitettua "solidariteettia" tärkeämpää. Enemmistö ei porukasta toki luottanut ryssään, mutta sen verran kuitenkin, että saivat sodan aikaiseksi. Sisäsillissodan jälkeen on sanottu ryssän pettävän varmasti, pettävän raa'asti ja kierosti.

    Äänestä

  • cryyyh kirjoitti:

    Valeita loksuttelet taas tapasi mukaan. Lenin toi koko ajan esille, että vallankumous tulee joka maassa tehdä maan oman työväenluokan voimin. Missään ei Lenin luvannut Puna-armeijan joukkojen tulevan Suomeen punaisten avuksi. Osoita jostain edes yksi luotettava tietolähde, joka sanoo noin.

    Lenin ei siis pettänyt ketään. Eri asia jos joku täällä tyhmyyksissään sellaista kuvitteli.

    Mutta valkoisillehan tunnetusti tuli apua sekä Saksan että Ruotsin armeijoilta. Kannattaisiko siitäkin välillä puhua.

    Äänestä

  • nihkunnihkun kirjoitti:

    Maailman vallankumous oli bolsuhomojen politiikka ennen NEPIA. Lopulta kupannut runtelema tuli järkiinsä ja tajusi ettei siihen ole voimia edes Virossa. Trotski jatkuvan vallankumouksen oppi hylättiin teollistumisen ajaksi. Suomen talvisota osoitti ettei pataruoat teollistumisenkaan jälkeen voitu levittää paska oppia.

    Äänestä

  • nihkunnihkun kirjoitti:

    Valeita loksuttelet taas tapasi mukaan. Lenin toi koko ajan esille, että vallankumous tulee joka maassa tehdä maan oman työväenluokan voimin. Missään ei Lenin luvannut Puna-armeijan joukkojen tulevan Suomeen punaisten avuksi. Osoita jostain edes yksi luotettava tietolähde, joka sanoo noin.

    Lenin ei siis pettänyt ketään. Eri asia jos joku täällä tyhmyyksissään sellaista kuvitteli.

    Mutta valkoisillehan tunnetusti tuli apua sekä Saksan että Ruotsin armeijoilta. Kannattaisiko siitäkin välillä puhua.

    punaisille aseapua ja salli venäläisten sotilaiden taistelevan kapinallisten riveissä. Kannaksella toimi kokonaisia osastoja venäläisen esikunnan johdossa.
    Vain Lenin tunnusti punaisen hallituksen ja lupasi sille aluetta Itä-Karjalasta Kannakselta saatavaa kompensaatiota vastaan.

    Maaliskuussa 1919 hyväksytty uusi kansallisuusohjelma salli Venäjästä itsenäistyneiden alueiden palauttamisen.
    Se olisi ollut Suomenkin kohtalona punaisten voitettua.

    Nyt ehdittiin loikata Saksan sylistä lännen kainaloon.

    Äänestä

  • Lenin-lähetti kirjoitti:

    ------punaisille aseapua ja salli venäläisten sotilaiden taistelevan kapinallisten riveissä. -----

    Taas täyttä soopaa. Tietysti punaisilla oli yhtäläinen oikeus kuin valkoisillakin ostaa aseita mistä sai. Valkoiset saivat aseita Pohjanmaalla olleiltä venäläisiltä, lisäksi Ruotsista ja Saksasta. Ruotsista tuoli aktiiviupseereita ja vapaehtoisia ja lopulta Saksasta koknainen divisioona. Joten suotta ruikutat jos punaiset saivat muutaman tuhatta vanhaa tussaria Venäjältä.

    Mitä sotilasosastoihin tulee niin taidatpa taas pikkasen valehdella. Raudussa oli venäläisjoukkoja mutta ne eivät osallistuneet mitenkään sotaamme vaan suojasivat Pietaria.

    Äänestä

  • En ole missään kiistänyt punikkien oikeutta ottaa apua bolsevikeilta.

    He saivat suuret määrät aseita Venäjän armeijalta niiden poistuttua varuskunnistaan.
    Venäläisiä oli vapaaehtoisina alkuun ehkä 2000-3000, myöhemmin vähemmän.
    He olivat varsinkin Tampereen rintamalla tärkeissä johtamistehtävissä sekä konekivääri- ja tykkimiehistöinä. Eloonjääneet teloitettiin.

    Raudussa lyötiin oin parin tuhannen venäläisen joukko kovissa taisteluissa.

    Äänestä

Se on sankari joka tappa omiaan. Jääkärit olivat suuria sankareita. Urhoollisimmat raiskasivat naisia ja tyttöjä ISÄNMAAN puolesta.

Äänestä
  • edes yhdestä tapauksesta.

    Valeiden toisto ei tee niistä tosia.

    Äänestä

  • Esitä-todisteet kirjoitti:

    edes yhdestä tapauksesta.

    Valeiden toisto ei tee niistä tosia.

    Puhut asiaa, lakkaa sitten toistelemasta niitä valeitasi.

    Äänestä

  • ------ Urhoollisimmat raiskasivat naisia ja tyttöjä ISÄNMAAN puolesta.----

    Niin ja kaikista isänmaallisimmat ja urhoollisimmat myivät punatyttöjä saksalaisille ja ostivat sillä rahalla viinaa.

    Äänestä

  • kuppako-vaivaa kirjoitti:

    Puhut asiaa, lakkaa sitten toistelemasta niitä valeitasi.

    punikkien valeille?

    Äänestä

Tulihan noita sotaretki kertomuksia kuunneltua. Kuuluivat yhteen viikonloppu pullon kanssa. Toinen aktiivi kertoja teki lopulta itsemurhan. Toiselta petti sydän ennen eläkeikään pääsyä. Sotimaan menttiin käskyllä karkurit ammutiin. Oli niitäkin jotka ampuivat itse itseään pois päästäkseen. Historia on myös kertonut ettei Suomi ollut vain itseään puolustva "osapuoli".

Äänestä
  • Mistähän sodasta ja armeijasta kertoilet. Ryssillä oli kyllä talvisodassa kk:t ja politrukit selän takana moraalia antamassa. Oliko muita tuollaisia armeijoita?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ötökkä-mötökkä kirjoitti:

Yllättävän paljon oli jääkäreitä, jotka jäivät pois sotahommista 1918 merkinnällä että hermot eivät kestäneet. On selvää, että kyllä heillä hermo olisi kestänyt normaalin sodan, kyllä verta ja suolenpätkiä oli nähty riittävästi jo itärintamalla ja niihin turruttu.

Ainoa selitys hermon pettämiseen näin lyhyessä sodassa on se, että he kyllästyivät siihen teloitusten vyöryyn eivätkä halunneet olla siinä mitenkään osallisina. Saattoihan jollakin hermo todella pettääkin kun näki tai joutui johtamaan vankien teloituksia suorastaan massoittain.

Vaiettu asia tämä tuosta sodasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu